Ilmatieteen laitos: Talvi tavanomaista kylmempi, helmikuu tavanomaista sateisempi

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan talvi eli joulu–helmikuu oli tavanomaista kylmempi. Lämpötila oli yleisesti 1‒3 astetta pitkän ajan keskiarvoa alempi. Edellisen kerran talvi oli kylmempi suuressa osassa maata vuonna 2011, tosin Pohjois-Lapissa oli kylmempää talvella 2018.

Helmikuu oli lämpötiloiltaan melko tavanomainen, mutta selvästi keskiarvoa kylmemmät joulu- ja tammikuu saivat koko talven kallistumaan tavanomaista kylmemmäksi. Talven keskilämpötila vaihteli lounaissaariston noin ‒1 asteesta Itä- ja Pohjois-Lapin noin ‒14 asteeseen.

Talven alin lämpötila, ‒44,3 astetta, mitattiin Enontekiön lentoasemalla tammikuun 5. päivänä, mikä oli samalla 2000-luvun alhaisin Suomessa mitattu lämpötila. Talven ylin lämpötila, +6,8 astetta, mitattiin Kökarin Bogskärin havaintoasemalla joulukuun 19. päivänä.

Joulu–helmikuun sademäärä oli lähellä tyypillistä, lähinnä länsirannikolla ja Lapissa jäätiin hieman pitkän ajan keskiarvojen alapuolelle. Alustavien tietojen mukaan talvikuukausina satoi eniten Helsingin Kumpulan havaintoasemalla, 207,6 millimetriä. Vähiten satoi Inarin Nellimin havaintoasemalla, 59,9 millimetriä.

Auringonpaistetunteja oli talvikuukausien aikana tavanomaista vähemmän suurimmalla osalla havaintoasemista.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan helmikuu oli keskilämpötilaltaan melko tavanomainen. Kuukauden keskilämpötila vaihteli lounaissaariston noin ‒1 asteesta Itä-Lapin noin ‒12 asteeseen. Poikkeama pitkän ajan keskiarvoon oli maan eteläosassa ja Pohjois-Lapissa noin asteen keskiarvon yläpuolella, muualla oltiin lähellä tavanomaista.

Kuukauden alin lämpötila, ‒39,7 astetta, mitattiin Savukosken Tulppion havaintoasemalla helmikuun 9. päivänä. Kuukauden ylin lämpötila, +6,2 astetta, mitattiin Kokkolan Santahaan havaintoasemalla kuukauden 24. päivänä.

Helmikuu oli Lappia lukuun ottamatta tavanomaista sateisempi, paikoin harvinaisen sateinen. Eniten satoi alustavien tietojen mukaan Kangasniemen kirkonkylällä, missä kokonaissademäärä oli 90 millimetriä. Suurin vuorokausisademäärä, 36,8 millimetriä, mitattiin Jomalan Jomalabyn havaintoasemalla helmikuun 16. päivänä. Vähiten sadetta kertyi Enontekiön Näkkälän havaintoasemalla, ainoastaan 11,6 millimetriä.

Lunta oli helmikuun lopussa kaikilla Manner-Suomen havaintoasemilla, mutta Ahvenanmaalla ja paikoin myös lounaissaaristossa oli lumetonta. Eniten lunta oli Kainuussa Puolangan Paljakan havaintoasemalla, 111 senttimetriä. Lunta oli ajankohtaan nähden etenkin maan keskiosassa tavanomaista enemmän, Keski-Suomesta Kainuuseen paikoin jopa harvinaisen paljon. Etelärannikolla ja Itä-Lapissa oli alueita, joissa lunta oli puolestaan keskimääräistä vähemmän.

Auringonpaistetunteja oli helmikuussa 30‒70 tuntia, mikä on hieman tavanomaista vähemmän.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Verojen kerääminen hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi saa suomalaisilta vahvan tuen

Verojen maksaminen on tärkeä kansalaisvelvollisuus 94 prosentille suomalaisista, ja 87 prosenttia tuomitsee veronkierron kaikissa tilanteissa. Tuore asennetutkimus kertoo myös, että valtaosa suomalaisista luottaa Verohallintoon.

Kaarina uskoo pizzan voimaan

Kaarinan elinvoimajohtaja Kari Saarinen sujauttaa aikakapseliin kaupungin arvion Pizza Backenin työpaikkojen määrästä vuonna 2040. Kuvassa myös yrittäjät Pia Lähde ja Esa Dahlström.

