Suomalaisnaiset Konsterin johdolla EM-Ranskaan
Tällä viikolla alkavista keilailun naisten EM-kilpailuista odotetaan jälleen kerran suomalaismenestystä. Ranskan Wittelsheimin keilahallissa pelataan 6.–15. kesäkuuta perinteiseen tapaan singlen, parien, trion, joukkueiden, mastersin sekä all eventsin mitaleista. Radoilla nähdään kokenut ja menestystä niittänyt Suomen joukkue.
20-vuotias Peppi Konsteri voitti edellisissä naisten EM-kilpailuissa All eventsin ja on yksi tämän vuoden ennakkosuosikeista.
EM-kilpailuihin osallistuu naiskeilaajia 22 eri maasta.
Konsterin lisäksi Suomen joukkueessa keilaavat paimiolainen Sanna Oksanen, Jenni Heino, Eliisa Hiltunen, Ani Juntunen, Sanna Oksanen ja Essi Pakarinen. Kotiin jäävä varapelaaja on raisiolainen Marjaana Hytönen.
– Vastus tulee olemaan tietysti kova, ensimmäisenä tulee mieleen Ruotsi, jolle viime kisat olivat lähes täysosuma. Vaikka mekin saimme mitaleita ja onnistumisia, olimme joukkueena silloin paljon heikompia. Tänä vuonna lähtöasetelma on mielestäni tasaisempi. Päivän kunto, miten saadaan tehtyä parit ja triot, miten joukkuepeli lähtee sujumaan, ratkaisee kuinka viikko lähtee liikkeelle, ennustaa Suomen joukkueen valmentaja Piritta Kantola.
– Pelaajat ovat valmistautuneet tosi hyvin. Kaikilla on ollut omat suunnitelmansa, miten näissä kisoissa ollaan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Suunnilleen suunnitelman mukaan on menty, ei ole tullut yllätyksiä ja homma pitäisi olla kunnossa. Meillä on todella kilpailukykyinen joukkue. Kaikki ovat keilanneet paljon tänä vuonna ja on tullut meriittejä. Osa on jo kokeneita maajoukkuelaisia, vaikka ovat nuoria. Ensikertalaisia ei ole yhtään tällä kertaa mukana, hän jatkaa.
Nuoresta iästään huolimatta Peppi Konsteri, 20, on saavuttanut lukuisia mitaleja tähän mennessä nuorten ja juniorien arvokilpailuista sekä naisten MM-kilpailuista paripronssia. Tampereella asuva Konsteri osallistuu nyt jo toista kertaa naisten EM-kilpailuihin.
– Kisoihin valmistautuminen on mennyt hyvin, vauhtia haettiin toukokuussa Amerikasta ammattilaiskiertueelta. Parin viimeisen viikon aikana on hieman hengähdetty ja tehty viimeisiä pieniä tekniikkavarmistuksia. Paketti alkaa olla ihan hyvässä kunnossa. Kisoihin lähden hakemaan mestaruutta ja puolustamaan omaa titteliä. Odottavaisin mielin lähden, jännä nähdä mihin naisten keilailu on muuttunut parissa vuodessa, hallitseva All eventsin Euroopan mestari Konsteri kertoo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















