Kadun tyyli: Kevyen kesäistä

Kuva: Kurt Hedborg

– Pukeutumiseni on rentoa ja tyylikästä, kertoo Elmeri Kymäläinen, 19.

Kymäläinen pitää mustasta väristä yli kaiken, sen vuoksi on hän poikkeuksetta pukeutunut tummaan.

– Housuni ovat pellavaa, kesähousuissa tuleekin olla niin.

Hänen sandaalinsa ovat Birkenstockit ja ne tuntuvat hyviltä jalassa, eivätkä ne hiosta liikaa. Niitä on myös mukava pitää kesällä jalassa.

– Paidan ja housut olen ostanut Zarasta ja kengät sain lahjaksi.

Kurt Hedborg

Tommi Kinnuselle Suomi-palkinto

Tommi Kinnunen.

Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok.) on myöntänyt kaikkiaan kymmenelle taiteilijalle ja toimijalle kulttuurin Suomi-palkinnot, joista yksi myönnettiin kunniakirjan muodossa.

Liikuntapalveluiden Ella Kaikumaasta vuoden nuori projektipäällikkö

Projektiammattilaiset ry on palkinnut Turun kaupungin liikuntapalveluiden Ella Kaikumaan Vuoden nuorena projektipäällikkönä. Palkinto jaettiin Projektipäivillä 21. lokakuuta Helsingin Messukeskuksessa.

Eeva Kilven elämä ja runot heräävät henkiin uudessa draamassa

Eija Ahvo ja Jonna Järnefelt.

Nämä juhlat jatkuvat vielä -draama esitetään ensi kerran Turun kaupunginteatterissa 23. lokakuuta. Yhteistuotannon esitykset jatkuvat keväällä Suomen Kansallisteatterissa. Päärooleja tulkitsevat Eija Ahvo ja Jonna Järnefelt .

Eurojackpotin potti kohoaa noin 17 miljoonaan euroon

Eurojackpotin illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti kohoaa noin 17 miljoonaan euroon.

EVA: Naisjohtajien osuus Suomessa pieneni hieman

Naisten osuus johtotehtävissä kääntyi Suomessa viime vuonna hienoiseen laskuun, ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n kokoamasta tuoreesta Lasikattomittarista.

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Asumiskulujen kasvu jatkuu

Eniten ovat kasvaneet kaukolämmön sekä veden ja jäteveden kustannukset.

Asumiskulujen kasvu jatkuu yhä. Tämä käy ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-vertailusta. Tarkastelemalla kuvitteellista standardoitua asuintaloa kyetään vertailemaan kaikkia asumisen kustannuksia valtakunnallisesti.

THL: Hyvinvointialueiden talous tasapainottumassa, mutta rakenteelliset uudistukset etenevät eri tahtiin

Hyvinvointialueet ovat saaneet talouttaan aiempaa parempaan tasapainoon ja löytäneet uusia tapoja turvata palvelujaan vaikeassa tilanteessa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuotuinen arvio sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä.

Miten suomennetaan seafood?

Halloween-pasta.

Seafood tarkoittaa vedestä peräisin olevaa ruokaa, mutta sanalle ei ole vakiintunutta suomenkielistä vastinetta. Pro Kala järjestää kilpailun, jossa halutaan löytää seafood-sanalle toimiva suomenkielinen vastine. Toiveena on, että uusi sana pääsisi jatkossa laajaan käyttöön – ja myös sanakirjaan.

Teknologiakiinteistöt osti Arkenin

Turun Teknologiakiinteistöt osti Åbo Akademin säätiöltä osoitteessa Tehtaankatu 2 sijaitsevan Arken-kiinteistön. Arken koostuu 13 rakennuksesta, jotka sijaitsevat Piispankadun, Tehtaankadun ja Kasarmikadun rajaamassa korttelissa Turun Tiedepuistossa. Rakennuskokonaisuuden pinta-ala on reilut 15 000 neliömetriä. Kohteen kauppahinta oli noin 43 miljoonaa euroa.

Eurospar-supermarket Tokmanni-myymälän yhteyteen Maskussa

Ensimmäinen Eurospar-supermarket avautui Tokmanni-myymälän kanssa saman katon alle Ylöjärvelle viime kesänä.

Suomen toista Tokmanni-myymälän yhteydessä palvelevaa Eurospar-supermarketia juhlistetaan Maskussa torstaina 23. lokakuuta kello 8 alkaen.

Selvitys: Hankintalain uudistamisesta satojen miljoonien kustannukset kunnille

Jos hankintalain uudistukseen liittyvä kuntien in house -yhtiöitä koskeva muutos tulee voimaan hallitusohjelmakirjauksen mukaisena, kunnille koituu uudistuksesta noin 600 miljoonan euron lisäkustannukset. Tämä käy ilmi FCG:n Kuntaliitolle tekemästä selvityksestä, jossa kunnat arvioivat mahdollisen lakiuudistuksen muutoskustannusvaikutuksia.

