Lude vai kuoriainen? – tunnista kodin tuholainen oikein

Luteen kehityskaari munasta aikuiseksi. Tuholaistorjunnalla pitää pystyä poistamaan kohteista kaikki nämä olomuodot, jotta tuholaisista päästään pysyvästi eroon. Luteen kehityskaari munasta aikuiseksi. Tuholaistorjunnalla pitää pystyä poistamaan kohteista kaikki nämä olomuodot, jotta tuholaisista päästään pysyvästi eroon. Kuva: Jane Iltanen

Tunnistamalla tuhohyönteisen oikein voi välttyä turhalta riidalta ja säästää pitkän pennin. Kodin erilaiset ötökät ovat jo pitkään olleet vakioaihe Kuluttajaliiton asumisneuvonnassa. Kuluttajaliitto muistuttaa, että tuholaisten haitallisuudessa ja torjuntatoimissa on eroja. Tuholaisen varma tunnistaminen ennen toimenpiteitä onkin paras keino edetä asiassa.

– Muut kodin tuholaiset, kuten esimerkiksi erilaiset kuoriaiset, ovat jääneet keskustelussa vähemmälle huomiolle, toteaa Kuluttajaliiton asumisasioihin erikoistunut juristi Kristel Pynnönen Andersson.

– Kuluttajaliiton asumisneuvonnassa erityisesti kuoriaisista kysytään kuitenkin ainakin yhtä usein kuin luteista. Erilaisten tekstiili- ja elintarviketuholaisten torjuntatoimista ja vastuukysymyksistä tiedetään jopa heikommin kuin luteiden.

Pynnönen Andersson kertoo, että monesti ilmassa on paniikkia ja jopa kauhua, kun soittaja on törmännyt tuholaiseen omassa kodissaan.

– Tämä on aivan ymmärrettävää, sillä jos lutikat pääsevät valtamaan vaikkapa koko rakennuksen, tilanne on hankala ja kallis selvittää.

Äkkiratkaisujen sijaan paras tapa toimia on tehdä varma tunnistus siitä, millaisen tuholaisen kanssa oikein ollaan tekemisissä. Pynnönen Andersson huomauttaa, että muut tuholaiset kuin lude eivät vaadi samaa reagointinopeutta.

– Ötökät ovat erilaisia ja joskus tunnistamme ne melko huonosti, hän toteaa. Asumisneuvontaan soittavat saattavat ihmetellä taloyhtiön toimien hitautta. Saatamme joutua korostamaan, että tuholaisten haitallisuudessa, ja siksi myös torjuntatoimissa on eroja.

Ensimmäinen askel on tehdä varma tunnistus, mikä tuholainen on kyseessä. Tuholaistorjujalle ei kannata rynnätä soittamaan suin päin. Pahimmassa tapauksessa väärä tunnistaminen tai pelkästään varmuuden vuoksi toimiminen aiheuttaa aivan turhia kustannuksia ja vaivaa.

Luteiden osalta kannattaa kääntyä ammattilaisten puoleen. Mutta erilaisten kuoriaisten kohdalla kannattaa ehdottomasti pyrkiä pääsemään niistä eroon aluksi kotikonstein ammattilaisen suorittaman kalliin myrkytyksen sijaan. Kotikonsteina sinun tulee käydä läpi hyönteisten mahdolliset oleskelupaikat (kaapit, vaatehuoneet, sokkelit ja lattialistat). Imuroi tilat ja hävitä pölypussi. Kaapit kannattaa tyhjentää ja pitää tyhjinä. Aloita myrkyttäminen tuhohyönteissumutteilla. Tee käsittely ohjeen mukaan, pidä muutaman päivän tauko ja seuraa tilannetta. Mikäli hyönteisiä edelleen esiintyy, toista käsittely. Muista, että nämä ovat sitkeitä kavereita.

Kuoriaisten osalta kannattaa ottaa yhteyttä taloyhtiön isännöitsijään ja tuhohyönteistorjuntaa tekeviin yrityksiin vasta silloin, jos kotikonstit eivät tepsi. Myös mahdolliseen vuokranantajaan tulee viimeistään tällöin olla yhteydessä. Kannattaa jäädä seuramaan, miten asian hoitaminen heidän toimestaan etenee. Riippuen asumiselle aiheutuvan haitan tasosta tilanne voi olla peruste vuokran alennukselle.

Jos kyseessä varmasti on lude, on hyvä olla viivyttelemättä yhteydessä taloyhtiöön ja kertoa asiasta. Todistettu ludehavainto vaatii nopeampia toimia, mutta ei välttämättä oikeuta esimerkiksi vuokrasopimuksen purkamiseen. Moni voikin hädissään pyrkiä purkamaan vuokrasopimuksen saman tien. Pynnönen Andersson kertoo, että Kuluttajaliiton asumisneuvonnassa vuokralaiset ihmettelevät usein sitä, ettei vuokranantaja noin vain hyväksy ajatusta sopimuksen purkamisesta. Tällöin tilannetta joudutaan avaamaan vuokralaiselle.

