Kirkosta eroaa tänä vuonna noin 50 000 suomalaista
Kirkosta eroaa tänä vuonna arviolta noin 50 000 suomalaista. Eroakirkosta.fi-palvelu vastaanottaa säännöllisesti palautetta kirkosta eroamisen yhteydessä. Palautteesta käy ilmi, että kirkosta eroamiselle on monenlaisia syitä.
Tavallisin syy erota kirkosta on palautteen perusteella kirkollisvero sekä kirkon perimät maksut.
Uskonnottomuus ja oman uskon uudelleentarkastelu ovat myös yleisiä syitä erota kirkosta.
Moni palautetta antanut moittii kirkkoa liian vanhanaikaiseksi. Toisaalta moni pitää kirkkoa turhan liberaalina. Erityisesti kysymys samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä näkyy eropalautteessa.
Gazan tilanne näkyy useissa palautteissa melko kärkkäästikin. Kirkon palveluja kritisoivat yksittäiset kirkosta eronneet.
Muu palaute koskee lähinnä riitatilanteita yksittäisissä seurakunnissa. Piispoja ja kirkkoherroja tavallisemmin palautteessa mainitaan nimeltä kristillisdemokraattisen puolueen kansanedustajat Sari Essayah ja Päivi Räsänen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)




















