Elokuvia kaupungista, jota ei enää ole
Kulttuuriyhdistys Riskiryhmä esittää: Elokuvia kaupungista, jota ei enää ole. Elokuvat Hurjan pojan koti (1987) ja Yön kevyt polttoöljy (1991) nähdään perjantaina 12. syyskuuta kello 15 Kino Killassa (Nunnankatu 4).
Hurjan pojan koti sai jaetun pääpalkinnon Tampereen lyhytelokuvajuhlillat 1987. Se sai Elokuvasäätiön Risto Jarva -tunnustuspalkinnon vuonna 1987.
1960-luvulla joukko nuoria turkulaisia taiteilijoita muodosti ryhmän, jonka tarkoituksena oli hyökätä "ummehtunutta ja pystyynkuollutta kulttuurimuuria vastaan" aseinaan muiden muassa Aamurusko-lehti ja Suomen Talvisota 1939–40 -yhtye.
Heidän puuhansa oli vasta-kulttuuria, undergroundia suomalaiseen tapaan. Rock oli rajaton riemu ja sika on sika eikä mikään symboli. K. J. Kosken dokumentissa tavataan neljä keski-ikäsitä turkulaista. Runoilija Markku "Untsu" Into esittelee ystävänsä. Turun 60-lukulaiset, undergroundin ryppyotsattomat veijarit luovat huimaa nostalgiaa.
Käsikirjoitus on KJ Kosken, Ilpo Tuomarilan ja Markku Innon.
Yön kevyt polttoöljy on elokuva yövartijasta, joka traagisen tapahtuman todistajana joutuu tutustumaan kotikapunkinsa Turun todellisuuteen päivänvalossa.
Käsikirjoitus on KJ Kosken, Ilpo Tuomarilan ja Markku Innon, ohjaus KJ Kosken.
Elokuvien jälkeen ohjaaja KJ Koskea haastattelee runoilija Juha Kulmala.
Tilaisuus on avoin, ei pääsymaksua.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)