Korkojen lasku innostanut turkulaiset sijoittamaan
Turun alueella säännöllisesti rahastoon sijoittavien osuus kasvoi viime vuoden aikana 11 prosenttia. Sijoittamisen suosion odotetaan entisestään kasvavan, kun asuntovelalliset kokevat merkittävää helpotusta korkokuluissaan. Tyypillisessä asuntolainassa kotitalous säästää noin 90 euroa kuukausittaisissa korkomenoissaan.
Sijoittaminen esimerkiksi rahastoihin, osakkeisiin tai muihin sijoituskohteisiin houkuttelee aiempaa enemmän asuntolainojen korkojen ja inflaation laskiessa ja palkkojen noustessa. Turun alueella Nordean asiakkaiden suosituimmat rahastot viime vuonna olivat Säästö 50 ja Säästö 25. Kolmen kärkeen ylsi myös Global Enhanced -rahasto.
– Säännöllisesti rahastoihin sijoittavien osuus on kasvanut jo pitkään tasaisesti. Uusi korkoympäristö mahdollistaa yhä useammalle sijoittamisen aloittamisen. Erityisesti yhdistelmä- ja osakerahastot kiinnostavat, kertoo toimipaikanjohtaja Taina Tallbacka-Kitola tiedotteessa.
Vaikka esimerkiksi asuntolainan korkomenoissa kuukausittain säästettävä summa ei välttämättä tuntuisi suurelta, voi se pitkällä aikavälillä kasvaa merkittävästi korkoa korolle -ilmiön ansiosta.
– Esimerkiksi osakemarkkinoilla keskimääräinen vuosituotto voi olla noin 5−7 prosenttia, jolloin vuosien mittaan säästöä saattaa kertyä mukavaksi pesämunaksi.
Viime aikoina suomalaisten suosituin viitekorko, 12 kuukauden euribor, on ollut noin 2,5 prosenttia, kun se viime vuoden ensimmäisellä puolikkaalla liikkui 3,6−3,7 prosentin tienoilla. Korontarkistuspäivänä viitekorko laskee siis yli prosenttiyksikön ja tästä hyötyvät nyt nekin, jotka eivät vielä ole ehtineet päästä nauttimaan laskeneista koroista.
– Esimerkiksi 100 000 euron asuntovelallinen, jonka laina on sidottu 12 kuukauden euriboriin, säästää vuosittain yli tuhat euroa korkokuluissaan korontarkistuspäivästä eteenpäin. Se merkitsee noin 90 euron säästöä kuukaudessa, Tallbacka-Kitola huomauttaa.
Lainanlyhennystavasta riippuen korkohyöty näkyy suoraan käteen jäävässä rahassa tai se kohdentuu lainan pääoman nopeampaan takaisinmaksuun.
Viime kesästä lähtien asuntokaupassa on vihdoin nähty varovaista piristymistä ja loka–joulukuun aikana Turun alueella asuntolainoja Nordeassa myönnettiin yhdeksän prosenttia enemmän kuin heinä–syyskuun aikana. Turun alueella kasvu oli selvästi nopeampaa kuin muualla Suomessa keskimäärin.
– Korkojen lasku tukee kotitalouksien luottamusta sekä asunnonostoaikeita. Asuntomarkkinat ovat hiljalleen menossa kohti tilaa, jossa kysyntä ja tarjonta lähestyvät toisiaan.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)