Hauska ja herkullinen kalapuikkopelti

Kuva: Henriikka Fingerborg

Arjen kiireessä moni kaipaa sellaista ruokaa, joka on helppo valmistaa, mutta kuitenkin maistuu kotiruoalta. Sellainen, joka ei vaadi pitkiä valmisteluja eikä montaa kattilaa tiskattavaksi, mutta josta saa lämpimän, ravitsevan aterian koko perheelle. Tähän tarpeeseen löytyi Instagramin inspiroimana kalapuikkopelti – ruoka, joka on yhtä aikaa hauska, helppo ja herkullinen.

Pakastealtaan tuttuja kalapuikkoja ja lohkoperunoita, uunissa paahdettuina, ja niiden seuraksi hieman vihreää. Tässä versiossa vihreän virkaa toimittaa paksoi, joka kestää hyvin uunissa paahdettuna. Päälle lusikoidaan kermaviilikastiketta, jossa maistuvat tilli, persilja ja ripaus hunajaa.

Kalapuikkopelti on mukautuva ruoka. Jos lohkoperunoiden tilalla haluaa kokeilla bataattia, se toimii erinomaisesti. Myös kukkakaali, parsakaali, paprika tai porkkanat sopivat joukkoon. Myös kalapuikkojen sijaan voi käyttää esimerkiksi kalanuggetteja tai kasvisversioita, jolloin ruoka taipuu moneen ruokavalioon.

Kalapuikkopelti

12–16 kalapuikkoa (pakaste)

500 g lohkoperunoita (pakaste)

2 paksoita, halkaistuna pituussuunnassa

150 g vihreitä papuja

150 g pakasteherneitä

kastike:

2 dl kermaviiliä

½ ruukullista tuoretta tilliä

½ ruukullista tuoretta persiljaa

1 tl juoksevaa hunajaa

loraus sitruunamehua

suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Levitä uunipellille leivinpaperin päälle lohkoperunat ja kalapuikot. Paahda noin 20 minuuttia. Lisää pellille halkaistut paksoit ja jatka paistamista vielä noin 10 minuuttia, kunnes kaikki on saanut kauniin värin.

Keitä sillä välin vihreät pavut ja herneet kevyesti suolatussa vedessä (n. 3–4 minuuttia). Valuta ja lisää ne uunista tulleen pellin päälle. Sekoita kastike. Yhdistä kermaviili, hienonnetut yrtit, hunaja, suola ja pippuri. Tarkista maku.

Tarjoa lämmin pelti suoraan pöytään ja kastike sen kylkeen.

Henriikka Fingerborg

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Juhana Herttuan puistokadulla

Juhana Herttuan puistokadulla Hoviväenkadun risteyksen kohdalla tehdään viemäri- ja vesijohtotyötä 17.–28. marraskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä Pansiontien suuntaan ajettaessa. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Loton potti kohoaa kuuteen miljoonaan

Lotossa ei tänä lauantaina löytynyt täysosumaa, joten ensi viikolla potissa on jaossa kuusi miljoonaa euroa. Lähes 67 000 euron voittoja löytyi arvonnassa kaksi.

Koulun arki entiselleen

Kouluterveydenhoitajien , koulukuraattorien ja koulupsykologien asema oppilaiden kouluarkeen liittyvissä asioissa on heikentynyt sote-uudistuksen jälkeen. Vaikka pahimpia puutteita, kuten mahdollisuutta suojattuun viestintään oppilaiden ja huoltajien kanssa on paikallisesti jo kohennettu, tiedonkulku takkuaa yhä. Monin paikoin koulujen varhalaiset eivät esimerkiksi näe oppilaiden tuntimerkintöjä, rangaistuksia, lomia tai tukipapereita, eivätkä itse kykene tekemään tuntimerkintöjä. Näiden oleellisten tietojen ja asioiden kierrättäminen käytännössä opetushenkilökunnan kautta on paitsi turhaa ja tehotonta työtä, myös mahdollinen sekä vakava lainsäädännöllinen haaste.

Kissa pelastettiin tulipalosta Liedossa

Noin 200 neliömetrin omakotitalossa oli tulipalo Liedossa Sivukujalla lauantaina iltapäivällä. Palo levisi kattorakenteisiin.

