Suomen luonnonsuojeluliiton viimeinen jättiputkien torjuntakesä käynnistyy Varsinais-Suomessa

Pienet lehdet ovat jättiputken siemenestä kasvaneita ensimmäisen vuoden taimia. Suurempia kasveja on jo hankalampi poistaa. Jättiputket  muodostavat parhailla kasvupaikoilla tiheitä kasvustoja, jotka tukahduttavat alleen kaiken muun kasvillisuuden. Pienet lehdet ovat jättiputken siemenestä kasvaneita ensimmäisen vuoden taimia. Suurempia kasveja on jo hankalampi poistaa. Jättiputket muodostavat parhailla kasvupaikoilla tiheitä kasvustoja, jotka tukahduttavat alleen kaiken muun kasvillisuuden. Kuva: Anne Savolainen

Suomen luonnonsuojeluliiton maastotyöntekijät ovat torjuneet haitallista vieraskasvilajia jättiputkea 12 varsinaissuomalaisen kunnan alueella vuodesta 2019 lähtien. Jättiputkitiimi jatkaa torjuntaa ja maanomistajien neuvontaa vielä tulevan kesän ajan, jonka jälkeen kuntien ja yksityisten maanomistajien toivotaan jatkavan jättiputken torjuntatyötä pysyvän torjuntatuloksen saavuttamiseksi.

Torjuntayhteistyössä mukana olevat kunnat ovat Raisio, Naantali, Masku, Mynämäki, Laitila, Lieto, Paimio, Aura, Pöytyä, Marttila, Koski TL ja Loimaa. Neljän hengen jättiputkitiimi tekee torjuntaa yli 270 kohteella, joihin kuuluu sekä yksityisten henkilöiden että kuntien omistamia kiinteistöjä. Torjuntaa tehdään aina maanomistajan luvalla.

Tiimiläiset torjuvat jättiputkea kaivamalla kasveja ylös juurineen, kukintoja poistamalla sekä peittämällä ja niittämällä suurempia kasvustoja. Torjuntatapa riippuu muun muassa kasvuston koosta sekä maaperän laadusta.

Jättiputket ovat Suomen haitallisimpia vieraslajeja ja ne löytyvät myös EU:n haitallisten lajien listalta. Kansallisen vieraslajien hallintasuunnitelman mukainen tavoite on hävittää jättiputket Suomesta vuoteen 2038 mennessä. Jättiputket leviävät erittäin helposti ja syrjäyttävät alkuperäistä kasvilajistoa köyhdyttäen näin luonnon monimuotoisuutta. Laji on myös uhka ihmisen terveydelle, sillä jättiputken kasvineste aiheuttaa iholle joutuessaan palovamman kaltaisia oireita.

Vieraslajilain mukaan maanomistaja ei saa kasvattaa tai päästää jättiputkia ympäristöön, joten viime kädessä vastuu jättiputken hävittämisestä on maanomistajalla. Vaikka jättiputkitiimi on onnistunut tekemään tehokasta torjuntaa jättiputkikohteilla, monien kiinteistöjen maaperässä on edelleen runsas siemenpankki, joka voi säilyä elinvoimaisena jopa kymmenenkin vuotta. Tämän vuoksi jättiputken kasvua torjuntakohteilla tulee seurata myös tulevina vuosina.

– Kaivaminen on osoittautunut selvästi tehokkaimmaksi jättiputken torjuntakeinoksi ja onkin siksi suositeltava torjuntatapa. Se kannattaa aloittaa jo alkukesällä jättiputkien ollessa vielä suhteellisen pieniä, jolloin kaivaminen on helpompaa. Jättiputkea torjuttaessa on muistettava suojata iho ja silmät hyvin kasvinesteen vuoksi, toteaa maastotyön koordinaattori Lotta Hollmén.

Mikäli jättiputken omatoiminen torjunta on mahdotonta esimerkiksi oman terveydentilan vuoksi, voi torjunnan ostaa vaikka palveluna. Yhteyttä voi ottaa esimerkiksi kotitalouksille kiinteistönhuoltopalveluita tarjoaviin yrityksiin. Lisäksi osa kunnista tekee jättiputkien torjuntaa pyydettäessä myös yksityisillä mailla. Kuntien ja yksityisten maanomistajien välinen yhteistyö torjunnassa onkin suositeltavaa, sillä vieraslajit eivät noudata kiinteistörajoja: torjumatta jätetyt jättiputket leviävät nopeasti yksityisiltä mailta muualle ja toisin päin, mikäli niiden leviämiseen ei puututa.

– Vaikka jättiputkien torjunta vaatii usean vuoden systemaattisen torjunnan ja seurannan, on niistä aiempien kokemusten perusteella mahdollista päästä eroon. Mitä aiemmin ryhtyy toimiin, sitä helpommalla ja halvemmalla pääsee, painottaa hankekoordinaattori Titta Vikstedt.