Vuokralaisella on lain mukaan oikeus purkaa vuokrasopimus, jos terveydelle aiheutuu ilmeistä vaaraa huoneiston käyttämisestä.

– Pelkkä luteen tai varsinkaan muun tuholaisen löytäminen omasta vuokra-asunnosta ei kuitenkaan vielä riitä perusteeksi vuokrasopimuksen purkamiselle, Pynnönen Andersson muistuttaa.

– Tuholaisista pitäisi pystyä osoittamaan aiheutuvan terveydelle vaaraa, jotta vuokrasopimus voitaisiin purkaa. Eri asia puolestaan on se, tulisiko tuholaistilanteessa kyseeseen vuokranalennus.

Miten ehkäistä tuholaisongelmia omassa kodissa ja kenen vastuulla tuholaisten aiheuttamat vahingot ovat? Kuluttajaliiton uudessa webinaarissa tiistaina 14. marraskuuta kello 17.30–18.30 paneudutaan asiantuntijoiden johdolla asumisterveyteen ja kodin yleisimpiin ötökkävieraisiin.

Tunnistamalla tuholaisen ja ryhtymällä oikeisiin toimenpiteisiin voit säästää rahaa ja vaivaa. Kaikki tuholaiset eivät ole vaarallisia tai edes tuhoa omaisuutta, vaikka ne voivatkin olla hieman ällöttäviä. Suomalaisista kodeista löytyy muun muassa turkiskuoriaisia, ruskoturkiskuoriaisia, riisihäröjä, sokeri- ja paperitoukkia ja myös luteita.

Erilaiset ötökät vilahtelevat puheissa, mutta tiedätkö miten varmuudella erottaa vaikkapa turkiskuoriaisen luteesta? Eri tuholaiset aiheuttavat erilaisia haittoja ja vaativat erilaisia toimenpiteitä.

Asiantuntijoina Kuluttajaliiton asumiseen erikoistunut juristi Kristel Pynnönen Andersson ja kokemusasiantuntijana viestintäassistentti Ronja Bruun.

Kuluttajaliiton verkkotilaisuudessa (Teams) käydään läpi muun muassa miten kodin eri tuholaiset voi tunnistaa. Kuka vastaa tuholaistorjunnasta ja sen kustannuksista? Miten tuholaiset vaikuttavat vuokrasopimukseen?

Millä kotikonsteilla tuholaisia voi torjua? Milloin kotikonstit ovat riittäviä ja milloin tilanne vaatii ammattilaisen suorittaman myrkytyksen? Miten asioita liittyy tuholaisten aiheuttamiin vahingonkorvausvastuisiin?

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Ilmoittaudu tilaisuuteen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turku vetäytyy jääkiekon nuorten MM-kilpailujen isännyydestä, mikäli Venäjä osallistuu turnaukseen

Turku luopuu vuodenvaihteessa 2027–28 pelattavien nuorten jääkiekon MM-kilpailujen isännyydestä, mikäli Venäjän maajoukkue osallistuu turnaukseen. Kaupunki toivoo, että Kansainvälinen Jääkiekkoliitto ja Suomen valtio löytävät ratkaisun, joka estää Venäjän osallistumisen. Jos kisat järjestetään ilman Venäjän osallistumista, Turku on mielellään kisaisäntänä.

Yli miljoona tulisijaa odottaa päivitystä

Suomessa on edelleen noin 1,5 miljoonaa ennen vuotta 2018 asennettua tulisijaa.

Nykyaikaisen tulisijan hyötysuhde voi nousta 75–85 prosenttiin, kun vanhemmilla malleilla se jää usein 50–60 prosenttiin, ilmenee Tulisija- ja savupiippuyhdistys TSY:n tuoreesta Puulämmityskäyttötutkimuksesta. Suomessa on edelleen noin 1,5 miljoonaa ennen vuotta 2018 asennettua tulisijaa. Niiden päivittäminen säästäisi vuosittain 5,3 miljoonaa kuutiometriä puuta ja 6,36 terawattituntia energiaa.

Varsinais-Suomelle paikka lisää eduskuntaan

Ensi kevään eduskuntavaaleissa jokaisesta vaalipiiristä valittavien kansanedustajien määrät on laskettu väestötietojärjestelmän tietojen perusteella. Vuoden 2023 eduskuntavaaleihin verrattuna vaalipiirien edustajapaikkojen määriin on tullut yksi muutos. Varsinais-Suomen vaalipiiri saa yhden edustajapaikan lisää ja Hämeen vaalipiiri menettää yhden paikan.