Geeneillä yhteys opiskelualan valintaan

Koulutusalojen ryhmittyminen kahden geneettisen ulottuvuuden mukaan. Vaaka-akseli erottaa tekniset alat sosiaali-, kasvatus- ja terveysaloista, kun taas pystyakseli erottaa käytännönläheiset alat teoreettisemmista. Tulos perustuu pääkomponenttianalyysiin.  Se on tilastollinen menetelmä, jota käytetään, kun halutaan tiivistää monimutkaista tietoa muutamaan tärkeimpään suuntaan, jotka kuvaavat aineiston suurimpia eroja.
Koulutusalojen ryhmittyminen kahden geneettisen ulottuvuuden mukaan. Vaaka-akseli erottaa tekniset alat sosiaali-, kasvatus- ja terveysaloista, kun taas pystyakseli erottaa käytännönläheiset alat teoreettisemmista. Tulos perustuu pääkomponenttianalyysiin. Se on tilastollinen menetelmä, jota käytetään, kun halutaan tiivistää monimutkaista tietoa muutamaan tärkeimpään suuntaan, jotka kuvaavat aineiston suurimpia eroja.

Uusi pohjoismainen tutkimus selvitti ensimmäistä kertaa geneettisten ja sosiaalisten tekijöiden merkitystä koulutuspolkujen muovautumisessa. Tutkimus osoitti, että geeneillä on pieni, mutta selkeästi havaittavissa oleva yhteys alan valintaan.

Sauli Seittenranta jatkokaudelle Turun Kokoomuksen puheenjohtajaksi

Turun Kokoomuksen syyskokous valitsi yksimielisesti jatkokaudelle puheenjohtajakseen vuodelle 2026 nykyisen puheenjohtajan, aluevaltuutettu, kaupunginvaltuutettu Sauli Seittenrannan .

Missä naapureita kohdataan?

Tutkimuksen ensimmäiseen vaiheeseen voi osallistua vastaamalla kyselyyn.

Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen tutkimushanke Kohtaamisia kodin rajoilla on käynnissä. Tutkijat pureutuvat kerrostaloasumisen arkeen ja yhteisöllisyyteen tarkastelemalla naapurustossa tapahtuvia kohtaamisia.

Kunnille ja alueille mahdollisuus järjestää henkilöjunaliikennettä

Lakimuutosten myötä kunnille, kuntayhtymille ja muille alueellisille viranomaisille annetaan mahdollisuus halutessaan järjestää henkilöjunaliikennettä alueillaan. Lisäksi säädetään perusteista, jotka on otettava huomioon, kun rautatieliikenteen alueelliseen toimivaltaan tehdään muutoksia.

Kansainvälistymispalkinto Orionille, Sensofusionille, Sandvikille ja Suomen startup-yhteisölle

Mats Eriksson.

Presidentti Alexander Stubb on myöntänyt vuosittaisen kansainvälistymispalkinnon kolmelle yritykselle ja yhdelle yhteisölle. Vuoden kasvuyrityksenä palkittiin Orion Oyj, tulokasyrityksenä Sensofusion Oy ja pitkäaikaisena investoijana Sandvik Mining and Construction Oy. Vuoden yhteisöpalkinto annettiin Suomen startup-yhteisölle.

TPS tyly vieras FBC Turun juhlaottelussa

F-liigassa pelattiin perjantaina kaksi 30-vuotisjuhlaottelua, kun FBC Turku juhli täysiä vuosikymmeniä miesten ja ÅIF naisten sarjan kotiotteluissaan. Juhlavieraat olivat kuitenkin epäkohteliaita, sillä miesten Turun paikallisottelun vei TPS 8–4 ja naisten Itä-Uudenmaan derbyn PSS tuloksella 1–0.

Maaperätutkimus katkaisee Torninkadun moottoriajoneuvoliikenteeltä maanantaina

Torninkadulla tehdään maanantaina 17. marraskuuta maaperätutkimusta Tuurintien ja Aurakadun välillä. Tie on poikki moottoriajoneuvoliikenteeltä kello 9–16.

OP: 71 prosenttia nuorista kokee stressiä rahasta vähintään joskus – sukupuolten välillä suuri kuilu

Nuorista naisista 81 prosenttia kokee rahastressiä vähintään joskus, kun miehillä sama osuus on 61 prosenttia. Miehet myös yleisemmin arvioivat saaneensa tarpeeksi oppia taloustaidoista.

What ever Works! -festivaali tarjoilee uusinta uutta Key Ensemblen konsertista Lumatone-sävellyksiin

Key Ensemble.

What ever Works! -festivaali ja Suomen Säveltäjät ry:n 80-vuotisjuhla kokoaa Turkuun uuden musiikin ystäviä ja ammattilaisia marraskuun lopulla. Tapahtumaviikon konserteissa ovat Turun filharmoninen orkesteri ja Turun musiikkijuhlat. What ever Works! -festivaali toteuttaa viisi konserttia, jotka edustavat uusinta uutta musiikkia.

Kuukausi Kiinan yöjunissa karaisi Tekla Knuutilan

Tekla Knuutila ja jakki Mount Everestin perusleirissä 5 500 metrin korkeudessa.

