Pari vuotta sitten muutama Ukrainasta Suomeen sotaa paennut äiti huomasi, että yhdessä laulaminen toi lohtua koti-ikävään. Sana levisi ja laulajien joukko lisääntyi. Lopputuloksena oli kuoro, joka sai nimen Spivotsa Mrija, eli ”laulava unelma”.

24-jäseniseksi kasvanut kuoro esiintyy värikkäissä kansallisasuissa. Viikottaisia harjoituksia Lausteen seurakuntakodissa johtaa tarmokas Nataliia Andér ja ohjelmistossa on jo 30 valmiiksi harjoiteltua kappaletta. Kuoroa luotsaa Päivi Laasanen. Viime kesänä kuoro kävi esiintymässä Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla.

Kuoro tuo elämään lohtua, koska jokaiselta on kuollut läheisiä ja tuttavia ja tulevaisuus pelottaa. Kuorolaisten kertomukset tiivistyvät samaan: kukaan vanhempi ei halua lastensa kokevan sotaa. Siksi Harkovasta kotoisin oleva Nataliia Ponomarenko päätyi Suomeen seitsemän lapsensa kanssa.

– Pakenimme ensin Lviviin, sieltä Varsovaan. Kuulin, että saisimme Suomessa asunnon, vaatteita ja ruokaa. Vanhimmat lapseni levittivät kartan eteeni ja näyttivät, että Suomi on 5 000 kilometrin päässä ja ihan outo maa, mutta ajattelin, että olen suurperheen äiti, jonka on vietävä lapsensa turvaan, muistelee Ponomarenko.

Ponomarenkon mies ja poika palvelivat rintamalla. Vapauduttuaan sairauden takia mies tuli perheen luokse. Ponomarenkot adoptoivat Ukrainasta kaksi lasta ja perheessä vilisee lapsia nelivuotiaasta 22 -vuotiaaksi.

Vanhimmat opiskelevat ja tekevät siivoustöitä Turussa. Opettajana Harkovassa toiminut Ponomarenko on kouluttautunut lähihoitajaksi ja työskentelee Nauvossa. Sairaanhoitaja on unelma-ammatti ja opinnot ovat jo alkaneet Noviassa.

– Olen sydämestäni kiitollinen avusta jonka saimme alkuaikoina Paraisilla. Olen oppinut ruotsia ja opin joka päivä lisää. Opiskelen suomea, koska perheemme haluaa jäädä tänne, kaksikieliseen maahan. Kulttuuri ja ihmisten mentaliteetti tuntuvat kotoisilta, lapsilla on ystäviä. Ukraina ei tule olemaan pitkään aikaan turvallinen maa, olemme kotiutuneet tänne, Ponomarenko sanoo.

TetianaKreminska päätyi myös Paraisille. Sodan alkaessa hän asui miehensä kanssa Hersonissa, mutta viisi ahdistavaa kuukautta yhteisasumista venäläisten miehittäjien kanssa riitti ja hän pakeni nyt 12-vuotiaan poikansa Danylon kanssa. Kreminska tekee keittiö- ja siivoustöitä Varhan eri yksiköissä muun muassa Kaarinassa.

– Vanhempani asuvat Hersonissa pikku kylässä. Isäni ei halua lähteä pakolaiseksi ja pelkään koko ajan heidän puolestaan, samoin mieheni puolesta, joka avustaa armeijaa Odessan lähellä.

Natalia Padalka lähti lapsineen Svetogorskista, jonne hänen miehensä jäi hoitamaan perheen leipomoa. Padalka on saanut vanhempansa Suomeen, joten nyt elämässä on yksi pelko vähemmän.

– Tein kaksi vuotta töitä henkilökohtaisena avustajana, mutta avustettavani on nyt kuollut ja etsin uutta työpaikkaa. Tyttäreni kanssa opiskelemme suomea, koska haluamme jäädä tänne. Me erosimme mieheni kanssa ja poikamme on lähdössä auttamaan isäänsä leipomossa, Padalka kertoo murheellisena perheensä hajoamisesta.

– Kuoro on meidän tapamme auttaa Ukrainaa ja pitää Ukraina ihmisten mielessä. Konserttimme ovat ilmaisia, mutta otamme vastaan lahjoituksia ja lähetämme kaiken saamamme kotimaan avuksi.

Spivotsa Mrija –kuoroa esiintyy Rauhaa maailmaan! –konsertissa Ruusukorttelissa 13. lokakuuta kello 14.

Merja Marjamäki