Hesburgerille kaksi tunnustusta EY Entrepreneur Of The Year -kilpailussa

EY Entrepreneur Of The Year 2026 -kilpailussa Helsingissä perheyritys sai arvostetun EY Brand Award -tunnustuksen ja voitti kilpailun yleisöäänestyksen.

Hesburger palkittiin kahdella tunnustuksella EY Entrepreneur Of The Year 2026 -kilpailussa Helsingissä perjantaina 30. lokakuuta: perheyritys sai arvostetun EY Brand Award -tunnustuksen ja voitti kilpailun yleisöäänestyksen.

Perhekeskuspäivä kokoaa ammattilaiset ja opiskelijat keskustelemaan vanhemmuuden tuesta Turussa

Turussa järjestetään perhekeskuspäivä 3. marraskuuta, joka tuo yhteen lasten, nuorten ja perheiden parissa työskenteleviä ammattilaisia sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Tapahtuma järjestetään Turun ammattikorkeakoululla Lemminkäisenkadun kampuksella sekä verkossa. Tapahtuma sisältää verkostoitumisosuuden sekä asiantuntijaluentoja vanhemmuuden tukemiseen liittyvistä ajankohtaisista teemoista.

Kaarina-talossa Kaffepaussi, Käsityökino ja kaksi konserttia

Gustav Nyström.

Kaarina-talon aulassa järjestetään torstaina 5. marraskuuta iltapäivällä Kaffepaussi, joka tarjoaa leppoisan kahvihetken musiikin säestyksellä. Tilaisuudessa esiintyvät Musiikkiopisto Arkipelagin oppilaat sekä S:t Karins svenska skolanin lapsikuoro Kakofoni. Kuorossa laulaa koulun 2.–5. luokkien oppilaita. Kuoroa johtaa Sofia Berlin .

Diakoniatyön Lahja lapselle -keräys alkaa

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän järjestämä Lahja lapselle -keräys yhdistää diakonia-asiakasperheiden lasten lahjatoiveet, lahjoittajat ja vapaaehtoiset. Diakoniatyöntekijät ovat syksyn aikana kysyneet kaikilta tämän vuoden asiakasperheiltään lasten joululahjatoiveita, joita välitetään lahjoittajille puhelimitse 10.–13. marraskuuta. Lahjoittajille kerrotaan lahjan saajan ikä ja sukupuoli, mutta lasten henkilöllisyys jää vain diakoniatyöntekijöiden tietoon.

Veneluun murtuma ei aina näy röntgenissä – diagnoosiviiveet korostuvat rannemurtumien potilasvahingoissa

Ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat leikkaushoidon puutteet, diagnoosiviiveet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.

Potilasvakuutuskeskus on korvannut kymmenen vuoden aikana yhteensä 544 ranteen alueen murtumiin liittyvää potilasvahinkoa. Veneluun murtumiin liittyi 83 vahinkoa, ja 88 prosentissa niistä oli kyse diagnoosiviiveestä. Kaikissa ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat myös leikkaushoidon puutteet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.

Markkinaoikeus: Suorituskyvyttömyysvakuus pakollinen myös yhden asunnon kohteissa

Markkinaoikeus on hyväksynyt kuluttaja-asiamiehen vaatimukset ja katsonut, että perustajaosakkaan on asetettava suorituskyvyttömyysvakuus myös tilanteissa, joissa aiemmin olemassa olevaan asunto-osakeyhtiöön on muutostöillä rakennettu vain yksi uusi asuinhuoneisto.

Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa saa ensi-iltansa Teatteri Akselissa

Ei kertonut katuvansa -näytelmä kuvaa viiden naisen rankkaa vaellusta Norjan vankileiriltä halki poltetun Lapin jatkosodan päättymisen jälkeen vuonna 1945. Kuvassa etualalla Irenen roolissa nähtävä Piia Leppämäki ja taustalla Hanna Pihlaja Lindqvist (vas.), Varpu Jokimaa, Tarja Westman-Linhala sekä Silver Flink.

Tommi Kinnusen Finlandia-ehdokkaana vuonna 2020 olleen menestysteoksen Ei kertonut katuvansa ensi-ilta on Teatteri Akselissa 6. marraskuuta. Dramatisoinnin näytelmäksi on tehnyt Mikko Roiha . Näytelmän ohjaa ja sovittaa Kauno Takarautio , joka ohjasi myös Teatteri Akselissa vuonna 2025 yleisömenestykseksi nousseen, Kinnusen esikoisteokseen pohjautuneen Neljäntienristeyksen .

