Naisten osuus eduskuntavaalien ehdokkaista suurempi kuin koskaan aiemmin

Naisten osuus vuoden 2023 eduskuntavaalien ehdokkaista on 42,9 prosenttia, mikä on 0,9 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Naisten osuus ehdokkaista on nyt suurempi kuin kertaakaan aiemmin. Eduskuntavaalien ehdokkaista enemmistö on aina ollut miehiä. Nyt ehdokkaista miehiä on 1 385 ja naisia 1 039. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen Eduskuntavaalit-tilastoon.

– Naisten osuus eduskuntavaalien ehdokkaista kääntyi selvään kasvuun 1970-luvulla. Vuoden 1991 vaaleissa naisten osuus oli ensimmäistä kertaa yli 40 prosenttia. Sen jälkeen osuus jäi pidemmäksi aikaa tuohon 40 prosentin rajan tuntumaan, kunnes on taas ylittänyt sen vuosina 2019 ja 2023, Tilastokeskuksen yliaktuaari Minna Wallenius kertoo.

Eduskuntapuolueiden ehdokkaista naisten osuus on pienin Liike Nytillä (34,5 %) ja suurin vihreillä (60,8 %). Vihreiden lisäksi SDP:llä ja vasemmistoliitolla on enemmän nais- kuin miesehdokkaita. Kaikista puolueista naisehdokkaiden osuus on suurin feministisellä puolueella (84,6 %) ja pienin kansalaisliitolla (0 %). Kaikkien eduskuntapuolueiden ehdokkaista naisia on 47,5 prosenttia. Puolueissa ja valitsijayhdistyksissä, joista ei valittu edustajia vuoden 2019 vaaleissa, naisten osuus ehdokkaista on 30,6 prosenttia.

Eduskuntapuolueista noin puolella naisehdokkaiden osuus kasvoi ja puolella väheni. Eniten naisten osuus kasvoi SDP:llä, liki seitsemän prosenttiyksikköä, ja väheni RKP:lla, yli kuusi prosenttiyksikköä.

Enemmistö äänioikeutetuista on naisia. Naisten osuus kaikista äänioikeutetuista on 51,8 prosenttia ja Suomessa asuvista äänioikeutetuista 51,3 prosenttia.

Eduskuntavaalien 2023 kaikista ehdokkaista suomen- tai saamenkielisiä on 90,0 prosenttia, ruotsinkielisiä 6,7 prosenttia ja vieraskielisiä 2,8 prosenttia. Vieraskielisistä ehdokkaista lähes 60 prosenttia on ehdolla Helsingin tai Uudenmaan vaalipiirissä. Eduskuntapuolueista vieraskielisten ehdokkaiden osuus on suurin Vasemmistoliitolla, 7,4 prosenttia. Äänioikeutetuista ruotsinkielisiä on 5,2 prosenttia ja muita kuin kotimaisia kieliä puhuvia 3,1 prosenttia.

– Vieraskielisten äänioikeutettujen määrä ja osuus ovat kasvaneet tasaisesti muutamien viime eduskuntavaalien aikana. Määrä on kasvanut vuoden 2011 vaalien vajaasta 50 000:sta yli 132 000:een. Ehdokkaiden osalta suunta ei ole yhtä selkeä. Vieraskielisten ehdokkaiden määrät ovat pieniä, joten muutoksiin yksittäisten vaalien välillä voi vaikuttaa sattumakin, Wallenius sanoo.

Syntyperältään ulkomaalaistaustaisia ehdokkaista on 2,6 prosenttia ja äänioikeutetuista 3,2 prosenttia. Ulkomaista syntyperää olevien osuus koko Suomen väestöstä on kuitenkin suurempi, sillä eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ja ehdokkaaksi kelpoisia ovat vain Suomen kansalaiset. Esimerkiksi vuonna 2021 Suomessa asuvasta väestöstä ulkomaalaistaustaisia oli 8,5 prosenttia. Eduskuntapuolueista eniten ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita on Vasemmistoliitolla (7,4 % puolueen ehdokkaista) ja vähiten Liike Nytillä, perussuomalaisilla, kristillisdemokraateilla ja keskustalla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tarantulat saattavat hyödyntää muistia ja opittua tietoa saalistaessaan ja hakeutuessaan piilopaikkoihinsa

Meksikossa havaittu sokea luolassa elävä tarantula.

