Palkittu luottamusmies Merja Forsman pysyy viileänä kuumassakin paikassa
KaarinalainenMerja Forsman on toiminut Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä luottamusmiehen tehtävissä jo 15 vuoden ajan Kirkon alat ry:n ammattiliitossa. Suurimman osan ajasta hän on toiminut yhtenä seurakuntayhtymän kolmesta pääluottamusmiehestä.
– Olen ollut töissä seurakunnalla jo lähes 27 vuoden ajan, ja heti liityin ammattiliittoon jäseneksi saatuani työpaikan, Forsman muistelee.
Forsman on aina ollut sellainen, että häntä kiinnostaa tehdä jotain asioiden eteen.
– On ollut todella mielenkiintoista tutkia kirkon virka- ja työehtosopimusta perin pohjin. Se on lisäksi kivasti hieman erilainen tehtävä, sillä oma työni on toimia seurakunnan lastenohjaajana. Luottamusmiehenä pääsee tutustumaan myös eri työtehtäviä tekevien työkaverien töihin.
STTK:n vuoden luottamusmieheksi valitsema Forsman kertoo, että luottamusmieheltä tarvitaan rauhallisuutta. Silloinkin kun tilanne olisi hieman kireä.
– Tilanteessa kuin tilanteessa on pystyttävä keskustelemaan ja ilmaisemaan itseään rauhallisena. Vaikka loppu viimein työnantaja päättää, mutta on ainakin tärkeää tulla kuulluksi.
Forsmanin mukaan pieniä askelia palkankorotuksissakin on saatu aikaiseksi.
– Seurakunnassa palkka ei ole samalla tasolla kuin kunnissa tai järjestöissä, töitä tehdään tilanteen edistämiseksi koko ajan.
Forsman kertoo ymmärtävänsä myös sen, että kirkollisverojen maksajien vähentyessä seurakuntien talous on tiukemmalla.
– Onneksi vielä toistaiseksi säästöjä on löydetty muualta, ettei ole tarvinnut edes miettiä irtisanomisia.
Erilaisissa luottamusmiehelle kuuluvissa neuvottelutilanteissa on Forsmanin mukaan voitava pystyä ilmaisemaan asiat perustellusti, kun on ensin selvittänyt taustat.
– Meidän liitossa ainakin on sellainen hyvä tilanne, että voin aina pyytää apua. Jos minua askarruttaa joku asia, niin Helsingin päässä on kaksi huippujuristia, joilta saan nopeasti neuvoa. Tarvittaessa juristit tulevat jopa paikalle apuun, ja tarvittaessa tulee toiminnanjohtajakin, Forsman kertoo.
Luottamusmiehen tehtävä Merja Forsmanin mukaan sitoutuneisuutta, ja siitä pitää jollain tavalla tykätä, että jaksaa perehtyä ja käydä koulutuksissa.
– Meillä on myös todella hyvä luottamusmiesverkosto. Pidämme yhteyttä aktiivisesti esimerkiksi suljetussa someryhmässä.
Kinkkisimpiä tilanteita luottamusmiehille ovat riitatilanteet tai jos työntekijä on saanut varoituksia.
– Niihinkin on kuitenkin lähdettävä mukaan, jos luottamusmieheksi alkaa, vaikka ne eivät olekaan kovin mukavia kenenkään osalta.
Marianne Rovio