Jättiputkien torjuntatyö on osa EU LIFE -rahoitteista VieKas LIFE -hanketta (2018–23), jonka avulla Suomen luonnonsuojeluliitto yhdessä hankekumppaneidensa kanssa lisää kansalaisten vieraslajitietoisuutta sekä torjuu kolmea Suomen luonnolle haitallista vieraslajia: jättiputkea, jättipalsamia sekä keltamajavankaalia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kiertuli Turun Kansantanssin Ystävien uusi lasten harrastusryhmä

Kiertuli tarkoittaa yhtä kansantanssin vuoroa.

Kiertuli on Turun Kansantanssin Ystävien uusi 4–7-vuotiaiden lasten harrastusryhmä. Kiertuli tarkoittaa yhtä kansantanssin vuoroa. Tämä ja moni muu kansantanssiin liittyvä nimitys opitaan yhdessä tanssien.

Joka kuudes jatkaa alkoholin käyttöä raskausaikana

Suomessa syntyy vuosittain satoja tai jopa tuhansia lapsia, joilla on alkoholivaurio. Syntyvän lapsen kannalta turvallisin vaihtoehto on jättää alkoholi kokonaan, sillä raskauden aikaiselle alkoholin käytölle ei ole turvarajaa. Tärkeästä asiasta muistutetaan FASD-päivänä 9. syyskuuta Alkoissa, R-kioskeissa sekä S-ryhmän myymälöissä, joissa alkoholinmyynti aloitetaan yhdeksän minuuttia tavallista myöhemmin.

Linnankatu suljettu liikenteeltä maanantaista alkaen

Linnankatu on suljettu liikenteeltä Vallihaudankadun ja Toisen poikkikadun välillä maanantaista 8. syyskuuta alkaen. Liikenne on opastettu kulkemaan Vallihaudankadun ja Satamakadun kautta. Sulku kestää ensi kesään asti.

Palkkasumma laski heinäkuussa

Tilastokeskuksen mukaan koko talouden työpäiväkorjattu palkkasumma oli heinäkuussa 0,2 prosenttia pienempi kuin 2024 heinäkuussa. Koko talouden kausitasoitettu palkkasumma väheni heinäkuussa 1,2 prosenttia edellisestä kuukaudesta.

Vauvojen urkufestarit Turun tuomiokirkossa

Turun tuomiokirkossa on syksyn aikana neljä Vauvojen urkujuhlat -konserttia.

Vauvat ja taaperot voivat vaihtaa vapaalle urkumusiikin tahtiin, kun neljän konsertin festivaalisarja tutustuttaa perheen pienimmät urkujen äänimaailmoihin. Turun tuomiokirkossa on syksyn aikana neljä Vauvojen urkujuhlat -konserttia, joiden teemat vaihtelevat kuukausittain. Konsertit ovat keskiviikkoisin kello 10, ja luvassa on niin urkumusiikkia, -muskaria kuin äänikylpyäkin.

Noin puolet suomalaisista ei huomioi, mitä käyttökelpoista heittää roskiin

65 prosenttia suomalaisista on itse sitä mieltä, että omistaa liikaa tavaraa. Naisista niin ajattelee 72 prosenttia. Miehistä 58 prosenttia.

Harkon arkeologisessa näyttelyssä syvennytään esihistorialliseen keramiikkaan

Raision museo Harkossa on esillä syksyllä esihistoriallista keramiikkaa Astioita savesta – Esihistoriallista keramiikkaa Suomesta -näyttelyssä. Katriina Törmänen, Ruukut, 2025, vesiväri.

Raision museo Harkon juhlavuoden kolmantena näyttelynä avautuu Astioita savesta -näyttely, jossa tutustutaan kivi-, pronssi- ja rautakauden keramiikkaan arkeologisten löytöjen kautta.

Kysely: Nuorten yrittäjyysasenteet ennätysmyönteisiä – puolet harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä

Nuorten yrittäjyysasenteet ovat kehittyneet lupaavaan suuntaan Suomessa. Omistajanvaihdosten kannalta on myönteistä, että nuoria kiinnostaa eritoten mahdollisuus ryhtyä yrittäjäksi olemassa olevaan yritykseen. Uuden yrityksen perustaminen kiinnostaa eniten maahanmuuttajaperheiden nuoria.

Kamarikuoro Key Ensemblen 20-vuotisjuhlakonsertissa soi Rahmaninov: Vigilia

Key Ensemble.

Key Ensemble juhlii 20-vuotista taivaltaan Sergei Rahmaninovin Vigilian parissa Martinkirkossa lauantaina 13. syyskuuta kello 16. Kuoro on historiansa aikana esittänyt teosta lukemattomia kertoja ja levyttänyt sen runsas kymmenen vuotta sitten silloisen johtajansa Teemu Honkasen johdolla.