Ravintolatason pakastepizzoistaan tunnettu Pizza Backen investoi uuteen, noin 1 500 neliömetrin kokoiseen tuotantolaitokseen Kaarinan Voivalaan. Noin neljän miljoonan euron arvoinen hanke on yrityksen historian suurin investointi. Uuden tehtaan on tarkoitus käynnistyä kesällä 2027, ja se työllistää noin 50 henkilöä. Yhteistyö Kaarinan kaupungin kanssa on ollut sujuvaa alusta alkaen.

Kela-taksien uusi sopimuskausi alkaa vuoden alusta

Kela-taksien uusi sopimuskausi alkaa 1.1.2027, jolloin kaikki alueelliset taksien tilausnumerot vaihtuvat. Kilpailutuksen ja matkojen yhdistelyn odotetaan tuovan merkittäviä säästöjä Kela-taksien kokonaiskustannuksiin. Kela myös seuraa palvelun toimivuutta jatkossa entistä tiiviimmin.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Vanhalla Tampereentiellä

Jyrsintä- ja päällystystyötä tehdään 5.–19. marraskuuta Vanhalla Tampereentiellä Orikedon liittymän ja Jousitarhan välillä. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla. Liikenne jonoutuu ajoittain.

Teiden talvihoidolla ei tavoitella kesäkelejä

Suurimmassa osassa maata odotellaan vielä talven tuloa, mutta yöpakkasia on alkanut jo esiintyä eteläistäkin Suomea myöten. Väylävirasto ja alueelliset elinvoimakeskukset huolehtivat väylien liikennöitävyydestä ympäri vuoden, ja maanteiden kunnossapito pyrkii minimoimaan talven tuomat yllätykset tien päällä.

Turku muuttunut autovihamieliseksi

Kirjoi5ttajan mielestä on eriarvoistamista, että ilman älypuhelinta ei enää voi pysäköidä.

Huolestuneena olen seurannut kaupungin asennoitumisen muuttumista autovihamieliseksi. En omista älypuhelinta enkä aio sellaista ostaa. Siksi en siis voi enää pysäköidä autoani keskusta-alueella. Olen myös sangen huonojalkainen, minkä vuoksi yli korttelin pituinen kävelymatka autolta tarvittavaan paikkaan on erittäin vaikeata. Torin seudulle en ole oikeastaan enää vuosiin voinut tulla asioimaan ainakaan päiväsaikaan, kun kaikki rajoitukset ovat pahimmillaan.

Joka kolmas ikääntynyt tuntee itsensä ajoittain yksinäiseksi

Jopa joka kolmas ikääntynyt tuntee itsensä ajoittain yksinäiseksi. Yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyneisyys ovat tutkimusten mukaan yhteydessä vakaviin terveyshaittoihin.

Turun AMK:ssa 3D-printataan kalaa

Turun AMK:ssa aletaan 3D-printata kalaa. Kuvituskuva.

Miltä kuulostaa kalan 3D-printtaaminen syötäväksi tuotteeksi? Entä millainen on haistelusensori, joka tunnistaa, onko kala pilaantunut? Turun AMK testaa 3D-tulostusta uusien elintarvikkeiden valmistuksessa. Millaista on kerros kerrokselta tuotettu kala?

Metsän hinta pysyi vakaana, kauppamäärät laskivat

Metsän hinta säilyi koko maassa samalla tasolla puun hinnan laskusta huolimatta. Eniten hehtaarihinta nousi Etelä-Savossa ja laski Satakunnassa. Maanmittauslaitos kokosi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä yli 10 hehtaarin metsätilakauppojen hinnat ja lukumäärät vuoden alusta syyskuun loppuun.

Liikevaihto kasvoi 1,4 miljoonasta eurosta yli 16 miljoonaan kolmessa vuodessa

Eetu Hakala ja Teemu Kalliokuja.

Leasing Kumppani Oy on erikoistunut yritysten työ- ja pakettiautoihin. Yrityksen takana ovat lapsesta saakka toisensa tunteneet nuoret yrittäjät Eetu Hakala ja Teemu Kalliokuja , jotka ovat rakentaneet yrityksestä lyhyessä ajassa yhden alansa kiinnostavimmista kasvutarinoista. Yrityksen juuret ovat vahvasti työauto- ja yritysrahoitusosaamisessa, mutta ytimessä on rohkeus tehdä asioita omalla tavallaan.

