Jaakko Eskola nimitetty Meyer Turku Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi
Jaakko Eskola on nimitetty Meyer Turku Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi.
– Jaakko Eskolan myötä saamme joukkoomme tunnustetun ammattilaisen, joka tuntee meriteollisuuden ja jolla on vankka kokemus suomalaisesta elinkeinoelämästä. Hänellä tulee olemaan tärkeä rooli Turun telakan kehittämisessä edelleen, kommentoi Meyer Turun toimitusjohtaja Tim Meyer tiedotteessa.
– Erityisesti viime vuoden aikana toteutimme useita toimenpiteitä kääntääksemme toimintamme jälleen kannattavaksi. Olemme kehittäneet organisaatiotamme, sujuvoittaneet prosessejamme sekä ottaneet käyttöön uuden toiminnanohjausjärjestelmän ja käynnistäneet kehitysohjelman, vain muutamia mainitakseni.
Meyer Turku julkistaa viime vuoden tuloksensa myöhemmin keväällä.
– Odotan innolla pääseväni mukaan kehittämään Turun telakkaa edelleen tilanteessa, jossa markkinat kasvavat ja kysyntä entistä kestävämmälle laivanrakennukselle lisääntyy. Edessämme on vakaa tulevaisuus, joka tarjoaa paljon mahdollisuuksia, sanoo Eskola.
– Luovuttamalla hallituksen puheenjohtajuuden Jaakko Eskolalle annamme jälleen vahvan signaalin sitoutumisestamme Turun telakkaan, johon olemme perheenä panostaneet voimakkaasti jo yli kymmenen vuoden ajan, kuvailee Bernard Meyer.
Eskola on työskennellyt 23 vuotta Wärtsilän palveluksessa, viimeksi konsernijohtajana. Hän on toiminut hallituksen puheenjohtajana myös työeläkeyhtiö Varmassa (vuodesta 2022), Kalmar Oyj:ssä (vuodesta 2024), Enersense International Oyj:ssä (2021–24), Suominen Oyj:ssä (2021–24) sekä Cargotec Oyj:ssä (2022–24). Eskola on koulutukseltaan diplomi-insinööri.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)