Nuorten maajoukkuehyökkääjä Jessica Forsell TPS:n riveihin

Jessica Forsell.
Jessica Forsell. Kuva: FC TPS

Jalkapallon naisten Kansallisessa Ykkösessä pelaava Turun Palloseura saa riveihinsä uuden pelaajan, kun hyökkääjä Jessica Forsell, 15, siirtyy seuran riveihin Kaarinan Pojista. Forsell on oman ikäluokkansa nuorten maajoukkuepelaaja, joka on kuulunut 2010-syntyneiden maajoukkueryhmään maajoukkuepolun alusta alkaen.

Turussa syntynyt mutta Kaarinassa varttunut Forsell on kaarinalaisen jalkapallokoulun kasvatteja. Jalkapallon hän aloitti viiden vanhana Kaarinan Nappuloissa, josta tie vei KaaPoon. Junioriuransa Forsell on pelannut vuotta itseään vanhempien kanssa, ja menneellä kaudella hän oli KaaPon B-tyttöjen paras maalintekijä. T18 SM-karsintapelit ja ikäluokan Ykkösen pelit yhteen laskettuna Forsell pelasi viime kaudella 20 ottelua ja teki niissä 19 maalia.

– Tosi hyvältä tuntui tehdä sopimus. On ollut kivaa liittyä nyt TPS:n naisten porukkaan. Odotan kovasti tulevaa kautta ja uutta askelta omalla urapolulla. Pelaajana vahvuuksiani ovat hyvä kestävyys ja viimeistelytaito. Osaan myös ennakoida tilanteita ja lukea peliä, Forsell kertoo tiedotteessa.

Forsellin omin paikka on keskushyökkääjä, mutta hän pystyy pelaamaan myös laitahyökkääjän roolissa.

– Jessica on lupaava nuori hyökkääjä, joka on jo nyt ikäisekseen todella kokonaisvaltainen pelaaja. Hän osaa viimeistellä, on pallovarma ja osaa lukea peliä. Treeneissä Jessica on osoittanut pystyvänsä toistamaan kovan intensiteetin suorituksia putkeen, mikä helpottaa joukkueen pelaamista sitten pelikentällä, kommentoi TPS:n päävalmentaja Silja Lukkarinen.

TPS on solminut yksivuotiset jatkosopimukset maalivahtien Saga Helkelän ja Lydia Suokarin kanssa. Kummallakin veskarilla on takanaan ensimmäinen kausi TPS:n edustusjoukkueessa.

17-vuotias Suokari on TPS:n oma kasvatti, joka on kantanut Palloseuran paitaa junioritasolla jo vuodesta 2017 lähtien. Ensiaskeleet jalkapallon parissa Suokari otti Mynämäen Pallon ja Maskun Palloseuran riveissä. Viime kausi oli Suokarille ensimmäinen TPS:n naisten edustusjoukkueessa. Nuori veskari nousi edustusjoukkueen mukaan kesken kauden B-tytöistä. Suokari torjui heti edustusjoukkuedebyytissään nollapelin ja sai kauden aikana vastuuta kaikkiaan 19 Kansallisen Ykkösen ottelussa.

TPS on solminut myös yksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Rianna Nurmen, 20, kanssa. Nurmi on TPS:n oma kasvatti, joka aloittaa nyt kolmannen kautensa edustusjoukkueessa.

Nurmi pokkasi viime kauden päätteeksi TPS:n vuoden tehopelaajan palkinnon oltuaan tehokkain viimeistelijä suhteessa peliaikaansa. Nurmi pelasi 19 ottelussa yhteensä 211 minuuttia ja viimeisteli kaksi maalia. Hän teki maalin keskimäärin 105,5 peliminuutin välein.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Junnila: Naton putkiverkosto ulotettava Suomeen ja Ruotsiin

Kansanedustaja ja talousvaliokunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila (ps.) vaatii Naton pohjoiseurooppalaisen putkiverkoston laajentamista Suomeen ja Ruotsiin. Hän esitti näkemyksensä Delphi Economic Forumissa energiapolitiikkaa käsittelevässä puheenvuorossaan.

