Vesileikit voivat aiheuttaa koiralle terveysongelmia

Kuva: Agria Eläinvakuutus

Monet koirat nauttivat kesän vesileikeistä. Kohtuus kannattaa kuitenkin muistaa, sillä runsas uiminen voi aiheuttaa koiralle ikäviä terveysongelmia.

Useimmille koiranomistajille on selvää, että koiraa ei saa päästää uimaan tai juomaan vettä, jossa on sinilevää. Sinilevä on koiralle myrkyllistä. Uiminen voi aiheuttaa koiralle myös muita ongelmia, vaikka sinilevää ei vedessä olisikaan. Koirat eivät aina osaa omaehtoisesti pitää taukoja, joten uimisen määrää kannattaa rajoittaa ongelmien ennaltaehkäisemiseksi.

Jatkuvasti märkä turkki altistaa koiran ihotulehdukselle

Hot spot eli kostea ja märkivä ihotulehdus on yleinen vaiva erityisesti runsasturkkisilla roduilla. Lievä hot spot voidaan hoitaa kotona, mutta usein vaiva vaatii eläinlääkärin hoitoa. Hot spot -ihotulehdus ilmestyy usein äkillisesti ja on yleisin kesällä, kun koirat viettävät paljon aikaa vedessä eikä turkki pääse välillä kuivumaan.

Hot spotin yleisin oire on jatkuva tietyn kohdan raapiminen tai nuoleminen. Tulehtunut kohta voi myös olla kosketusarka, jopa kivulias. Turkki tulee leikata pois tulehtuneelta alueelta ja sen ympäriltä, jotta saadaan selville, kuinka laajalle tulehdus on levinnyt.

Tulehtunut ihoalue kannattaa ensi alkuun puhdistaa ja taputella varovasti kuivaksi. Tämän jälkeen koira kannattaa viedä eläinlääkäriin tutkittavaksi. Koira ei saa raapia tai nuolla tulehtunutta ihoaluetta, joten tulehduskohta on hyvä suojata.

Hot spot uusiutuu helposti. Paras lääke välttää ikävä tulehduskierre on ennaltaehkäisy. Jos koirasi on innokas uimari, huuhtele turkki aina rantapäivien jälkeen, jotta siihen ei jää epäpuhtauksia. Tärkeintä on kuivata koira huolellisesti, sillä jatkuvasti kostea turkki on suurin riskitekijä ihotulehduksille.

Vesihäntä on yleinen vaiva koirilla, jotka uivat paljon

Vesihäntä on hännänjuuren hermojen tulehdus. Tulehdus aiheutuu koiran takaosan altistuessa pitkään kylmälle. Vesihäntä on koiralle kivulias; koiran häntä ja takapää ovat kosketusarkoja ja koiran voi olla vaikea istuutua alas. Narttukoiran voi olla tulehduksen vuoksi vaikea virtsata. Häntä roikkuu yleensä velttona alaspäin.

Vesihäntä häviää useimmiten itsestään muutamassa päivässä, kun annat koiran levätä ja huolehdit, että koira pysyy lämpimänä ja kuivana. Jos koiralla on kovia kipuja, ota yhteyttä eläinlääkäriin.

Vesihäntä uusiutuu helposti. Ennaltaehkäistäksesi vesihännän uusiutumista, kuivaa koira uimisen jälkeen huolellisesti ja vältä koiran uittamista pitkiä aikoja etenkin silloin, kun vesi on kylmää.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Viherrakennustyö sulkee ajokaistan Helsinginkadulla

Helsinginkadulla tehdään viherrakennustyötä Pispalantien ja Tuomaansillan välillä 8.–19. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Tyhjillään ollut puutalo tuhoutui tulipalossa Pöytyällä

Tyhjillään ollut pieni, noin 75-neliöinen yksikerroksinen puurunkoinen talo tuhoutui asuinkelvottomaksi Pöytyällä.

Varikoissa yhteisöllistä toimintaa, lämmintä ruokaa ja tukea arjen haasteisiin

Varissuon Varikon tarjoilutehtävissä diakoni Katja Laaksonen.