Tutkijat ovat dokumentoineet useita tapauksia, joissa sekä puissa että maanalaisissa koloissa elävät tarantulat ovat osoittaneet kykenevänsä hahmottamaan ympäristönsä kolmiulotteisesti ja liikkumaan siinä tarkoituksenmukaisesti. Havainnot viittaavat siihen, että tarantulat saattavat muistaa ja hyödyntää aiempaa tietoa esimerkiksi parantaakseen mahdollisuuksiaan saada saalista tai löytääkseen piilopaikkansa.

Kuntaliitto: Pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyteen puututtava, kuntien sakkomaksuja kevennettävä

Suomen kunnat ja kaupungit tunnistavat julkisen talouden heikon tilanteen ja sopeutustarpeen. Huhtikuun kehysriihessä tarvitaan kipeästi päätöksiä, joilla parannetaan erityisesti pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työllisyyspalvelujen vaikuttavuutta, lisätään kuntien työkaluja ja kevennetään sakkomaksutaakkaa. Uusia leikkauksia kuntien peruspalveluihin ei tule tehdä, edellyttää Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Ilmari Nurminen (sd.).

Liikkumista yhdessä yli sukupolvien

Leikkipuistojumppaa.

Ikäihmisten liikuntaraati järjestetään keskiviikkona 15. huhtikuuta kello 10–12 Raision kirjaston Martinsalissa. Ennen tilaisuutta on tarjolla maksuttomat pullakahvit kello 9.30 alkaen.

Kysely: 70 prosenttia sijoittajista pitää USA:n toimintaa uhkana maailmantaloudelle

Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin nosti geopoliittisen epävarmuuden korkeimmilleen sitten helmikuun 2022, jolloin Venäjä hyökkäsi voimalla Ukrainaan. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn mukaan suomalaiset pitävät Yhdysvaltojen ulkopoliittisia toimia lähes yhtä merkittävänä uhkana maailmantaloudelle kuin Venäjän sotilaallista toimintaa. Huoli Lähi-idän tilanteesta kasvoi vastauksissa selvästi.

Pianisti Joey Calderazzo esiintyy kesällä Ruissalon Telakalla

Joey Calderazzo.

Kuudetta kertaa järjestettävä Turku Sea Jazz laajenee heinä–elokuun vaihteessa Ruissalon Telakalle. Iltakonserttien ohjelmassa Ruissalossa esiintyvät yhdysvaltalaispianisti Joey Calderazzo , kovassa nosteessa oleva brittiläissaksofonisti Camilla George sekä kotimaisen jazzkentän kuumat nimet Selma Savolainen ja Maja Mannila .

Nuoret tutkijat -tapahtuma esittelee tuoreita bioalan ratkaisuita borrelioosin diagnostiikasta ruuan terveysvaikutuksiin ja biomassahävikin hyödyntämiseen

Millaisia ratkaisuja bioalan ajankohtaisiin haasteisiin syntyy tutkijoiden seuraavan sukupolven käsissä? Turun yliopiston bioteknologian laitoksen opiskelijat esittelevät opinnäytetöidensä tuloksia Nuoret tutkijat -tapahtumassa 13.–17. huhtikuuta. Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tutustua bioalan ajankohtaisiin aiheisiin ja verkostoitua tulevaisuuden asiantuntijoiden kanssa. Tapahtuma on avoin kaikille kiinnostuneille.

Impivaaraan suunnitellaan saunamaailmaa uimahallin ja Jukuparkin väliin

Seitsemässä saunarakennuksessa olisi yhdeksän saunaa. Kylmävesialtaita olisi kaksi, lämminvesialtaita kolme.

Maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle esitetään määräaikaisen innovaatiokumppanuuteen perustuvan aluevarauksen myöntämistä Jukupark Oy:lle ja TKU-Rakennus Oy:lle Impivaaran uimahallin alueelle 30. kesäkuuta asti.

Artukaisten pelastusasema ympärivuorokautiseen hälytysvalmiuteen, kärkiyksikkönä täysin uudenlainen paloauto

Varsinais-Suomen pelastuslaitos käynnistää uudelleen 24/7-hälytysvalmiuden Artukaisten pelastusasemalla yhden uuden kärkiyksikön voimin 13. huhtikuuta.

Kevään ensimmäinen kalatiira nähtiin Turussa

Kalatiira.

Kuluneella viikolla on havaittu muun muassa kevään ensimmäiset kalatiirat ja metsäkirviset sekä ensimmäinen kivitasku. Viikko sitten Kiteeltä löytyi Suomen kaikkien aikojen toinen tammitikka.

Timo Furuholm ehdolle eduskuntavaaleihin

Turkulainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Timo Furuholm (vas.) on päättänyt asettua ehdolle tulevissa eduskuntavaaleissa. Lopullisen päätöksen ehdokkuudesta tekee Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen piirikokous lauantaina.

Auvaisbergin sillan kohdalla avataan huhtikuussa veneilijöille kulkuaukko Kuusistonsalmeen

Mt 180 Kurkela-Kuusisto -hanke on rakentanut Kuusistonsalmeen työsillan Auvaisbergin uuden sillan rakentamista varten. Työnaikaisiin rakenteisiin järjestetään kesäkaudella 15.4.–31.10. kymmenen metriä leveä ja 16 metriä korkea kulkuaukko veneilijöille.

Rikosten määrässä ei suurta muutosta

Rikosten määrä pysyi pääosin ennallaan vuonna 2024 edellisvuoteen verrattuna: Seksuaalirikokset lisääntyivät, mutta petosrikosten kasvu taittui. Tiedot ilmenevät Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tuoreesta julkaisusta.

Koivuhaan päiväkoti sai uuden ilmeen Paraisilla

Värivalinnoissa on kuunneltu rakennuksen käyttäjiä.

Koivuhaassa on viimeisen parin vuoden aikana rakennettu ahkerasti, kun Paraisten kaupunki on satsannut Koivuhaan päiväkodin ja sen lähialueen kehittämiseen. Kaksikielistä päiväkotia on laajennettu ja piha-alue parkkipaikkoineen ja liikennejärjestelyineen on laitettu uuteen uskoon.

Sandra Bergqvist aikoo asettua ehdolle ensi vuoden eduskuntavaaleissa

Kansanedustaja Sandra Bergqvist (r.) on valmis asettumaan ehdolle vuoden 2027 eduskuntavaaleissa Varsinais-Suomen vaalipiirissä. Bergqvist valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 2019, ja hän on nyt toisella kaudellaan kansanedustajana.

Musiikkia herkistä sävyistä iloiseen tunnelmaan

Jyrki Alonen (vas.), Harri Lukander, Tiina Ilonen, Aarre Palomäki ja Kasper Haikonen.

Piikkiön kirkossa järjestetään tiistaina 14. huhtikuuta kello 18 konsertti, jossa kuullaan monipuolinen kattaus musiikkia herkistä sävyistä iloiseen tunnelmaan.

Rakenteilla olevan kerrostalon alapohjassa tulipalo Raisiossa

Kerrostalon rakennustyömaalla syttyi rakennuspalo rakenteilla olevan kerrostalon alapohjassa Tanhukadulla Raisiossa perjantaina aamupäivällä.

