Uusi laki ei tuo merkittäviä muutoksia taloyhtiöiden leikkipaikoista huolehtimiseen

Kuva: Jane Iltanen

Uusi laki kulutuspalvelujen turvallisuudesta tuli voimaan toukokuussa 2025. Lain noudattamista valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, joka tulkitsee kyseisen lain soveltuvan myös taloyhtiöiden leikkipaikkoihin.

Tukesin tulkinnan mukaan taloyhtiöillä on lakiin kirjattu velvollisuus mm. tunnistaa ja dokumentoida leikkipaikkojen vaarat, seurata leikkipaikan turvallisuutta, dokumentoida tarkastukset ja toimenpiteet sekä ilmoittaa vahinkotapahtumat ja läheltä piti- tilanteet viipymättä Tukesille. Lainsäädäntö tai Tukes ei kuitenkaan edellytä sitä, että taloyhtiön täytyisi ostaa tarkastuksia tai dokumentointia palveluntarjoajilta. Taloyhtiö voi siis suorittaa tarkastukset ja dokumentoinnin itsekin, mutta tarvittaessa voidaan kääntyä ulkopuolisen asiantuntijan puoleen.

Kiinteistöliitto muistuttaa, että taloyhtiöllä on rakentamislain ja vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella ollut jo ennestään korostunut huolellisuusvelvollisuus kiinteistönsä turvallisuudesta, mukaan lukien siellä sijaitsevan leikkipaikan turvallisuus.

– Jos taloyhtiö on jo aikaisemmin huolehtinut leikkipaikan turvallisuudesta ja dokumentoinut tarkastukset sekä huolto- ja korjaustoimenpiteet, on se hyvä lähtökohta myös kulutuspalvelujen turvallisuutta koskevien velvoitteiden täyttämiselle, sanoo Kiinteistöliiton vanhempi lakiasiantuntija Tapio Haltia tiedotteessa.

Kiinteistöliitto käy vuoropuhelua valvontaviranomaisena toimivan Tukesin kanssa lain soveltumisesta taloyhtiöihin ja niiden leikkipaikkoihin.

– Näkemyksemme mukaan taloyhtiöiden osalta tulisi lähtökohtaisesti sovellettavaksi laissa oleva poikkeus yhteisöistä, jotka tarjoavat palveluita jäsenilleen muussa kuin elinkeinotoiminnassa. Kannustamme taloyhtiöitä huolehtimaan leikkipaikan turvallisuudesta, mutta mielestämme tätä koskevat velvoitteet ovat jo riittävällä tavalla kirjattuja rakentamislakiin, Haltia toteaa.

Kiinteistöliitto kantaa huolta kehityksestä, jossa sälytetään uuden sääntelyn myötä taloyhtiöille entistä laajempia velvoitteita ja vastuita.

– Tällainen kehitys on omiaan johtamaan lisääntyvään tarpeeseen käyttää ulkopuolisia asiantuntijapalveluita, mikä kasvattaa jo muutenkin korkeita asumisen kustannuksia. Kehitys voi myös johtaa siihen, että taloyhtiöt alkavat karsia asumiseen kytkeytyviä palveluitaan, kuten leikkipaikan välineitä, mikä olisi omiaan heikentämään yleistä asumisen laatua. Myös kokemukset taloyhtiön johdon kasvavasta vastuusta heikentävät osakkaiden halukkuutta asettua ehdolle taloyhtiön hallitukseen, Haltia sanoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hannele Lehtonen aloittaa Turun kaupunginmuseon kokoelmaintendenttinä

Hannele Lehtonen.

Filosofian maisteri Hannele Lehtonen on valittu Turun kaupunginmuseon Kokoelmat-vastuualueen intendentiksi. Lehtonen aloittaa tehtävässään 1. tammikuuta.

Ville Niinistö: Uusi EU:n pakotepaketti syventää kiristysruuvia Venäjän talouteen

Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr.) kiittää EU-komissiota ja jäsenmaita uuden 19. pakotepaketin hyväksymisestä. Siinä pakotteiden piiriin tulee Venäjän LNG-kaasuntuonti Eurooppaan ja siinä lisätään toimia Venäjän varjolaivaston pysäyttämiseksi. Niinistö peräänkuuluttaa sen vaikutusten vahvistamista sillä, että parlamentin ja jäsenmaiden energiaministerineuvoston käsittelyssä parhaillaan oleva laki kaasuntuonnin pysyvästä kiellosta hyväksytään mahdollisimman tiukkana. Niinistö on asiassa parlamentin pääneuvottelijana.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Köydenpunojankadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö jatkuu Köydenpunojankatu 13:n kohdalla 23.10.–5.11. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Jokaiselle varsinaissuomalaiselle nimetty omatiimi terveysasemalta

Varsinaissuomalaiset ohjataan koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varha) ensisijaisesti oman hoitotiiminsä ammattilaiselle, kun he asioivat terveysasemalla. Uudistus parantaa kiireettömän hoidon jatkuvuutta ja siten tiedonkulkua ja potilasturvallisuutta. Potilaalta oman tiimin saaminen ei edellytä toimenpiteitä.

Papinsaareen avattu uusi leikkipaikka

Papinsaaren uusi leikkipaikka.

Hirvensalon Papinsaaren on avattu uusi leikkipaikka. Luontoteema näkyy leikkipaikan polkujen sijoittelussa, kasvillisuudessa ja välineissä. Leikkipaikka on terassitason ympärille. Terassille pääsee esteetöntä luiskaa ja portaita pitkin.

