Paljas iho altistuu puhdistuskemikaaleille joulusiivouksessa

Saumat ja kaakelit vahingoittuvat helposti, jos niitä hangataan jatkuvasti voimakkailla kemikaaleilla. Saumat ja kaakelit vahingoittuvat helposti, jos niitä hangataan jatkuvasti voimakkailla kemikaaleilla. Kuva: Jori Liimatainen

Joulusiivous saa monet suomalaiset puhdistamaan kylpyhuoneen ja saunan tavallista perusteellisemmin. Samalla moni altistaa ihonsa ja hengityselimistönsä voimakkaille kemikaaleille. Koti Puhtaaksi Oy:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan 56 prosenttia suomalaisista on siivonnut kylpyhuonetta, pesutiloja tai saunaa ilman vaatteita ainakin joskus.

Kyselyn mukaan 11 prosenttia suomalaisista siivoaa saunaa ja kylpyhuonetta pääasiallisesti alasti, ja ainakin joskus nakuna innostuu siivoamaan 45 prosenttia kansasta. Kyselyyn vastanneista 44 prosenttia kertoo, ettei ole koskaan siivonnut kylpyhuonetta tai saunaa ilman vaatteita.

– Kylpyhuone koetaan lämpimäksi ja kosteaksi tilaksi, jossa vaatteet tuntuvat turhilta. Juuri siellä käytetään kuitenkin kodin vahvimpia puhdistusaineita. Kun iho on paljaana, kemikaalit pääsevät suoraan kosketuksiin ihon kanssa ja altistus kasvaa merkittävästi, muistuttaa Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo tiedotteessa.

Kyselyn mukaan alasti tai puolialasti siivoaminen on yleisintä työikäisten keskuudessa, erityisesti 25–54-vuotiailla. Miehet siivoavat alasti naisia useammin.

Moni ei tule ajatelleeksi, että tavallisten kodin puhdistusaineiden väärä käyttö voi aiheuttaa vakavia terveysongelmia.

– Joulusiivouksessa innostutaan helposti tehopesusta ja käytetään useita aineita peräkkäin tai jopa yhtä aikaa. Jos tämän tekee alasti ja huonosti tuuletetussa tilassa, riskit allergisille reaktioille kasvavat huomattavasti. Esimerkiksi klooripohjaisten puhdistusaineiden ja happamien pesuaineiden sekoittaminen voi vapauttaa myrkyllistä kloorikaasua, joka ärsyttää ihoa, silmiä ja hengitysteitä ja voi pahimmillaan aiheuttaa myrkytysoireita, Alastalo varoittaa.

Alastalo muistuttaa lisäksi, että klooripitoisia aineita ei tulisi käyttää kuuman veden kanssa. Kuuman veden vaikutuksesta ilmaan vapautuu kloorikaasua, joka ärsyttää hengitysteitä ja on vaarallista.

Kylpyhuoneen kaakeleiden ja saumojen puhdistuksessa ratkaisevaa ei ole pesuaineen voimakkuus vaan oikea tekniikka ja säännöllisyys. Usein lämmin vesi, mieto pesuaine ja mekaaninen puhdistus riittävät pitämään pinnat puhtaina. Kaakelien puhdistukseen voi käyttää myös esimerkiksi etikan ja veden sekoitusta.

– Saumat ja kaakelit vahingoittuvat helposti, jos niitä hangataan jatkuvasti voimakkailla kemikaaleilla. Turvallisin tapa on käyttää mietoa puhdistusainetta, harjaa tai sientä ja huolehtia hyvästä ilmanvaihdosta. Alastalo sanoo.

Hän suosittelee kylpyhuonesiivoukseen pitkähihaisia vaatteita, suojakäsineitä ja tarvittaessa suojalaseja, erityisesti kalkin ja homeen poistossa ja käytettäessä esimerkiksi klooripohjaisia puhdistusaineita.

Alastalo myöntää, että kylpyhuone ja sauna kuuluvat kodin työläimpiin siivouskohteisiin, ja juuri niissä sorrutaan helposti kiireessä vääriin ratkaisuihin.