Aura Sinfonian konsertissa Alma Meretojan pianokonserton kantaesitys

Alma Meretoja.

Turun konservatorion ja Puolalanmäen musiikkilukion yhteinen sinfoniaorkesteri konsertoi Sigyn-salissa keskiviikkona 29. huhtikuuta kello 19. Konsertti on saanut nimekseen Ikara , kantaesitettävän pianokonserton mukaan. Pianosolistina soittaa teoksen säveltäjä Alma Meretoja ja orkesteria johtaa Olli Vartiainen .

Eurojackpotin potti kohosi 45 miljoonaan euroon – Suomeen yli 900 000 euron voitto

Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi viikon tiistaina potissa on tarjolla noin 45 miljoonaa euroa. Suomeen osui yksi arvonnan suurimmista voitoista.

Turku Fashion Gala järjestetään Forum Korttelissa

Turku Fashion Gala järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta kello 20 Forum Korttelissa. Ohjelmassa on MILLI O -muotinäytös, A’Krios-muotinäytös ja Dance Show by Enni Bäckmann .

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.

Luksusta artistin ehdoilla

Musiikista tykkäävien keikoilla käynti on noudatellut perinteisesti tiettyä kaavaa. Esiintyjä lähtee kiertueelle ja yleisö pääsee suhteellisen vähällä vaivalla esiintyjän luokse. Musiikki tulee kuluttajan luokse.

Ethän tuuleta petivaatteita nyt ulkona?

Siitepöly tarttuu helposti lakanoihin ja tyynyihin.

Siitepölyallergian oireista kärsiville kevätkuukaudet tietävät usein tukalia aikoja. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalon mukaan oireita voi kuitenkin lievittää siivouksella merkittävästi. Avainasemassa on hyvästä ilmanvaihdosta huolehtiminen ja petivaatteiden pesu – tuuletusta ja pyykkien kuivatusta ulkona tulee ehdottomasti välttää.

Lindén: Tavallisen ihmisen lääkärikäynti kallistuu tuntuvasti

Hallitus nostaa kehysriihessä terveyskeskusmaksuja 20 prosentilla ja kiristää laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Kansanedustaja Aki Lindénin (sd.) mukaan Päätökset näkyvät suoraan ihmisten arjessa: jo muutama lääkärikäynti vuodessa maksaa jatkossa kymmeniä euroja enemmän.

Meyer Turku käynnistää viisivuotisen veturiohjelman

Meyer Turku Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 2,1 miljardia euroa.

Meyer Turku käynnistää viisivuotisen Business Finland -osarahoitteisen MERiON-veturiohjelman, jonka tavoitteena on vahvistaa laivanrakennusteollisuutta ekologisten, digitaalisten ja geopoliittisten muutosten keskellä. Ohjelma kokoaa yhteen yrityksiä, korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia kehittämään ratkaisuja risteilyaluksiin ja kelluviin infrastruktuureihin.

Kevätmyrsky kurittaa maan etelä- ja keskiosia viikonloppuna

Pohjoistuuli voimistuu jo lauantaina iltapäivällä maan länsiosassa ja leviää sunnuntaina maan etelä- ja keskiosiin aiheuttaen vahinkoja. Runsaimmat lumisateet osuvat maan keski- ja itäosiin ja tekevät ajokelistä hetkittäin jopa erittäin huonon.

Moottoripyöräilijän havaittavuuden parantaminen voi ehkäistä onnettomuuksia

Pyörän hallintataitojen ja ennakoivan ajamisen lisäksi moottoripyöräilijän turvallisuuteen vaikuttaa keskeisesti näkyvyys – kuinka havaittava tämä on erityisesti muiden kuljettajien näkökulmasta.

Poliisi ja Liikenneturva kannustavat moottoripyöräilijöitä turvalliseen kauden aloitukseen. Motoristi voi itse torjua monet riskitekijät ennalta ajotavallaan sekä paikan ja varusteiden valinnoillaan. Myös kaikkien muiden tielläliikkujien on syytä valpastua moottoripyöräilykauden aloitukseen.

