Porin murre oli Saku Taittoselle Neumannin roolin kovin paikka
– Ei tässä kannata puhua hienoja asioita taiteesta. Kyllä tässä roolissa hienointa oli se, että sai näytellä rokkitähteä. Ja vielä tällaista hahmoa, joka oli sinä aikana suurinta, mitä Suomessa oli, nauraa näyttelijä Saku Taittonen.
Taittonen näyttelee Neumannin roolin uudessa Mari Rantasilan ohjaamassa ja Hanna Leivonniemen käsikirjoittamassa Dingo-elokuvassa Levoton tuhkimo.
Suurin osa Levotonta tuhkimoa sijoittuu 1980-luvun puoliväliin Dingon villeimpiin vuosiin. 28-vuotias Taittonen ei elänyt Dingo-huumaa omakohtaisesti, mutta lähdemateriaaliin tutustuessaan kävi selväksi, että Neumannin saappaat ovat isot.
Saappaiden koko ei hirvittänyt, mutta Kuortaneella syntyneelle näyttelijälle roolissa oli yksi piirre, joka oli erityisen haastava.
– Porin murre oli eteläpohjalaiselle todella vaikea opetella. Puhuin sitä sitten vapaa-aikananakin useamman kuukauden, jotta se ei katoaisi. Vaikka tässä fiktiota tehdäänkin, ymmärrän, että murre on paikallisille todella tärkeä elokuvan uskottavuuden kannalta, Taittonen sanoo.
Vuosien varrella Dingon tarinaa on kerrottu monin keinoin. Dingosta on esimerkiksi tehty useampia musikaaleja. Ensimmäinen jo vuonna 2000. Yleensä, kun Dingon tarinaa on kerrottu, se on kiinnostanut kansaa.
Äärimmäisen suosion huippu kesti Dingon osalta 1980-luvulla vain vajaat kolme vuotta. Pertti ”Nipa” Neumann oli Dingon keskiössä, mutta hänkään ei osaa täysin selittää, mikä Dingon tarinassa kiehtoo.
– Jotain siinä on, mikä vetää ihmisiä puoleensa. Jotain vastustamatonta siinä on, mutta en osaa sanoa, mikä se on, Neumann toteaa.
Hänelle itselleen bändin tarinan näkeminen valkokankaalla on harvinaisen merkityksellinen asia. Neumann tunnustautuu elokuvien ystäväksi, mutta merkityksellisyyttä lisää myös se, että elokuvassa käsitellään Neumannille kipeitä asioita, muun muassa hänen omaa isä-suhdettaan.
– Kun elokuvan teosta puhuttiin, päätin, että annan palaa kaiken. Halusin olla säästelemättä mitään, koska elokuva ansaitsee sen. Ehkä se oli myös itselleni terapeuttinen kokemus.
Dingon hajoaminen lokakuussa 1986 oli riitojen sävyttämä. Vaikka bändi myöhemmin on keikkaillut moninaisissa kokoonpanoissa, ei bändi ole 80-luvun kaltaista suosiota saavuttanut uudelleen. Ehkä hyvä niin.
– Olisi pitänyt varmaan pitää taukoa silloin aikanaan, mutta kaikilta karkasi mopo käsistä. Kun Dingo 1986 hajosi, keikkoja oli myyty kaksi vuotta eteenpäin. Dingo oli kuin iso maailmanpyörä, josta porukkaa välillä hyppäsi pois ja uusia hyppäsi sisään. Se muodostui hallitsemattomaksi jutuksi kaikille, Neumann pohtii.
Ilkka Lappi