Valtaosa omaishoitajista naisia, yli puolet on eläkkeellä
Omaishoitajien määrä jakautuu alueittain epätasaisesti. Viime vuonna joillakin hyvinvointialueilla omaishoitajia oli suhteessa yli puolet enemmän kuin toisilla alueilla. Viime vuonna koko Suomessa toimi 62 000 sopimuksen tehnyttä omaishoitajaa ja sijaishoitajaa. Tiedot ilmenevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoraportista.
Eniten omaishoitajia tuhatta asukasta kohden oli Kainuun (17), Etelä-Savon (16) ja Lapin (16) hyvinvointialueilla. Vähiten omaishoitajia suhteessa väestöön oli Päijät-Hämeen (6), Helsingin (7) ja Vantaa–Keravan (7) hyvinvointialueilla.
Myös omaishoitajien määrä iäkkäämpiä asukkaita kohden vaihteli alueittain selvästi. Koko maassa oli 47 omaishoitajaa tuhatta yli 64-vuotiasta kohden. Suhteellisesti eniten omaishoitajia oli Pohjois-Pohjanmaalla (63), Ahvenanmaalla (61) ja Keski-Pohjanmaalla (60). Vähiten omaishoitajia yli 64-vuotiaita kohden oli Päijät-Hämeen hyvinvointialueella (22).
– Eroja selittävät hyvinvointialueiden erilaiset omaishoidon tuen myöntämisperusteet, sanoo THL:n kehittämispäällikkö Elina Lindström tiedotteessa.
– Myös alueiden olosuhteet ja väestöpohja eroavat toisistaan. Toisilla alueilla esimerkiksi apua tarvitsevaa vanhempaa väestöä on enemmän. Myös kulttuuriset tekijät ja mahdollinen tiedon puute omaishoidon mahdollisuuksista voivat selittää eroja, Lindström arvioi.
Puolet omaishoitajista oli 15–64-vuotiaita ja puolet 65 vuotta täyttäneitä. Omaishoitajista 53 prosenttia oli eläkkeellä ja 32 prosenttia työelämässä.
Valtaosa (70 %) omaishoitajista oli naisia, ja alle 54-vuotiaista omaishoitajista heitä oli 79 prosenttia. Yli 85-vuotiaiden omaishoitajien sukupuolijakauma oli tasainen: sekä naisten että miesten osuus oli 50 prosenttia. Tiedot perustuvat toukokuun 2025 tilanteeseen.
Omaishoitajien määrä ei viimeisen vuoden aikana kasvanut entiseen tahtiin, vaan väheni yhden prosentin vuodesta 2023. Pidemmällä aikavälillä omaishoitajien määrä on kasvanut: vuoteen 2019 verrattuna lisäystä on 11 prosenttia.
– Yhden prosentin lasku on hyvin pieni ja sen taustalla voi olla myös sijaisomaishoitajien määrän väheneminen. Aiemmin omaishoitajien määrä on kasvanut tasaisesti, joten kehityksen suunnasta ei voi vielä tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, toteaa THL:n erikoissuunnittelija Samuli Pietilä.
Vuonna 2024 omaishoidon hoitopalkkioita maksettiin yhteensä 328 miljoona euroa. Määrä kasvoi kaksi prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Suurin osa (56 %) omaishoitajista sai kuukausitasolla 400–500 euron palkkion.
Tilastoraportin tiedot perustuvat Tulorekisteriin.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)