Lääkeinfo.fi-palvelu modernisoitu sekä ulkoasultaan että käyttöliittymältään

Lääkeinfo.fi-verkkopalvelun sisältämät pakkausselosteet ovat virallisia ja viranomaisen hyväksymiä, ja ne koskevat Suomessa myytäviä lääkevalmisteita. Palvelu on ollut kansalaisten käytettävissä jo lähes 20 vuoden ajan. Uudistunut Lääkeinfo.fi-palvelu on julkaistu 22. lokakuuta.

Jätelaki muuttuu – LSJH:n jätepalvelut hyvinvointialueelle ja sote-toimijoille päättyvät vuoden lopussa

Kunnan vastuulla ovat jatkossa pääosin vain kotitalouksissa ja vapaa-ajan asumisessa sekä kunnan omassa hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvät jätteet.

Muuttunut jätelaki rajaa kunnan järjestämän jätehuollon ulkopuolelle jätteen, joka syntyy hyvinvointialueille siirtyneissä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluissa sekä yksityisten tai julkisten sote-toimijoiden palveluasumisessa ja sote-palveluita tarjoavissa toimipaikoissa. Tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) jätehuoltosopimukset näiden toimijoiden kanssa päättyvät viimeistään vuoden 2025 lopussa. Muutos vaikuttaa satojen sote- ja pelastuspalvelukiinteistöjen jätehuoltoon.

RKP: Ruotsinkielisen oppilashuollon saatavuus turvattava Turussa

Aluevaltuutettu Nicke Wulff (r.) on jättänyt aloitteen, joka koskee ruotsinkielisen oppilashuollon henkilöstön saatavuutta ja oppilashuollon suurta henkilöstön vaihtuvuutta Turussa.

Nana Rashid vierailee lauantaina Flame Jazz -illassa

Nana Rashid.

Logomon Flame Jazz -illassa 25. lokakuuta kello 19 tarjoillaan sielukasta laulua ja syvällistä tarinankerrontaa. Lavalle nousee ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä, palkittu tanskalaisvokalisti Nana Rashid yhtyeineen.

Syntyvyydessä hienoista nousua – maahanmuuttoja edellisvuotta vähemmän

Tammi–syyskuussa on syntynyt 1 301 lasta enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Viimeisen 12 kuukauden (lokakuu 2024–syyskuu 2025) ennakollinen kokonaishedelmällisyysluku oli 1,28 eli 0,03 korkeampi kuin vuonna 2024.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Satakunnantiellä

Satakunnantiellä tehdään 23.–31. lokakuuta jyrsintä- ja päällystystyötä Markulantien ja Raisiontien välillä. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Kaarinan uusi kesäfestari nimettiin Summer Start Festivaliksi

Henri Kulmala.

Kaarinassa Hovirinnan ranta-alueella järjestetään ensi vuoden kesäkuun alussa uusi festivaali Summer Start Festival. Tapahtuman nimi valikoitui yleisölle järjestetyn nimikilpailun kautta, johon ehdotuksia saapui useita satoja eri vaihtoehtoja. Festivaaleja juhlitaan 5.–6. kesäkuuta.

Turun kehätie neljän henkilöauton ketjukolari

Turun kehätiellä oli neljän henkilöauton ketjukolari kehätiellä Urusvuoren kohdalla Helsingin suuntaan torstaina aamulla. Kolari ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Silmäsairauksien hoitoon uusi valmiste verenluovuttajien avulla

Seerumisilmätippavalmiste henkilön kädessä.

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu alkaa toimittaa seerumisilmätippoja vaikeasta kuivasilmäisyydestä ja silmän pintasairauksista kärsiville potilaille. Kyseessä on uusi verestä erotellusta seerumista tehty valmiste, joka helpottaa silmätautipotilaiden hoitoa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue tavoittelee talouden tasapainoa vasta vuodeksi 2028

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto hyväksyi talousarvion ja -suunnitelman 2026–28 valmistelulinjaukset. Valmistelua tehdään niin, että Varhan talous on tasapainossa vuoden 2028 lopussa.

Raitiotielinjalla sijaitsevat katualueet ja jalkakäytävät säilyttäneet arkeologiset kerrokset hyvin vaihtelevasti

Uudenmaankadulla tehtiin koekaivauksia keväällä.

Turun raitiotien arkeologisten koekaivausten tutkimusraportit on julkaistu. Toteutussuunnitteluvaiheen koekaivauksissa tarkennettiin tietämystä raitiotien reitin historiallisista kerrostumista. Lisäksi historiallisen Turun läpi kulkeville kaduille tehtiin arkeologinen vyöhykeanalyysi. Tulosten avulla arvioidaan raitiotien rakentamisen aikaisten arkeologisten tutkimusten laajuutta ja kustannuksia. Tutkimuksissa vahvistui aiempi käsitys siitä, etteivät historialliset kerrostumat ole este raitiotien rakentamiselle.

Valtaosa omaishoitajista naisia, yli puolet on eläkkeellä

Omaishoitajien määrä jakautuu alueittain epätasaisesti. Viime vuonna joillakin hyvinvointialueilla omaishoitajia oli suhteessa yli puolet enemmän kuin toisilla alueilla. Viime vuonna koko Suomessa toimi 62 000 sopimuksen tehnyttä omaishoitajaa ja sijaishoitajaa. Tiedot ilmenevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoraportista.

Väitöstutkimus selvitti PARP14-entsyymin merkitystä suoliston limakalvon suojelussa tulehduksen aikana

MSc Madhukar Vedanthamin väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten PARP14-entsyymi vaikuttaa suoliston limakalvon kykyyn kestää tulehdusta sekä pitkäaikaissairauksissa että infektioissa.

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.