Henri Laineen mielestä tatuointisession pitää olla miellyttävä
Turkuun Mustemessua organisoiva Henri Laine on kuvittanut ihoja jo 24 vuotta ammatikseen. Oppinsa hän sai sitä ennen kisällinä tatuoijalta, joka oli perustanut Skin Craftin vuonna 1999.
– Vuodesta 2002 olen tatuoinut yrittäjänä. Kokemus on opettanut tässä työssä parhaiten. Olen nähnyt käytännössä, miltä ne 20 vuotta sitten tekemäni kuvat näyttävät nyt. Tiedän miten kannattaa ja miten ei kannata tehdä jotain asioita, toteaa Pitkämäessä tatuointistudio Skin Craftin nykyään omistava Laine.
Vuosien aikana Laine on nähnyt aitiopaikalla myös sen, miten ala on muuttunut aika radikaalisti.
– Vielä jokin aika sitten lähes kaikille tatuoijille oli jonoa, mutta nyt maailman tilanteen johdosta tyhjiä aikoja on jopa huipputekijöillä. Taantuma ja ikävät uutiset lamauttavat ihmisiä jollain tavalla, Laine sanoo.
Laineen tatuointiuran alkutaipaleella tekijöitä oli vähemmän. Nykyään uusia tekijöitä on paljon.
– On hyvä, että on erilaisia tatuoijia, mutta asiakkaana olisin tarkkana, sillä alalle tulo ei vaadi mitään tutkintoa. On myös hyvä olla tietoinen sosiaalisen median aikakaudella, että kuvat eivät ole aina samanlaisia todellisuudessa kuin somealustoilla, hän vinkkaa.
Laineen mielestä tatuointi on hyvä ottaa sillä idealla, että kuva iholla on ikuinen hautaan asti. Hänen oma kehonsa on tatuoitu lähes kokonaan, päätä lukuun ottamatta. Hän ottaa itse mielellään tatuointeja kavereiltaan.
Laine pitää hyvää asiakaspalvelua todella tärkeänä osana duunia, jotta tatuointikokemus on asiakkaalle mukava. Hänen mielestä on tärkeää, että jos asiakasta jännittää, niin siitä voi ilmaista suoraan tatuoijalle.
– Itse yritän silloin rauhoitella asiakasta, ja jutella mukavia, jotta asiakkaalla on kivampaa olla tatuointipöydällä. Nykyään tämä meininki on muuttunut vuosien varrella senkin suhteen, ettei se ole enää sellaista ronskia mörököllihommaa. Nykyään myös tarvikkeista on enemmän tietoa saatavilla, hän sanoo.
Nyt Laine järjestää Turkuun Mustemessua, jotta ihmiset voivat ottaa matalalla kynnyksellä tatuointeja artisteilta ympäri Suomen. Lisäksi kuka tahansa voi tulla fiilistelemään tunnelmaa ja katsomaan, kun koneet käyvät noin 30 tatuoijan käsityöammatissa.
– Tunnen tältä alalta todella paljon tekijöitä. Halusin tietysti, että sinne tulee tatuoijia, joiden tiedän olevan todella hyviä. Idea on tuoda alaa esille, siellä voi tutustua tatuoijan työhön ja paikan päällä voi ottaa haluamaltaan tatuoijalta tatuointeja ilman ajanvarausta.
Turun Mustemessu järjestetään Kulttuuritalo Fuusiossa 24.–25. toukokuuta. Paikan päällä voi ottaa tatuointeja tai käydä katsomassa tatuoijia työssään perjantaina kello 17–23 ja lauantaina kello 12–23.
– Saimme vuokralle sopivan kokoiset tilat ihan keskustasta. Halusimme pitää liput suhteellisen edullisina, jotta saadaan ihmisiä liikkeelle. Artisteilla on esillä maalauksia, printtejä, paitoja ja niin edelleen. Tapahtuman ydin on ehdottomasti itse tatuoiminen, Laine sanoo.
Marianne Rovio
