– Jouluksi halutaan puhdasta nopeasti, mutta turvallisuudesta ei kannata tinkiä. Oikeat aineet, oikea järjestys ja suojautuminen tekevät siivouksesta tehokasta ja turvallista. Hauskana tehovinkkinä mainittakoon vielä, että kylppärisiivouksen yhteydessä voi itselleen laittaa vaikka hiusnaamion, joka saa vaikuttaa päässä siivouksen ajan, Alastalo sanoo.

Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Syno International verkkopaneelina marraskuussa Koti Puhtaaksi Oy:n toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi yli tuhat Suomessa asuvaa 18–80-vuotiasta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Suomalaiset soittavat jouluna miljoonia puheluita

Suomalaiset ovat aktiivisesti yhteydessä toisiinsa joulun aikaan. Jouluntoivotusten puhelupiikki nähdään vuosittain perinteisesti 23. joulukuuta.

Työttömyys trendinomaisessa nousussa Varsinais-Suomessa marraskuussa

Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu on myötäillyt koko maan keskiarvoa tänä vuonna. Marraskuun aikana työttömyys oli trendinomaisessa pienessä nousussa maakunnassa. Työvoiman kysyntä on pysynyt vaatimattomana jo pitkän aikaa, eikä marraskuussakaan näkynyt viitteitä vielä paremmasta. Pitkäaikaistyöttömyys on kehittynyt mittaushistorian ennätyslukemiin mutta marraskuussa määrä ei juurikaan lisääntynyt poikkeuksena edellisiin kuukausiin.

Oikaisu

Paraurheiluvalmentaja Janne Keräsestä kertovassa jutussa ( Aamuset 16.12.) oli harhaanjohtava termi. Turun kaupunki on tullut vastaan liikuntatilojen esteettömyydessä, ei esteettisyydessä.

Valtion vesillä kalastaa tulevinakin vuosina yli 300 kaupallista kalastajaa

Kotimainen joulukala on jatkossakin usein valtion vesiltä peräisin: yhteensä 320 ammattilaista kalastajaa haki Metsähallitukselta kaupallisen kalastuksen lupaa kaudelle 2026–28.

Joulun ruuhkahuippu ajoittuu bussiliikenteessä aatonaattoon

Joulun bussiliikenne on vilkkaimmillaan aatonaattona.

Joulu on yksi vuoden vilkkaimmista matkailuajankohdista, mutta minne suomalaiset suuntaavat bussilla, ja miten matkasta saa mahdollisimman sujuvan? Matkahuollon data ja asiantuntijavinkit kertovat olennaisen joulun suosikkikohteista, parhaista matkustusajankohdista ja pakkaamisesta.

Sirén: Suomen tavoite yksiselitteinen – Ukrainan tuki varmistettava

Suuren valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén (kok.) korostaa, että Suomen lähtökohta Ukrainan rahoituksesta on ollut koko ajan selvä: tuki Ukrainalle on turvattava. Sirénin mukaan paras ja oikeudenmukaisin ratkaisu olisi ollut Venäjän jäädytettyjen varojen käyttö, mutta Suomi on ollut valmis myös muihin ratkaisuihin, jotta Ukrainan tukeminen ei vaarannu.

Raiteille mutta järjellä

Turun Perussuomalaiset kannattaa Länsirataa mutta vastustaa raitiotietä.

Turun Perussuomalaiset tukee Länsirataa, mutta sanoo ei raitiotiehankkeelle. Länsirata on merkittävä mahdollisuus Turulle, sitä ympäröivälle talousalueelle ja koko Suomelle. Se vahvistaa elinkeinoelämää, parantaa yhteyksiä pääkaupunkiseudulle ja avaa uusia mahdollisuuksia työnteolle, opiskelulle ja matkailulle. Nopeampi ja tehokkaampi junayhteys tekee Turusta aidosti kilpailukykyisen kasvukeskuksen, mikä houkuttelee investointeja ja uusia asukkaita.

Kinkku edelleen joulupöydän kunkku

Joka neljäs haluaa ostaa mahdollisimman pienen kinkun.