Metsittäminen muokkaa lauhkean vyöhykkeen maastopaloriskiä maailmanlaajuisesti

Puiden istuttaminen tuottaa puuta, biomassaa ja ilmastohyötyjä, mutta istutettujen metsien sijainnilla on merkitystä. Espanjalaisten, chileläisten ja suomalaisten tutkijoiden kansainvälinen tutkimus osoittaa, että puuttomien maa-alueiden muuttaminen istutetuiksi metsiksi voi lisätä maastopaloja. Metsittämisen vaikutukset eivät kuitenkaan olleet samanlaisia kaikissa lauhkean vyöhykkeen biomeissa.

Väitös: Työterveyshoitajien tieto työkyvyn tukemisesta vahvaa – käytännön soveltaminen osoittautui vaativammaksi

Johanna Sirkka.

Työterveyshoitajien tiedollinen osaaminen työkykyriskien hallinnassa ja analysoinnissa on korkealla tasolla, mutta osaamisen soveltaminen käytännön tilanteisiin on vaativampaa, osoittaa TtM Johanna Sirkan Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus. Tutkimuksessa kehitettiin uusi mittari työkykyriskien hallinnan ja analysoinnin osaamisen arviointiin.

Kysely: Joka kuudes on lykännyt uusien talvirenkaiden hankintaa, vaikka renkaiden kunto on herättänyt epäilyksiä

Yleinen taloustilanne vaikuttaa osan autoilijoista hankintapäätöksiin. POP Vakuutuksen tuoreen kyselyn mukaan lähes joka kuudes vastaaja on joko lykännyt uusien talvirenkaiden ostamista tai aikoo tehdä niin hintojen nousun vuoksi.

Muistonäyttely Tuorlan Majatalossa

Anneli Ahdin töitä on esillä Tuorlan Majatalossa.

Tuorlan Majatalon salissa on 2.–30. marraskuuta esillä turkulaisen Anneli Ahdin (1950–2026) muistonäyttely. Ahti oli tuottelias harrastajataiteilija, jonka tie taiteen pariin alkoi yllättävän elämänmuutoksen myötä. Ahti sai vuonna 2007 aivoverenvuodon, jonka seurauksena hänelle jäi puhevamma. Sairastuminen toi mukanaan monia haasteita, mutta avasi samalla oven uudenlaiselle itseilmaisulle. Ensin Ahti innostui valokuvaamisesta, myöhemmin maalaamisesta, josta muodostui hänelle tärkeä osa elämää.

Varhan budjetti aluehallitukseen, sopeutuksia 34 miljoonan euron edestä

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi vuosille 2027–29 etenee aluehallituksen käsittelyyn. Tavoitteena on saada kaikki kertyneet talouden alijäämät katettua vuoden 2027 loppuun mennessä.

Parainen kehittää kirjastoja kuntalaisten kohtaamispaikoiksi ja palvelupisteiksi

Kirjastojen roolin kasvaessa myös tiloja kehitetään, jotta ne tarjoavat entistä paremmin tilaa palveluille, tapahtumille ja yhteisöllisyydelle.

Paraisten kaupunki jatkaa kirjastojen kehittämistä kuntalaisten kohtaamispaikkoina ja palvelupisteinä. Kirjastojen toimintaa laajennetaan, ja samalla yhä useampia kaupungin palveluja keskitetään kirjastojen yhteyteen. Paraisten keskustassa suunnitellaan lisäksi kaupungintalon ensimmäisen kerroksen laajaa uudistusta, jonka ansiosta kirjasto saa lisää tilaa toiminnalle, kohtaamisille ja tapahtumille.

Joka kolmas mies jää lapsettomaksi

Unelmia Italiassa -tv-sarjasta tutuksi tullut Jari Rask kertoo päätöksestään puhua lapsettomuuskokemuksestaan sekä lapsettomuuteen liittyvistä voimakkaista tunteista Simpukka-podcastin jaksossa. Simpukka ry muistuttaa tänään maanantaina 2. marraskuuta alkaneella miesten viikolla, että miesten tahaton lapsettomuus on yhä tabu, vaikka joka kolmas mies on jäämässä lapsettomaksi.

Kuusiston alueella louheen murskaustöitä marras- ja joulukuussa

Mt 180 Kurkela–Kuusisto -hanke tekee marras–joulukuussa viikkojen 46–49 aikana louheen murskaustöitä Kuusistonsaaren hankealueella. Töistä aiheutuu melua lähiympäristöön.

Näköislehti

Urheilu

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.