Poliisi vieraillut Lounais-Suomen kouluilla ja päiväkodeissa jo yli 200 kertaa tänä vuonna

Lounais-Suomen poliisi on tehnyt koulujen ja päiväkotien kanssa yhteistyötä alueen molemmissa maakunnissa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Alkuvuoden aikana poliisi on jalkautunut kouluille ja päiväkodeille jo yli 200 kertaa.

Lintukevät etenee, mutta ei ryminällä

Punakylkirastas.

Rastaiden muutto on vilkastunut, ja kuluneella viikolla Suomeen on saapunut kymmenkunta uutta muuttolintua. Pohjoisvirtaus pidättelee kuitenkin muuttajia, eikä muuttoryntäyksiä ole luvassa.

Liisa Hyssälä Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n johtokunnan jäseneksi

Kelan ex-pääjohtaja, ministeri Liisa Hyssälä on valittu Euroopan parlamentin edustajaksi Euroopan elintarviketurvallisuudesta vastaavan organisaation EFSA:n johtokuntaan.

Turun kaupunginhallitus käsittelee raitiotiepäätöstä maanantaina

Raitiotien linjaus kulkisi Humalistonkatua pitkin.

Turun joukkoliikenneratkaisu etenee päätöksentekoon, kun Turun kaupunginhallitus käsittelee raitiotie-esitystä maanantaina 27. huhtikuuta. Kaupunginhallitukselle esitetään, että Turkuun rakennetaan satama–Varissuo-raitiotie. Esitys etenee kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi 18. toukokuuta.

Markkinaoikeudelta ratkaisu kotimyynnin peruuttamisajan laskemisesta

Markkinaoikeuden Freshin Oy:tä koskeva ratkaisu vahvisti kuluttaja-asiamiehen kannan, jonka mukaan ilmanvaihtolaitteita ja niiden asennusta kotimyynnillä myyvän yrityksen on annettava kuluttajalle 14 päivän peruuttamisoikeus laskettuna tavaroiden tai viimeisen tavaraerän toimittamisesta.

Kaksi vangittu epäiltynä Lausteella tehdystä taposta

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on perjantaina vanginnut poliisin esityksestä kaksi henkilöä todennäköisin syin epäiltynä tappoon, joka tapahtui tiistaina Turun Lausteella. Poliisi on vapauttanut kaksi muuta kiinniotettua.

Näköislehti

Urheilu

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.

Otteluanalyysi: Anini Jr. pelasti TPS:lle pisteen viime hetkellä

Sivurajalla riitti tapahtumia perjantaina.

Näytti pitkään siltä, että TPS kärsii kauden ensimmäisen tappionsa, mutta sitten esiin astui vaihtopelaaja Samuel Anini Jr . Lisäajalla ottelun viimeisellä kosketuksella hän sijoitti tasoituksen takakulmaan ja räjäytti Kupittaan huutomyrskyyn. Maalintekijälle maali myös varmasti maistui. Edellisen kerran Veikkausliigassa hän osui vuonna 2023.

Moukarin supertähti Camryn Rogers Paavo Nurmi Gamesiin

Camryn Rogers.

Naisten moukarinheiton supertähdeksi noussut kanadalainen Camryn Rogers kilpailee Turun Paavo Nurmi Gamesissa 3. kesäkuuta.

Åboraakkeli: Toukokuu on julmin?

Theodoros Tsirigotis.

Ei nyt vielä julisteta mitään, kun Veikkausliigaa on takana vasta kolme kierrosta, mutta korkeimmalle sarjatasolle palanneen TPS:n osalta alku on ollut lupauksia herättävä. Pisteitä on tullut, eikä tie Suomen Cupissakaan katkennut Tammisaaressa.

Milla Granlund palautti TPS:n salibandyn Suomen mestariksi

TPS voitti Tampereen Classicin neljännen kerran naisten F-liiganfinaaleissa ja palasi vuoden tauon jälkeen Suomen mestariksi. Finaalisarja meni TPS:lle suoraan neljässä ottelussa.