OP Nauvo, OP Niinijokivarsi ja OP Rymättylä selvittävät yhdistymistä osaksi tulevaa OP Varsinais-Suomea

Jari Viitasalo (edessä vas., hallituksen pj., OP Vakka-Auranmaa), Juha Salonen (hallituksen pj., OP Turun Seutu), Esa Heinonen (hallintoneuvoston pj., OP Rymättylä), Alice Björklöf (toimitusjohtaja, OP Nauvo) ja Juha Mäkinen (hallituksen pj., OP Niinijokivarsi). Takarivissä Petteri Rinne (vas., toimitusjohtaja, OP Turun Seutu), Joakim Ljungman (hallintoneuvoston pj., OP Nauvo), Mats Eriksson (hallituksen pj., OP Nauvo), Mirkkaliina Pettersson (toimitusjohtaja, OP Niinijokivarsi), Kalle Martti (hallintoneuvoston pj., OP Niinijokivarsi), Mikko Paijola (toimitusjohtaja, OP Rymättylä) ja Mika Putus (hallituksen pj., OP Rymättylä).

OP Varsinais-Suomi aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Myös OP Nauvo, OP Niinijokivarsi ja OP Rymättylä selvittävät yhdistymistä osaksi OP Varsinais-Suomea.

lkääntyneet luottavat viranomaisiin mutta eivät palveluihin

Ikääntyneet luottavat viranomaisiin ja yhteiskunnan toimintaan nuorempia enemmän, mutta luottamus palveluihin ja niiden riittävyyteen on heikkoa. Ikääntyneillä on voimavaroja toimia oman ja ympäröivän yhteisön turvallisuuden tueksi, mutta ei välttämättä mahdollisuuksia siihen. Tämä käy ilmi sisäministeriön tilaaman ja Ikäinstituutin, Taloustutkimuksen ja Taso Researchin toteuttaman väestötutkimuksen tuloksista. Tutkimus sisälsi kyselyn yli 74-vuotiaille ja ryhmähaastatteluja eri taustoista tuleville iäkkäille.

Abstraktio kohtaa tutun, sotkuinen ruumiillisuus muuttuu aistilliseksi

Océane Bruelin näyttely on esillä Titanik-galleriassa.

Océane Bruelin näyttely Fall on esillä Titanik-galleriassa 24.10.–16.11. Avajaiset ovat torstaina 23. lokakuuta.

Kela käynnistää perhevapaakyselyn perhevapaauudistuksen arviointia varten

Kela lähettää runsaalle 30 000 pienen lapsen vanhemmalle perhevapaakyselyn. Tutkimuksessa selvitetään vanhempien kokemuksia perhevapaista. Tutkijat toivovat myös isien osallistuvan kyselyyn, jotta uudistuksen arviointia varten saadaan kattavat tiedot.

Silakkamarkkinoilta varattu 107 myyntipaikkaa

Silakkamarkkinat järjestetään Aurajokirannassa 23.–26. lokakuuta.

Silakkamarkkinat järjestetään nykymuodossaan 45. kertaa 23.–26. lokakuuta. Kalamarkkinoita on Aurajoen rannalla kuitenkin pidetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1636.

Varsinais-Suomeen 49 000 euroa työelämän kehittämisrahaa Kevalta

Kevan myöntämää työelämän kehittämisrahaa saa tänä vuonna yhteensä 17 julkisen alan hanketta ympäri Suomea. Varsinais-Suomen alueelle rahoitusta myönnettiin yhteensä 49 000 euroa Raision kaupungin sekä Ruskon kunnan hankkeille. Keva myönsi työelämän kehittämisrahaa 547 000 euroa eri puolille Suomea.

Urheilu

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.

Otteluanalyysi: FC Lahti nousi kolmen maalin takaa tasoihin ja juhli Kupittaalla

Soihdut paloivat läpi ensimmäisen puoliajan. Kuvakaappaus Ruutu+:n lähetyksestä.

FC Lahti nousee jalkapalloilun Ykkösliigasta Veikkausliigaan ja TPS karsii liigapaikasta mutta toisistaan joukkueet eivät saaneet selvää kolmessa kohtaamisessa. Kaksi ensimmäistä peliä päättyi numeroihin 2-2, kolmas 3-3. TPS meni ensimmäisellä jaksolla jo 3-0-johtoon mutta sekään ei kestänyt. FC Lahti tuli takaa ja tasoitti ottelun viime hetkillä. Lahtelaisten juhlat saattoivat alkaa.