Suomalaiset painottavat joulukinkkua ostaessaan eniten hintaa, helppoutta ja pientä kokoa, paljastaa K-ryhmän kysely. Nykyisin kaupaksi käyvätkin yhä enemmän pienet, maksimissaan kolmen kilon painoiset kinkut sekä valmiit kinkkuviipaleet. Vaikka kinkulla on monien joulupöydässä edelleen korvaamaton paikka, kasvaa kysyntä myös vaihtoehtoisissa tuotteissa, kuten muissa lihoissa ja lihaa kokonaan korvaavissa tuotteissa.

Kierrätyslahjojen ostaminen on harkittu päätös

Reilu hinta, aarteenmetsästys sekä eettiset ja ekologiset syyt motivoivat kuluttajien aikomuksia ostaa kierrätyslahjoja, selviää Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa. Kuluttajien suosimassa Tori.fi-vertaiskauppapalvelussa tehty kyselytutkimus osoittaa myös, että aikomus kierrätyslahjojen ostamiseen johtaa usein myös ostopäätökseen.

Pihistä, panosta ja tuhlaile näissä joulusaunaa pestessä

Tuuletus suojaa lauteita lahoamiselta.

Joulusiivous ulottuu monissa suomalaiskodeissa myös saunatiloihin. Kiuaskivien ja saunanpesuaineiden myynti kasvaa K-Raudoissa joulukuussa, mikä on selkeä merkki toimivan ja puhtaan joulusaunan merkityksestä suomalaisille. Saunan pesu onkin helppo tapa valmistautua juhlapyhiin – jos vain muistaa muutaman yksinkertaisen vinkin.

Joulun sää – aattona poutaista pakkassäätä, joulupäivänä lauhtuu selvästi

Joulua vietetään vaihtelevassa, mutta melko poutaisessa säässä. Joulun kuluessa sää lauhtuu tuntuvasti koko maassa. Lumiraja kulkee Oulu-Joensuu linjan tienoilla, sen eteläpuolella on pääosin lumetonta.

Pitkäaikainen liikunta suojaa metaboliselta oireyhtymältä, mutta aloittaminen kannattaa myös myöhemmin

Erityisesti lihaskuntoharjoittelu näyttäisi olevan tärkeä tekijä myöhäisaikuisuuden metabolisen terveyden kannalta, kertoo tutkijatohtori Tiina Savikangas.

Jyväskylän yliopiston pitkittäistutkimuksen mukaan läpi aikuisuuden liikunnallisesti aktiiviset henkilöt kärsivät selvästi harvemmin metabolisesta oireyhtymästä kuin ne, jotka liikkuvat vähän. Liikunta, erityisesti lihaskuntoharjoittelu, myöhäisaikuisuuden alussa voi kuitenkin lieventää aikaisemmasta liikkumattomuudesta aiheutuneita riskejä. Tutkijat korostavat, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa liikkumista.

Kolme syytä sille, miksi miesten ja naisten palkkaero säilyy

11 maassa toteutettu tutkimus osoittaa, että työnantajat ovat merkittävä tekijä siinä, miksi naiset ansaitsevat edelleen vähemmän kuin miehet, vaikka työskentelisivät samoissa ammateissa.

Retkikunta lähtee Aboalle Etelämantereelle

Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboa sijaitsee Kuningatar Maudin maalla noin 130 kilometrin päässä rannikolta.

FINNARP 2025 -tutkimusretkikunta aloittaa matkansa Etelämantereelle 27. joulukuuta. Retkikunta työskentelee Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboalla ja sen ympäristössä helmikuuhun saakka, jolloin se palaa Suomeen. Retkikuntaan kuuluu kuusi henkeä: retkikunnan johtaja, kaksi erikoisuunnittelijaa, konemestari ja kaksi biologia.

Aserikosuudistus voimaan ensi vuoden alussa

Aserikoksia koskevan lainsäädännön uudistus tulee voimaan 1. tammikuuta. Uudistuksen tarkoitus on vähentää aserikoksia ja aseilla tehtäviä rikoksia. Lakimuutoksilla ja rangaistusten kiristämisellä myös korostetaan aserikosten moitittavuutta.

Joulutunnelmaa karusellin pyörteistä haki yli 25 000 ihmistä

Karuselli keräsi ympärilleen paljon katsojia.