Turun keskustassa, Varissuolla ja Kaarinassa javautuvat maanantaina 15. syyskuuta uudet kohtaamispaikat eli Varikot. Tarjolla on yhteisöllistä toimintaa, lämmintä ruokaa ja tukea arjen haasteisiin.

Uusi tutkimus: Seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät turvapaikkatutkinnat perustuvat vain osittain vakiintuneeseen psykologiseen tietoon

Seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vainoa pakenevat turvapaikanhakijat ovat vaarassa kohdata epäsuoria stereotyyppisiä käsityksiä, kun heidän uskottavuuttaan arvioidaan. Viranomaisilla on tapana olettaa, että rehelliset hakijat voivat antaa yksityiskohtaista tietoa seksuaali-identiteetistään, mutta turvapaikkapuhutteluissa esitetyt kysymykset eivät aina kannusta kuvaamaan kokemuksia vapaasti ja oikein, kertoo tuore Åbo Akademin väitöskirja .

Elokuvia kaupungista, jota ei enää ole

Markku Into.

Kulttuuriyhdistys Riskiryhmä esittää: Elokuvia kaupungista, jota ei enää ole . Elokuvat Hurjan pojan koti (1987) ja Yön kevyt polttoöljy (1991) nähdään perjantaina 12. syyskuuta kello 15 Kino Killassa (Nunnankatu 4).

Lihavuuden ehkäisy lapsuudessa keskeistä sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyssä

Tuoreiden suomalaistutkimusten mukaan runsas reipas ja rasittava liikunta, hyvä fyysinen kunto ja terveellinen ruokavalio tukevat valtimoiden terveyttä lapsuudessa ja nuoruudessa. Erityisesti reipas ja rasittava liikunta sekä lihavuuden ehkäisy ovat avainasemassa sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyssä.

Kiertuli Turun Kansantanssin Ystävien uusi lasten harrastusryhmä

Kiertuli tarkoittaa yhtä kansantanssin vuoroa.

Kiertuli on Turun Kansantanssin Ystävien uusi 4–7-vuotiaiden lasten harrastusryhmä. Kiertuli tarkoittaa yhtä kansantanssin vuoroa. Tämä ja moni muu kansantanssiin liittyvä nimitys opitaan yhdessä tanssien.

Joka kuudes jatkaa alkoholin käyttöä raskausaikana

Suomessa syntyy vuosittain satoja tai jopa tuhansia lapsia, joilla on alkoholivaurio. Syntyvän lapsen kannalta turvallisin vaihtoehto on jättää alkoholi kokonaan, sillä raskauden aikaiselle alkoholin käytölle ei ole turvarajaa. Tärkeästä asiasta muistutetaan FASD-päivänä 9. syyskuuta Alkoissa, R-kioskeissa sekä S-ryhmän myymälöissä, joissa alkoholinmyynti aloitetaan yhdeksän minuuttia tavallista myöhemmin.

Linnankatu suljettu liikenteeltä maanantaista alkaen

Linnankatu on suljettu liikenteeltä Vallihaudankadun ja Toisen poikkikadun välillä maanantaista 8. syyskuuta alkaen. Liikenne on opastettu kulkemaan Vallihaudankadun ja Satamakadun kautta. Sulku kestää ensi kesään asti.

Palkkasumma laski heinäkuussa

Tilastokeskuksen mukaan koko talouden työpäiväkorjattu palkkasumma oli heinäkuussa 0,2 prosenttia pienempi kuin 2024 heinäkuussa. Koko talouden kausitasoitettu palkkasumma väheni heinäkuussa 1,2 prosenttia edellisestä kuukaudesta.

Vauvojen urkufestarit Turun tuomiokirkossa

Turun tuomiokirkossa on syksyn aikana neljä Vauvojen urkujuhlat -konserttia.