Lokakuu Suomessa laajalti poikkeuksellisen lämmin

Lokakuun keskilämpötila oli koko maan tasolla korkeampi viimeksi vuonna 2000. Osaan maan pohjoisosaa satoi ensilumi, mutta kuun lopussa koko Suomi oli lumeton.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Varha sai ministeriöltä lisäaikaa alijäämien kattamiseen ensi vuoden loppuun

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) sai hakemuksensa mukaisesti lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun saakka. Valtiovarainministeriö kertoi päätöksestään hyvinvointialueelle 30. lokakuuta.

Kuolonkolareissa yli puolella kuljettajista terveysongelmia

Vuosina 2020–2024 tapahtui 445 kuljettajan ajoterveysongelmiin liittynyttä kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta.

Tuoreesta OTI-ajoterveysraportista selviää, että vuosina 2020–24 yli puolella (57 %) kuljettajista, jotka aiheuttivat kuolemaan johtaneen moottoriajoneuvo-onnettomuuden, havaittiin terveysongelmia. Ajaessa saatujen sydänperäisten sairauskohtauksien ohella tyypillisimpiä ajoterveysongelmia ovat päihderiippuvuus sekä mielenterveyden ongelmat. Raportissa esitetään liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottaman tiedon perusteella keinoja kuljettajien ajoterveyden varmistamiseksi. Esimerkiksi viranomaisten ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämisen uskotaan auttavan paljon.

Tutkimus: 40 asteen helteet mahdollisia Fennoskandiassa jo nykyilmastossa

Uusi tutkimus osoittaa, että Fennoskandiassa voi esiintyä huomattavasti voimakkaampia helteitä kuin havaintohistoriassa on toistaiseksi koettu. Myös Suomessa 40 asteen ylitys on mahdollinen, vaikka todennäköisyys sille on pieni.

Eniten vahinkoja aiheuttaneet myrskyt painottuvat loppuvuoteen

Ifin vahinkotilastojen perusteella myrskyt painottuvat loppuvuoteen: neljä viidestä vuoden 2010 jälkeen eniten vahinkoja Suomessa aiheuttaneesta myrskystä on sattunut marras–joulukuussa.

Myrskyt yllättävät suomalaiset yhä uudelleen. Ifin tuoreen kyselyn mukaan 61 prosenttia suomalaisista on joskus yllättynyt myrskyn voimakkuudesta. Joka kolmas arvioi, että tavallista etunimeä uhkaavampi myrskyn nimi voisi saada varautumaan paremmin. Tärkeimmäksi keinoksi suomalaiset kuitenkin nostavat viranomaisten nykyistä selkeämmät varoitukset.

Uudet hoitomuodot tuovat toivoa uniapneapotilaille

Uniapnean hoito ei tarkoita kaikille samaa hoitoa. CPAP-laitteen rinnalla käytössä on muun muassa uniapneakiskoja, asentohoitoa ja elintapahoitoa, ja osalle potilaista voidaan harkita kirurgista hoitoa. Tyksissä tehdään tutkimusta ja kehitetään hoitokäytäntöjä, joiden avulla uniapnean hoito on entistä kokonaisvaltaisempaa.

Kaikki Ruskon alueen sekajäteastiat tyhjentää nyt LSJH

Sekajäteastioiden tyhjennyksistä kanta-Ruskon alueella vastaa maanantaista alkaen Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH).

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) tyhjennysvastuulle on maanantaista 2. marraskuuta alkaen on siirtynyt noin 1500 sekajäteastiaa Kanta-Ruskon alueella. Muutos on osa uudistusta, jossa LSJH alkaa lähivuosina tyhjentää asuinkiinteistöjen kaikki jäteastiat koko toimialueellaan.

Näköislehti

Urheilu

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.

FBC Loisto on syksyn positiivinen urheiluyllätys

Ruotsalainen Emeli Falkman (23) on sopeutunut hyvin FBC Loiston ykköskenttään.

Naisten F-liigan alkukauden positiivisiin yllättäjiin kuuluu ilman muuta FBC Loisto. Kauden alla keskikastiin povattu ryhmä on aloittanut tuloksellisesti vahvasti ja on kauden seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan ottanut kuusi voittoa. Kauden ainoa tappio tuli maalin erolla SB-Prolle. Seuraavaksi edelliset viisi liigaotteluaan voittanut Loisto kohtaa 31. lokakuuta Kupittaalla PSS:n, joten kaikki mahdollisuudet voittoputken kasvattamiseen on olemassa.

Otteluanalyysi: Klubi näytti mestarin elkeitä Kupittaalla

Klubi juhli Kupittaalla.

Tasapeli olisi ollut kelpo tulos Interille jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruustaiston kannalta jo lähes ratkaisevassa kamppailussa HJK:ta vastaan mutta sitä sille ei suotu. Kovaa syyskuntoon äitynyt HJK vei voiton Kupittaalta maalein 4–2.