Alkolukko estäisi merkittävän osan henkilöautojen kuolemaan johtaneista onnettomuuksista

Alkolukko vakiovarusteena olisi voinut ehkäistä noin kolmanneksen henkilöautojen kuolinkolareista viime vuonna. 
Alkolukko vakiovarusteena olisi voinut ehkäistä noin kolmanneksen henkilöautojen kuolinkolareista viime vuonna. Kuva: Daria Kulkova

Nykyinen turvatekniikka ei estä päihtyneen kuljettajan virheitä. Tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan alkolukko vakiovarusteena olisi voinut ehkäistä noin kolmanneksen viime vuoden henkilöautojen aiheuttamista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista, pois lukien sairaskohtaukset ja tahallaan aiheutetut tapaukset.

– Päihtynyt kuljettaja hallitsee autoaan aktiivisesti eikä turvatekniikka voi estää kuljettajan tietoisia virheitä ja riskivalintoja, kuten ylinopeutta tai vaarallisia ohituksia. Alkolukko olisi voinut estää merkittävän osan viime vuoden henkilöautojen aiheuttamista liikennekuolemista, sanoo teknologiapäällikkö Tapio Koisaari Onnettomuustietoinstituutista tiedotteessa.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat kaikki Suomessa tapahtuvat kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet.

Alkolukon tehokkuutta on toisinaan epäilty huumeiden yleistymisen vuoksi. Käytännössä sekakäyttö on kuitenkin niin yleistä, että huumeita käyttäneillä on myös alkoholia veressään. Ennakkotietojen mukaan yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta päihtynyt henkilöauton kuljettaja oli nauttinut myös alkoholia.

– Vaikka alkolukon asentaminen kaikkiin henkilöautoihin ei olisi realismia, sen käyttöä voitaisiin huomattavasti laajentaa rattijuopumuksesta jo kiinni jääneillä, Koisaari painottaa.

Ajoneuvotekniikan kehitys on pitkään parantanut liikenneturvallisuutta. Usein riittää, että kuljettaja hankkii uudemman auton.

Turvavyö on edelleen tärkein turvavaruste. Aktiivisista turvalaitteista tehokkain on ajonvakautus, jonka on arvioitu vähentäneen henkilöautojen kuolemaan johtaneita onnettomuuksia peräti 40 prosenttia.

Uudemmat aktiiviset turvalaitteet, kuten automaattijarrutus ja ajoavustimet, vähentävät nekin onnettomuuksia, mutta niiden yhteisvaikutuksesta kuolemaan johtaneita onnettomuuksia arvioidaan olevan noin 30 prosenttia vähemmän kuin ajonvakautusautoilla. Vaikutus korostuu autoissa ja erityisesti henkilöautoissa, koska niiden onnettomuuksia on paljon.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaikki viat ja huoltotoimenpiteet eivät kuulu harrastelijalle

Kun kallis kodinkone hajoaa tai kodin huoltotyö vaikuttaa helpolta, tee-se-itse-ratkaisu voi houkutella säästämään. Kaikki viat ja huoltotoimenpiteet eivät kuitenkaan kuulu harrastelijalle. Erityisesti sähkö-, kaasu- ja vesilaitteiden korjaukset voivat muuttua kalliiksi ja vaarallisiksi, jos ne tehdään väärillä varaosilla tai ilman ammattiosaamista.

Kuvat kuin muistikuvia tai unia

Henriikka Hietaniemi, Juutinraumansillalla.

Henriikka Hietaniemen näyttely Ohikulkumatkalla on esillä 5.–31. lokakuuta Galleria Jäniksessä.

Mauno Koivisto -luennon keskiössä ilmastokriisi

Miksi ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja päästöjen vähentämisessä on onnistuttu huonommin kuin muiden ympäristöongelmien rajoittamisessa? Tähän kysymykseen syvennytään tämän vuoden Mauno Koivisto -luennolla Uppsalan yliopiston sosiologian professori Malcolm Fairbrotherin johdolla.

Lounais-Suomen Puutarhaperinneyhdistys juhlistaa pyöreitä vuosiaan historiikillä

Lounais-Suomen Puutarhaperinneyhdistys täyttää 20 vuotta ja juhlistaa pyöreitä vuosiaan historiikillä. Yhdistys on julkaisut pienen historiikin Varsinais-Suomen puutarhakulttuurista.

Miljoonilla suomalaisilla krooninen sairaus, joka kannattaa ottaa huomioon matkaa suunnitellessa

Ennen matkaa on hyvä varmistaa, että mukana on riittävästi lääkkeitä ja tarvittavia hoitotarvikkeita, reseptit ja luettelo käyttämistään lääkkeistä. Jos sairauden hoitotasapainon kanssa on haasteita ennen lähtöä, kannattaa harkita reissuun lähtöä tarkasti.