Vauvat ja taaperot voivat vaihtaa vapaalle urkumusiikin tahtiin, kun neljän konsertin festivaalisarja tutustuttaa perheen pienimmät urkujen äänimaailmoihin. Turun tuomiokirkossa on syksyn aikana neljä Vauvojen urkujuhlat -konserttia, joiden teemat vaihtelevat kuukausittain. Konsertit ovat keskiviikkoisin kello 10, ja luvassa on niin urkumusiikkia, -muskaria kuin äänikylpyäkin.

Noin puolet suomalaisista ei huomioi, mitä käyttökelpoista heittää roskiin

65 prosenttia suomalaisista on itse sitä mieltä, että omistaa liikaa tavaraa. Naisista niin ajattelee 72 prosenttia. Miehistä 58 prosenttia.

Harkon arkeologisessa näyttelyssä syvennytään esihistorialliseen keramiikkaan

Raision museo Harkossa on esillä syksyllä esihistoriallista keramiikkaa Astioita savesta – Esihistoriallista keramiikkaa Suomesta -näyttelyssä. Katriina Törmänen, Ruukut, 2025, vesiväri.

Raision museo Harkon juhlavuoden kolmantena näyttelynä avautuu Astioita savesta -näyttely, jossa tutustutaan kivi-, pronssi- ja rautakauden keramiikkaan arkeologisten löytöjen kautta.

Kysely: Nuorten yrittäjyysasenteet ennätysmyönteisiä – puolet harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä

Nuorten yrittäjyysasenteet ovat kehittyneet lupaavaan suuntaan Suomessa. Omistajanvaihdosten kannalta on myönteistä, että nuoria kiinnostaa eritoten mahdollisuus ryhtyä yrittäjäksi olemassa olevaan yritykseen. Uuden yrityksen perustaminen kiinnostaa eniten maahanmuuttajaperheiden nuoria.

Kamarikuoro Key Ensemblen 20-vuotisjuhlakonsertissa soi Rahmaninov: Vigilia

Key Ensemble.

Key Ensemble juhlii 20-vuotista taivaltaan Sergei Rahmaninovin Vigilian parissa Martinkirkossa lauantaina 13. syyskuuta kello 16. Kuoro on historiansa aikana esittänyt teosta lukemattomia kertoja ja levyttänyt sen runsas kymmenen vuotta sitten silloisen johtajansa Teemu Honkasen johdolla.

Kirjanpainajat virkistyivät loppukesän lämmössä

Heinäkuun pitkä hellejakso vilkastutti kirjanpainajia ja parveilu lisääntyi maan eteläosassa. Kevättä ja alkukesää leimanneet vaihtelevat ja epävakaiset säät hillitsivät alkukesän parveilua, joten kirjanpainajamäärien osalta kuusien kuolleisuusriski jää aiempaa vähäisemmäksi. Kuusien kuolleisuusriskiä määrittää kirjanpainajankannan koon lisäksi kuusien puolustuskyky.

Turkulaisen Ehkä-tuotannon syksyn ohjelmisto tarjoaa tanssi- ja esitystaidetta

Suvi Kemppainen ja työryhmä: From A Great Height.

Turkulaisen Ehkä-tuotannon syksyn ohjelmisto on kattaus tanssi- ja esitystaidetta – ensi-iltoja, yhteistöitä, opetustoimintaa ja festivaaleja. Ehkä-tuotannon osatuottamista kantaesityksistä kaksi koetaan Helsingissä Zodiakissa ja Kiasma-teatterissa ja yksi omalla kotinäyttämöllä Nykytaidetila Kutomolla Turussa.

Loton potti nousee kahteen miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt kierroksella 36/2025 täysosumia. Ensi viikolla potissa on kaksi miljoonaa euroa.

Urheilu

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.

Puukkokatsomo: Urheilijat myrskyn silmässä

Makwan Amirkhani.

Suomalaisella urheilulla ei ole viime aikoina mennyt hyvin, ainakin jos kysytään salibandyväeltä tai kamppailu-urheilijoilta. Sekä salibandyssa että vapaaottelussa velloo kohu, jota ilmankin lajit pärjäisivät.