Ruskistettu voi loihtii perinteisestä gubbrörasta luksusta
Gubbröra on ruotsalainen silliherkku, joka tunnetaan myös nimellä sillikaviaari. Se on perinteisesti sekoitus matjessilliä, keltasipulia, ruohosipulia, tilliä, kananmunaa, majoneesia ja creme fraichea. Gubbröra tarjoillaan monesti leivän päällä alkuruokana, usein snapsin kera, mutta se sopii hyvin myös uusien perunoiden tai blinien kanssa.
Gubbröran luksusversio saa päälleen paahteista ja pähkinäistä ruskistettua voita. Herkku on omiaan keitettyjen perunoiden kera, lisukkeena tai saaristolaisleivän päällä. Gubbröraan tarvitset ainoastaan viisi ainesta ja se on nopeaa valmistaa. Punasipuli kuoritaan ja leikataan hienoksi, kananmunat keitetään koviksi ja pilkotaan. Kokonaiset matjessillifileet sopivat gubbröraan parhaiten parin sentin kokoisina paloina.
Ruskistettu voi kruunaa annoksen. Voin ruskistaminen on helpompaa kuin voisi kuvitella, mutta valmistuksessa ei saa katsoa hetkeäkään muualle, sillä se palaa helposti. Tärkeintä on siirtää kullanruskeaksi muuttunut voi toiseen kattilaan välittömästi. Kaikki ainekset kasataan tarjoiluastiaan, ruskistettu voi kaadetaan päälle ja koko komeus koristellaan pieneksi silputulla ruohosipulilla.
Gubbröra ruskistetulla voilla
4 kpl matjessilifileitä
100 g voita
4 kananmunaa, kovaksi keitetty
1 punasipuli
ruohosipulia
Kuori ja pilko punasipuli oikein pieneksi. Keitä kananmunat koviksi, jäähdytä kylmässä vedessä. Kuori ja ja pilko munat hienoksi. Pilko matjessillit noin 2 cm siivuiksi ja laita tarjoiluastiaan.
Ruskista voi kattilassa koko ajan sekoitellen. Kun voi alkaa saada kullanruskeaa väriä, siirrä ruskistettu voi heti toiseen kattilaan, jottei se pala.
Lisää pilkotut kananmunat sekä punasipulit matjessillien päälle. Kaada ruskistettu voi annoksen päälle ja silppua vielä ruohosipulia koristeeksi. Tarjoile heti.
Henriikka Fingerborg



