Suurin osa Varsinais-Suomen nuorista liikkuu liian vähän

Kevään kyselyn mukaan 8.–9.-luokkalaisista hieman yli neljännes ilmoitti liikkuvansa noin tunnin päivässä. Vaikka kehitys on sekä koko maan, Satakunnan että Varsinais-Suomen osalta positiivisesti loivassa kasvussa, niin edelleen lähes 70 prosenttia ikäryhmästä ei täytä tätä terveyden kannalta suositeltua liikunnan määrää. Huomattava osa nuorista liikkuu terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta liian vähän.

Eurojackpotin potissa nyt 36 miljoonaa euroa

Eurojackpotin perjantain arvonnasta kierroksella 40/2025 ei löytynyt täysosumia. Ensi viikon tiistaina potissa on tarjolla noin 36 miljoonaa euroa.

Euroopan suurin lintutapahtuma viikonloppuna

Linnavuorella tarkkaillaan lintujen syysmuuttoa.

Lintujen syysmuuttoa seurataan 4.–5. lokakuuta samanaikaisesti Suomessa ja kymmenissä muissa Euroopan maissa osana BirdLifen järjestämää EuroBirdwatch-tapahtumaa. Kyseessä on Euroopan suurin lintutapahtuma, jota on vietetty lokakuun alussa jo vuodesta 1993.

Naisurheilu menestyksen ytimessä

Tokiossa kisattiin yleisurheilun globaalit kisat. Seuratessani niitä Ylen suomeksi selostettuna en voinut välttyä ajatukselta, että tasa-arvoinen suhtautuminen naisten ja miesten urheiluun on yhä kesken. Sen huomaa esimerkiksi siitä, miten miesselostajat hehkuttavat miesten keihäänheittoa ja korostavat lajin vahvoja traditioita. Kimmo Porttila oikein yltyi suitsuttamaan, että kyseessä on todella esteettisesti kaunis laji, jossa keihäs uljaasti linkoutuu ilmojen teille.

Näin koirakaveri matkustaa turvallisesti autossa

Koira tarvitsee aina pannan, valjaat tai tunnisteen, jossa on omistajan yhteystiedot.

Maailman eläinten päivää vietetään 4. lokakuuta. Koiran turvallisuus on matkalla vähintään yhtä tärkeää kuin sen hyvinvoinnistakin huolehtiminen. Tukevasti kiinnitetty kuljetushäkki, takakontti turvaverkolla tai auton turvavyöhön kiinnitetyt valjaat pitävät koiran turvassa ja vähentävät riskejä esimerkiksi äkkijarrutuksissa.

Yrittäjät: Hyväksikäyttöön puututtava, kanneoikeus ei ole ratkaisu

– On erittäin tärkeää, että hyväksikäyttöä voidaan kitkeä tehokkaasti, koska se on paitsi väärin myös vahingoittaa oikein toimivia työnantajia ja vääristää kilpailua, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo tiedotteessa.

Yksityisteiden muutoksista sopiminen ensiksi naapureiden kanssa säästää aikaa ja kustannuksia

Yksityistietoimitus.

Kun yksityistiehen halutaan tehdä muutoksia, ensimmäinen askel on sopia asiasta muiden tienkäyttäjien ja maanomistajien kanssa. Maanmittauslaitoksen mukaan se nopeuttaa asian etenemistä ja säästää rahaa.

Liikennepolttoaineiden verotus kevenee

Moottoribensiinin ja sitä korvaavien biopolttoaineiden veronkevennys on yhteensä keskimäärin 2,7 senttiä litralta. Dieselin ja sitä korvaavien biopolttoaineiden vero alenee yhteensä keskimäärin 2,4 senttiä litralta.

Puiden erittämillä yhdisteillä saattaa olla yllättävän suuri vaikutus ilmakehän koostumukseen

Puiden erittämät, diterpeeneinä tunnetut yhdisteet saattavat vaikuttaa toistaiseksi tuntemattomin tavoin hiukkasten muodostumiseen ilmakehässä.

Furuholm: Suomalaisen ammattiurheilun keskeytymistä ei voi hyväksyä – hallituksen toimittava kiireellisesti

Kansanedustaja Timo Furuholm (vas.) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvan uudistamisesta. Pohjola Vakuutus on lopettamassa ammattiurheilijoiden lakisääteisen vakuuttamisen vuoden 2026 alusta, mikä uhkaa keskeyttää laajan osan ammattiurheilusta Suomessa.