Tekla Knuutila vastaa puheluuni Tokiossa hieman ennen keskiyötä. Knuutilan ja hänen ystävänsä Edda Brinkmannin kymmenen kuukautta kestänyt taival Turusta Tokioon on hyvin lähellä päätepistettään. Aikaa lentokentälle lähtöön on vain nelisen tuntia, ja kaksikolle se tarkoittaa paluuta Eurooppaan, Knuutilan tapauksessa Suomeen.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 23 miljoonaan euroon

Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Tiistaina Eurojackpotin potissa on noin 23 miljoonaa euroa.

Raision kaupunginkirjasto kiinni henkilökunnan koulutuspäivän takia

Raision kirjasto on kiinni 20. marraskuuta.

Raision kaupunginkirjasto on poikkeuksellisesti kiinni torstaina 20. marraskuuta henkilökunnan koulutuspäivän takia. Raision museo Harkko on myös suljettuna näyttelynvaihdon takia 17.–27. marraskuuta.

Suomalaisten mielestä turvattomuus lisääntyy ja julkiset peruspalvelut rapautuvat

Kunnallisalan kehittämissäätiön Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin aikuisväestön näkemyksiä maamme kehityksestä tulevaisuudessa. Vastaajille esitettiin joukko maamme elinoloihin, talouteen ja erilaisiin uhkakuviin liittyviä asioita ja kysyttiin, millaiseksi he arvioivat maan kehityksen seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Työmarkkinaennuste: Työllisyys kääntyy kasvuun vuoden loppuun mennessä

Työmarkkinoilla on nähtävissä käänne parempaan vuoden lopussa. Työllisyyden kasvun ennustetaan kiihtyvän vuonna 2027, jolloin myös työttömyys kääntyy selkeään laskuun.

Urheilu

Onko 300 maalin Mikko Rantanen vasta puolivälissä?

Rantanen teki NHL-uransa 300. runkosarjamaalin.

Dallas Starsin Mikko Rantanen teki marraskuun alussa ottelussa Edmonton Oilersia vastaan historiaa, kun Rantanen teki NHL-uransa 300. runkosarjamaalin. Syntymäpäivälahja itseltä itselle tuli muutaman päivän myöhässä. Rantanen täytti 29. lokakuuta 29 vuotta.

TPS tyly vieras FBC Turun juhlaottelussa

F-liigassa pelattiin perjantaina kaksi 30-vuotisjuhlaottelua, kun FBC Turku juhli täysiä vuosikymmeniä miesten ja ÅIF naisten sarjan kotiotteluissaan. Juhlavieraat olivat kuitenkin epäkohteliaita, sillä miesten Turun paikallisottelun vei TPS 8–4 ja naisten Itä-Uudenmaan derbyn PSS tuloksella 1–0.

Puukkokatsomo: Jalkapallo kiinnosti ennätyksellisen paljon

Dimitri Legbo.

Kotimainen jalkapallo näyttää kiinnostavan. Näin voi päätellä ainakin siitä, että Veikkausliiga teki päättyneellä kaudella kaikkien aikojen yleisöennätyksen.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat kesytti Romanian Ruopin ja Siltasen maaleilla

Mika Lehkosuo.

Suomi otti hallitun 2–0-voiton päävastustajastaan Romaniasta U21-maajoukkueiden EM-karsinnassa. Voitto tiesi sitä, että Suomi nousi lohkon kakkoseksi Romanian ohi. Kärjessä on Espanjassa, joka löi kuukausi sitten lisäajan maalilla Suomen 2–1.

Ikäkausiuimarit vauhdissa Impivaarassa

Uinti Turku – Åbo Simning ry (ÅTUS) järjestää yhteistyössä Suomen Uimaliiton kanssa Lyhyen radan Ikäkausimestaruusuintien Varsinais-Suomen aluekilpailut 25 metrin radalla 14.–16. marraskuuta Impivaaran uimahallissa. Aluekilpailuja järjesteään yhtaikaa seitsemällä paikkakunnalla ja niissä karsitaan uimareita Raumalla 12.–14. joulukuuta järjestettäviin valtakunnallisiin loppukilpailuihin, joihin pääsee kaikkien aluekilpailujen koottujen tulosten 16 parasta yksilölajeissa ja kahdeksan parasta viestijoukkuetta ikäsarjoissa 13-, 14-, 15- ja 16-vuotiaat.

FBC Turku kasvanut 30 vuodessa merkittäväksi turkulaiseksi palloiluseuraksi

Viime vuosina FBC Turun urheilullinen keihäänkärki on ollut naisten F-liigassa pelaava FBC Loisto, jonka paras saavutus on pronssimitali keväältä 2024.

– Ruuhkavuodet varmaan näkyy seurassa. Nuoruuden hulluttelut on takana ja nyt opetellaan elämään vastuullisen aikuisen elämää, luonnehtii FBC Turun puheenjohtaja Antti Vääri 30-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhlistavaa seuraa.