Viiden päivän ajan Manillan kulttuuritehdas täyttyy tuoreesta animaatioelokuvasta
Kahdeksas Turku Animated Film Festival käynnistyy keskiviikkona 23. elokuuta.
TAFF esittää jälleen kansainvälistä lyhytanimaatiota laajalla skaalalla viimeisen kahden vuoden ajalta. Yli 2200:sta lähetetystä lyhytelokuvasta valittiin kilpasarjoihin animaatioita yhteensä 23:sta eri maasta. Pääkilpasarjan lisäksi omat kilpasarjansa on koottu kotimaisista sekä nuoremmille katsojille sopivista elokuvista. Kilpailuelokuvien lisäksi TAFF esittää tuttuun tapaan myös panorama-näytöksiä, joista löytyy omat suosikkinsa niin musiikin kuin dokumenttienkin ystäville.
Oman retrospektiivisen näytöksensä saa TAFFin tämän vuoden tuomariston jäsen, jo 1980-luvulta alkaneen, kunnioitusta herättävän uran kokeellisella elokuvalla luonut Thomas Renoldner.
Tämä vuoden TAFFissa animaatio kohtaa pelit. Vuoden teema näkyy erityisesti TAFF Pro:ssa sekä perjantain Games X Animation -näytöksessä, jonka elokuvissa pelitematiikkaa tutkitaan erityisesti vaihtoehtoisten todellisuuksien kautta. Animaatiossa hyödynnetään myös peleistäkin tuttuja työkaluja, jotka tihkuvat tarinan läpi.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)