Asuntorahoituksen selvitysryhmä esittää toimia asunto-osakeyhtiötalojen peruskorjausten helpottamiseen

Ympäristöministeriön syksyllä asettama selvitysryhmä on antanut raporttinsa työstään, jossa tarkasteltiin asuntorahoituksen tilannetta asuntomarkkinoiden, asuntojen uudisrakentamisen ja asuntojen korjaamisen näkökulmasta sekä analysoitiin laaja joukko toimenpide-ehdotuksia. Ryhmä esittää suosituksia erityisesti uudisasuntorakentamiseen sekä asunto-osakeyhtiöiden peruskorjauksiin.

Valinnanvapauskokeilu parantanut eläkeikäisten pääsyä lääkärin vastaanotolle, mutta kokeilun asiakkaat eroavat julkisen perusterveydenhuollon asiakkaista

Eläkeikäisten yleislääkärikäynneistä joka kahdestoista eli 67 000 toteutui osana valinnanvapauskokeilua loppuvuodesta. Alkuvaiheessa kokeilussa ovat asioineet eniten hyvätuloiset kaupunkilaiset, joilla on aiempaa yksityistä palvelukäyttöä. Myös julkisen perusterveydenhuollon käyttö vaikuttaisi lisääntyvän osalla kokeilun käyttäjistä, sillä kokeilun rajattu tutkimusvalikoima ei riitä kaikkien vaivojen hoitoon.

Näköislehti

Urheilu

Loimu pelaa sarjapaikastaan lauantaina alkavissa karsintapeleissä

Loimu kohtaa karsinnoissa Lempo-Volleyn Lempäälästä.

Lauantai-iltana alkavat lentopalloilun karsintapelit Mestaruusliigapaikasta, kun Loimun kotipesään Raisioon saapuu vieraaksi 1-sarjan voittanut Lempo-Volley Lempäälästä. Lempo otti viime viikonloppuna 1-sarjan mestaruuden kukistamalla finaaleissa voitoin 2–1 Vantaa Ducksin.

Mynämäestä uusin liigapaikkakunta – SBS Wirmo löi PSS:n kolmannen kerran

Mynämäkeläinen SBS Wirmo nappasi ensi kertaa seurahistoriassaan paikan F-liigan naisten sarjaan, kun se kaatoi kotonaan Porvoon Salibandyseuran 5–1 ja vei ottelusarjan voitoin 3–1.

Puukkokatsomo: Imppari jää muistoihin

Marko Kiprusoff.

Yksi aikakausi turkulaista jääurheiluhistoriaa tuli päätökseensä pääsiäisen alla, kun Impivaaran jäähallin ovet sulkeutuivat viimeistä kertaa ja lopullisesti. Sisäilmaongelmista kärsineen ”Impparin” painoarvo turkulaisen jääkiekkoilun kehittäjänä on valtava.

Turun Voimamiesten nuorille painijoille alkuvuonna kuusi SM-mitalia ja kolme edustuspaikkaa PM-kisoihin

Roope Rusi.

Turun Voimamiesten nuoret urheilijat ovat saavuttaneet alkuvuoden aikana neljän ikäluokan Suomen mestaruuskisoissa kuusi mitalia. Kevät huipentuu tulevana viikonloppuna, kun kolme SM-mitalisteista suuntaan Suomen maajoukkueen mukana Pohjoismaiden mestaruuskisoihin (PM-kisat Nykøbing Falster, Tanska, kreikkalais-roomalainen paini, alle 17-vuotiaat ja alle 20-vuotiaat, naispaini alle 17-vuotiaat).

Turun Pallokerhon värit ensi kaudella futsalin kahdella korkeimmalla sarjatasolla

TPK2 varmisti sarjanousunsa Hämeenlinnassa maanantaina.

Turun Pallokerhon kakkosjoukkue, TPK2, varmisti maanantaina 6. huhtikuuta Nokialla sarjanousun miesten toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Futsal-Ykköseen. Seuran edustusjoukkue on jo pelannut viisi kautta putkeen korkeimmalla sarjatasolla Futsal-Liigassa.

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.