Turun keskustan jouluinen hevoskaruselli keräsi runsaasti kävijöitä Yliopistonkadulle joulukuussa. Karusellia on toivottu keskustaan jo useana vuonna ja sen suosio lunasti kaikki odotukset joulukuun harmaasta säästä huolimatta. Karusellissa vieraili 1.–21. joulukuuta välisenä aikana reilut 25 000 kävijää.

Ulosmyyntioikeus myös pientislaamoille

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jonka myötä alkoholijuomien pientuottajien ulosmyyntioikeutta laajennettaisiin. Jatkossa nykyistä useampi kotimainen alkoholintuottaja voisi myydä valmistamiaan alkoholijuomia valmistuspaikalta suoraan kuluttajille. Lausuntoja voi antaa 19.12.–13.2. Esitysluonnoksen ruotsiversio valmistuu vasta myöhemmin, joten ruotsinkielinen lausuntokierros aloitetaan myöhemmin.

Näistä ennakoidaan joulun lahjahittejä

Disneyn Lilo & Stitch -elokuvista tuttu Stitch-hahmo on yksi tämän joulun hittilahjoista.

Verkkokauppa.com ennustaa, että joulun suosikkien joukossa on ruutuaikaa vastapainottavia aistileluja, opettavaisia leikkisettejä, musavisaa ja monta pukinkontin kestosuosikkia. Suosikkihahmoksi on nousemassa sininen koira Bluey.

Urheilu

Roope Koskela ja Aliisa Soini ennätysaikoihin

Aliisa Soini.

Uintivuosi pantiin pakettiin lyhyen radan SM-kilpailuissa Jyväskylän Aaltoalvarissa sunnuntaina. Lyhyen radan EM-kisoissa hienosti esiintynyt Ronny Brännkärr ei tullut illan SM-finaaleihin hidastelemaan, vaan antoi kyytiä niin muille kilpakumppaneille, kun omalle Suomen ennätykselleenkin. Viime vuoden SM-kisoissa uitu edellinen ennätys 51,99 sai kyytiä yli kolme kymmenystä ja uusi ennätys kirjattiin aikaan 51,64.

Elmer Vauhkonen kaksivuotiseen sopimukseen TPS:n kanssa

Elmer Vauhkonen.

Laitahyökkääjä Elmer Vauhkonen , 19, siirtyy IF Gnistanista Turun Palloseuraan. Vauhkonen on allekirjoittanut turkulaisseuran kanssa kauden 2027 loppuun ulottuvan sopimuksen.

Åboraakkeli: Hieno urheiluvuosi alkamassa

Vuosi 2026 on jälleen penkkiurheilijan juhlavuosi, siinä määrin paljon on isoja urheilutapahtumia sijoiteltu ensi vuoden kalenteriin. Talviolympialaiset, jalkapallon MM-kisat, lentopallon EM-kisat Suomessa, salibandyn miesten MM-kotikisat ja niin edelleen.

Veikkausliigassa avauskierros 4. huhtikuuta

Inter kohtaa avauskierroksella 4. huhtikuuta Kupittaalla VPS:n.

Veikkausliigakauden 2026 runkosarjan otteluohjelma julkaistiin nyt ensi kertaa jo edellisen kalenterivuoden puolella ja lisäksi ennen joulunpyhiä. Otteluohjelma kauden 22 ensimmäisen kierroksen osalta on valmiina sekä runkopäivät jatkosarjojen osalta.

Kaiken kokenut Mikko Esko nostaa palloja jatkossa Tuto Volleyssa

Syksyllä alisuorittanut Tuto Volley on väläytellyt ajoittain, mutta hyvät jaksot ovat jääneet liian lyhyiksi, eikä pisteitä ole juuri tullut.

Lentopallon Mestaruusliigan viime kauden pronssijoukkue Tuto Volleyn syksy on ollut vaikea. Syyskaudella joukkue on voittanut vain paikalliskilpailija Loimun ja on niukasti kahdeksantena ennen Loimua.

Florian Krebs jättää Interin ja siirtyy Bulgariaan

Florian Krebs.

FC Interin keskikenttämies Florian Krebs siirtyy Bulgarian pääsarjaan. CSKA 1948 Sofia on julkaissut Krebsin sopimuksen, joka astuu voimaan vuodenvaihteessa.