Alkolukko estäisi merkittävän osan henkilöautojen kuolemaan johtaneista onnettomuuksista

Alkolukko vakiovarusteena olisi voinut ehkäistä noin kolmanneksen henkilöautojen kuolinkolareista viime vuonna.

Nykyinen turvatekniikka ei estä päihtyneen kuljettajan virheitä. Tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan alkolukko vakiovarusteena olisi voinut ehkäistä noin kolmanneksen viime vuoden henkilöautojen aiheuttamista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista, pois lukien sairaskohtaukset ja tahallaan aiheutetut tapaukset.

Suun terveydenhuollolle yksi asiointinumero Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) alueella asuvilla on jatkossa asioidessaan suun terveydenhuollossa käytössään vain yksi puhelinnumero (p. 02 313 5555), josta palvellaan kaikkia varsinaissuomalaisia.

Bittimittarin uusi karttanäkymä ja automaattiset mittaukset tekevät nettiyhteyden seuraamisesta helpompaa

Mittauspaikan väri kertoo, kuinka hyvin yhteyden laatu on vastannut käyttäjän netinkäyttötarpeita – tummansininen kertoo erinomaisesta laadusta, punainen puolestaan heikosta.

Bittimittari.fi-mobiilisovellus on saanut uusia ominaisuuksia, jotka tekevät netin mittaamisesta ja laadun seuraamisesta entistä helpompaa. Sovellus tekee mittaukset halutessasi automaattisesti ja näyttää tulokset kartalla. Näin näet suoraan, miten hyvin netti on toiminut eri paikoissa.

Urheilu

RaiFu lähtee puolustamaan mestaruutta henkisesti uudessa tilanteessa

RaiFu juhli viime kauden päätteeksi ensimmäistä Suomen mestaruuttaan. Alkavaksi kaudeksi joukkue on kokenut muutoksia, vaikka monet runkopelaajat jatkavatkin Raisiossa.

Viime keväänä pitkä nousujohteinen jakso sai huipennuksensa, kun RaiFu juhli kauden päätteeksi naisten Futsal-liigan mestaruutta. Kun uusi kausi 4. lokakuuta käynnistyy, RaiFu on se joukkue, joka ainakin halutaan voittaa.

Theo Kolehmainen Hamaran kortille

Theo Kolehmainen (vas.) otteli Makwan Amirkhania vastaan Turussa syyskuun alussa.

Ice Cage 5:n pääottelussa pikavauhtia Makwan Amirkhanille hävinnyt Espoon Kehähaiden Theo Kolehmainen nähdään tänä syksynä toisenkin kerran ottelemassa Turussa. Kolehmainen on kiinnitetty Hamara 8:n ottelukortille. Hamara 8 otellaan 8. marraskuuta Kupittaan palloiluhallilla.

Lacrossen SM-finaalit Turussa lauantaina

Turku Titans on moninkertainen Suomen mestari. Kuvassa Jarno Aaltonen vuonna 2022.

Lacrossen Suomen mestaruudet ratkaistaan lauantaina 4. lokakuuta Turussa. SM-finaalit pelataan Impivaaran jalkapallohallissa. Tapahtuma tuo yhteen lajin huippujoukkueet ja tarjoaa turkulaisille mahdollisuuden kokea vauhdikasta ja näyttävää urheilua aivan kotikulmilla.

Puukkokatsomo: Nousukamppailu omissa käsissä

Jalkapallon Ykkösliigan nousukamppailu on kahden kauppa. Ensi vuonna Veikkausliigassa pelaa joko TPS tai Lahti.

Helén pikkuhuuhkajiin lokakuun maaotteluihin

Alle 21-vuotiaiden miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Mika Lehkosuo on nimennyt joukkueensa lokakuun maaotteluihin.

Ei eläkkeelläkään Jerry rauhaa saa

Jerry Kvarnström on yksi eniten ammattilaisvapaaotteluita otelleista suomalaisista. 20 vuotta kestänyt ammattilaisura päättyy Kupittaalla lokakuun alussa. Myös Petri Palomäki (vas.) ottelee Turku Fightin illassa.

Yksi luku turkulaista, ja suomalaista, kamppailu-urheiluhistoriaa päättyy Kupittaan palloiluhallissa 4. lokakuuta. Tuolloin järjestetään Turku Fightin 15-vuotisjuhla. Tapahtumassa viimeisen vapaaottelunsa ottelee turkulaisen kamppailu-urheilun ehdottomiin legendoihin lukeutuva Jerry Kvarnström .