Pakina: Lähtölaskenta tuonelaan
Olen painajaismainen jouluvieras. Jos puhun kaunistellen. Vihaan joululauluja, tonttulakkeja, riisipuuroa ja lanttulaatikkoa, enkä suhtaudu positiivisesti edes joululahjoihin. Saan joka vuosi Mozart-kuulia ja hieman liian pienet villasukat, jotka tungen joulukinkun ja graavilohen turvottamiin kinttuihini.
Joulukalenterin avaaminen on minulle kaikkea muuta kuin osa joulun odotusta. Joulukalenteri on kuin lähtölaskenta tuonelaan. Jäljellä on alkuun kaksikymmentäneljä päivää, sitten kahdeksantoista ja lopulta kuusi.
Kun aattoaamuna avaan silmäni, herään vuosittaiseen, arviolta neljä päivää kestävään perhejuhlaan, jonka aikana puren hampaitani yhteen niin paljon ja niin vimmatusti, että viimeistään tapaninpäivänä kaivan esiin vuosia vanhat purentakiskoni. Viime jouluna varasin ajan purentalihashierontaan, mutta päätin lopulta perua sen. Käytin rahat uuteen villapaitaan.
Kun tulin vanhemmaksi, aloin performoida joulua lapselleni. Kaikkea sitä lapsen eteen pitääkin tehdä. Tänä vuonna olemme ostaneet lahjaksi nukenrattaat, kirjoja, pyjaman ja vesivärejä. Aattona kiskon lapseni sukkahousuihin, letitän hiukset ja keitän riisipuuron. Päiväunien jälkeen lähdemme isovanhemmilleni.
Jos jostain olen kiitollinen, niin siitä, etteivät isovanhempani ole tarinankertojia. Juttelemme joulupöydässä tämän vuosituhannen asioista. Lähinnä siitä, miksi en opiskele hammaslääkäriksi tai tapaile miljonääriä. Jälkimmäiseen haluaisin itsekin vastauksen.
Tiedän, että isovanhempani arvostavat vierailuamme, mutta sitä on ajoittain vaikea uskoa. Tuomme taaperoni kanssa mukanamme kaikkea muuta kuin joulurauhaa. Lopulta revin kuivunutta perunalaatikkoa lapsen takaraivolta ja hinkkaan rosollin värjäämää mekkoa puhtaaksi käsienpesunesteellä.
Kun päivä kääntyy illaksi ja kauneimmat joululaulut alkavat jälleen alusta, alan saada hengenahdistusta isoäitini pystyttämästä muovikuusesta. Tekisi mieli kirjautua hoitoon. En tosin tiedä suuntaisinko päivystykseen astmaepäilyn vai loputtoman ketutuksen takia.
Onneksi joulu on vain kerran vuodessa.
Tilda Karus
