Kirjanpainajat virkistyivät loppukesän lämmössä

Heinäkuun pitkä hellejakso vilkastutti kirjanpainajia ja parveilu lisääntyi maan eteläosassa. Kevättä ja alkukesää leimanneet vaihtelevat ja epävakaiset säät hillitsivät alkukesän parveilua, joten kirjanpainajamäärien osalta kuusien kuolleisuusriski jää aiempaa vähäisemmäksi. Kuusien kuolleisuusriskiä määrittää kirjanpainajankannan koon lisäksi kuusien puolustuskyky.

Turkulaisen Ehkä-tuotannon syksyn ohjelmisto tarjoaa tanssi- ja esitystaidetta

Suvi Kemppainen ja työryhmä: From A Great Height.

Turkulaisen Ehkä-tuotannon syksyn ohjelmisto on kattaus tanssi- ja esitystaidetta – ensi-iltoja, yhteistöitä, opetustoimintaa ja festivaaleja. Ehkä-tuotannon osatuottamista kantaesityksistä kaksi koetaan Helsingissä Zodiakissa ja Kiasma-teatterissa ja yksi omalla kotinäyttämöllä Nykytaidetila Kutomolla Turussa.

Loton potti nousee kahteen miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt kierroksella 36/2025 täysosumia. Ensi viikolla potissa on kaksi miljoonaa euroa.

Raision kirjaston asukasilloissa tavataan viranhaltijoita

Eero Vainio.

Raision kaupunginjohtaja Eero Vainio on vieraana Raision kaupunginkirjaston ensimmäisessä asukasillassa torstaina 11. syyskuuta kello 17.30.

Kauppakeskusten myynti ja kävijämäärä kasvoivat vuoden toisella neljänneksellä

Kauppakeskusten kokonaismyynti kääntyi nimellisesti 1,6 prosentin kasvuun vuoden toisella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Inflaatiokorjattuna myynti kasvoi 1,2 prosenttia. Kasvu oli ripeintä huhtikuussa, mutta myös touko- ja kesäkuun kokonaismyynti ylitti vuoden 2024 vastaavien kuukausien tason.

Tekstiilitaide ilmentää tietoa Galleria Askissa

Riikka Kupsala kokeilee valmistamansa kolmiulotteisen pylvään painoa työhuoneellaan.

Turkulaisen kuvataiteilija Riikka Kupsalan tekstiiliteokset käsittelevät henkilökohtaista tietoa pukeutumisesta ja vaatteista. Teokset ovat nähtävillä Kuluttavat kuteet -näyttelyssä Galleria Askissa 12.–23. syyskuuta.

Pimeässä hohtava panssarisiimalevä loppukesän ilmiö

Viime päivinä eri puolilta rannikkoa on tullut kyselyjä sinertävästä hohdosta veden pinnassa. Kyseessä on yksisoluisen mikrolevän Alexandrium ostenfeldii aiheuttama ilmiö. Tämä myrkyllinen panssarisiimalevä hohtaa runsaana esiintyessään pimeässä sinertävänä, sillä se tuottaa bioluminesenssia. Päivänvalossa vesi voi näyttää punertavan ruskealta.

Suomen historian jännät naiset Sopukan syksyn esitysten yleisömagneetti

Suomen historian jännät naiset myi jo etukäteen loppuun kaikki kymmenen näytöstään Sopukassa.

Kaupunginteatterin vapaan kentän yhteistyöareenana toimivan Sopukka-näyttämön ohjelmistoon kuuluu tänä syksynä useita esityksiä: Suomen historian jännät naiset , Pete Poskiparran Miraakkeli ja Jore Marjarannan tähdittämä uutuusdraama Mä aion elää . Näiden lisäksi 31. joulukuuta saa ensi-iltansa musiikkiteatteriesitys Kirka – This Time It´s Personal .

Ilveskanta vahvassa kasvussa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan ilveskanta on vahvassa kasvussa. Kanta on vahvistunut kaikkialla Suomessa.

Urheilu

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.

Puukkokatsomo: Urheilijat myrskyn silmässä

Makwan Amirkhani.

Suomalaisella urheilulla ei ole viime aikoina mennyt hyvin, ainakin jos kysytään salibandyväeltä tai kamppailu-urheilijoilta. Sekä salibandyssa että vapaaottelussa velloo kohu, jota ilmankin lajit pärjäisivät.

TPS tavoittelee miljoonan euron tappiota

HC TPS Oy:n tilikauden tulos saa omistajien luvalla painui miljoona euroa pakkaselle.

HC TPS Turku Oy tavoittelee tilikaudella 2025–26 noin yhden miljoonan euron tappiota. Tavoitteeseen vaikuttavat merkittävällä tavalla niin jo tehdyt henkilövaihdokset kuin urheilun pääomistajilta saama urheiluun kohdistettu tuki.