Matkanteko on todennäköisesti maailman kulunein metafora elokuvalle. Marianne Elliotin ohjaama The Salt Path – Yhteinen matka on kuitenkin elokuva, jossa elokuva, jossa asia ei häiritse, vaikka onkin ilmeinen.

Elokuva perustuu Raynor Winnin kirjoittamaan omaelämäkerralliseen romaaniin, jonka elokuvasovituksen on tehnyt Rebecca Lenkiewicz. Tosin Englannissa on vuosien varrella väitetty, että Winnin romaanin lähtökohdat olisivat enemmän fiktiota kuin faktaa.

Elokuvan keskiössä on aviopari Raynor ja Moth Winn. Heiltä menee koti alta ja kaiken huipuksi Mothilta löytyy parantumaton sairaus. Aviopari ottaa aikalisän lähtemällä vaeltamaan Englannin rannikkoa ja pohtimaan tulevaa.

Matkan aikana koettelemuksia tarjoavat muun muassa luonnonvoimat, mutta satojen kilometrien taival ja satunnaiset kohtaamiset matkan varrella muokkaavat parin näkemystä elämästä ja siitä, mikä on elämässä olennaista.

Elokuvan pääosissa nähdään Gillian Anderson ja Jason Isaacs. Kumpikin tekee erinomaista työtä elokuvassa. Anderson on hyvin uskottava keski-ikäisenä brittinaisena ja Isaacs osoittaa monipuolisuutensa. Miehen kansainvälisesti tunnetuin rooli lienee Lucius Malfoyn rooli Harry Potter -elokuvissa. Vakavasti sairas vaeltaja on aika kaukana velhosta.

Elokuvan kuvaus on kaunista. Englannin luonto ei näytä satumaisen kauniilta tai kesä erityisen lämpimältä, mutta tuulisessa karuudessa on kauneutta.

Vaikka elokuva ei sijoittuisikaan Englantiin, se tuskin voisi olla muuta kuin brittiläistä tekoa. Elokuvan rytmi on nykypäivään verkkainen, paikoin suorastaan hidas, mutta ei lainkaan laahaava. Draamaa rakennetaan rauhassa ja jännite syntyy pienistä hetkistä. Ero turboahdettuihin nykyelokuviin on huomattava.

Nykyajassa The Salt Pathin verkkaisuus tuntuu virkistävältä. Väkevään draamaan ei tarvita eeppisyyttä.

The Salt Path ensi-illassa 9. tammikuuta.

Ilkka Lappi