Liikevaihto kasvoi 1,4 miljoonasta eurosta yli 16 miljoonaan kolmessa vuodessa
Leasing Kumppani Oy on erikoistunut yritysten työ- ja pakettiautoihin. Yrityksen takana ovat lapsesta saakka toisensa tunteneet nuoret yrittäjät Eetu Hakala ja Teemu Kalliokuja, jotka ovat rakentaneet yrityksestä lyhyessä ajassa yhden alansa kiinnostavimmista kasvutarinoista. Yrityksen juuret ovat vahvasti työauto- ja yritysrahoitusosaamisessa, mutta ytimessä on rohkeus tehdä asioita omalla tavallaan.
Kasvu on ollut vauhdikasta ja yritys on laajentanut toimintaansa valtakunnalliseksi. Asiakkaita palvellaan Hangosta aina Inarijärvelle saakka. Vuonna 2024 yrityksen liikevaihto oli noin 1,4 miljoonaa euroa, vuotta myöhemmin 7,2 miljoonaa euroa ja viimeisimmällä tilikaudella jo yli 16 miljoonaa euroa.
Kasvun taustalla on vahva erikoistuminen työautoihin sekä halu tarjota asiakkaille enemmän kuin pelkkä ajoneuvo.
– Me ollaan puhuttu lumipalloefektistä: yksi yritys ostaa, ja me pystytään yllättämään asiakas paremmalla palvelulla, tiedolla ja näkemyksillä kuin hän on aiemmin saanut, kuvailee Kalliokuja tiedotteessa.
– Asiakkaat palaavat uudelleen ja suosittelevat palvelua eteenpäin.
Yrittäjät korostavat, että tavoitteena ei ole kasvaa hinnalla millä hyvänsä. Tärkeämpää on säilyttää palvelun laatu, hyvä työyhteisö ja asiakkaiden luottamus myös tulevaisuudessa. Yrityksellä onkin kunnianhimoinen mutta samalla hyvin selkeä tavoite: olla asiakkaiden mielissä just se tunnettu pakettiautoyritys.
Turun Yrittäjät ry vieraili jäsenyrityksessään. Toiminnanjohtaja Karoliine Sirvidasia vierailu jäi inspiroimaan.
– Mieleen jäi erityisesti yrittäjien välitön tapa kohdata ihmiset sekä välittäminen asiakkaista, yhteistyökumppaneista kuin omasta henkilöstöstäkin. Kun perustana ovat inhimillisyys, luottamus ja toisten onnistumisesta iloitseminen, rakentuu yritykselle vahva pohja kasvaa myös tulevaisuudessa. Ja jos tähänastinen vauhti antaa mitään osviittaa tulevasta, on tämä kasvutarina vasta alkamassa, kertoo Sirvidas.
Keskustelussa korostuivat jatkuva oppiminen, nöyryys ja aito innostus tekemiseen. Vaikka yrityksen kasvu on ollut poikkeuksellisen nopeaa, yrittäjät eivät itse puhu saavutuksista tai menestyksestä kovin suureen ääneen.
Kun yrittäjiltä kysyy, mistä he ovat kaikkein ylpeimpiä, vastaus ei liittynyt liikevaihtoon, markkinaosuuksiin tai kasvulukuihin, vaan johonkin paljon inhimillisempään: työkavereihin ja siihen, että matka on edelleen kesken.
– Ollaan vasta niin alussa, toteavat Hakala ja Kalliokuja.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















