Oulun yliopiston uuden tutkimuksen mukaan metsänhakkuilla on vaihtelevia vaikutuksia vähenevien hömötiaisten ja runsastuvien tali- ja sinitiaisten lisääntymismenestykseen. Tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.

Tutkimuslajeista hömötiainen on erittäin uhanalainen, pohjoisiin olosuhteisiin sopeutunut lintu, jonka määrä on vähentynyt voimakkaasti 1950-luvulta lähtien. Tali- ja sinitiaisten määrät ovat lisääntyneet ja populaatiot levittäytyneet pohjoisemmaksi viime vuosikymmeninä.

Ekologian ja genetiikan yksikön tutkimuksessa tarkasteltiin harvennusten, avohakkuiden ja muiden muuttujien vaikutusta tiaisten pesimismenestykseen jopa 30 vuoden aineistolla. Tutkijat tarkastelivat muun muassa poikasten määrää, kokoa ja selviytymistä ensi lennolleen sekä palaamista takaisin pesimään tutkimuspopulaatioon.

Pitkäaikaista aineistoa tiaislinnuista on kerätty Oulun yliopistossa jo yli 50 vuotta emeritusprofessori Markku Orellin johtamana. Aineiston keräämiseen on vuosien varrella osallistunut lukuisia tutkijoita, opiskelijoita ja maastotyöntekijöitä.

Hömötiaisen pesinnän kokonaistulos eli poikasten palaaminen lisääntymään tutkimusalueelle väheni lähistön avohakkuiden seurauksena, mikä voi osaltaan pienentää hömötiaiskantaa. Lue lisää myös aiemmista tutkimustuloksista metsänhakkuiden vaikutuksista hömötiaiseen.

Tietyt metsänhoidon vaiheet voivat kuitenkin parantaa hömötiaisten vielä pesässä olevien poikasten pärjäämistä. Poikasten koko pesäpoikasaikana ja myös selviytyminen ensi lennolle vahvistuivat, kun avohakkuun tekemisestä oli kulunut 5–10 vuotta. Vaikutus hömötiaisten selviytymiseen ensi lennolle kääntyi kuitenkin kielteiseksi, kun avohakkuusta oli kulunut 11–20 vuotta.

– Myönteinen vaihe saattaa liittyä avohakkuualueen lehtipuuvaltaiseen vesakoitumiseen, mikä suosii perhostoukkien esiintymistä ja saattaa toimia ruoka-aittana poikasilleen ravintoa etsiville hömötiaisemoille, kertoo väitöskirjatutkija Satu Kumpula tiedotteessa.

Kun lehtipuiden taimet poistetaan vesakonraivauksella, ravintoetu poistuu. Teorian vahvistamiseksi tarvitaan jatkotutkimuksia.

– Yllätyimme myönteisesti, sillä tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että hömötiaisen lisääntymispotentiaali on vielä olemassa, sillä ne hömötiaiset, jotka onnistuvat pesimään, tuottavat edelleen hyvälaatuisia jälkeläisiä, kertoo Kumpula.

Varttuneempien metsien harvennuksilla ei todettu olevan vaikutusta hömötiaisen pesimismenestykseen.

Tutkituista tiaisista talitiainen vaikuttaa sopeutuvimmalta. Metsänhakkuilla ei todettu olevan merkittäviä vaikutuksia talitiaisen pesäpoikasten kokoon. Ainoastaan vastikään tehdyt harvennukset vaikuttivat haitallisesti talitiaisen pesäpoikasten selviytymiseen lentopoikasiksi asti. Sinitiaisella sen sijaan erityisesti harvennushakkuut heikensivät pesäpoikasten kokoa ja selviytymistä ja avohakkuut siiven pituutta. Sinitiainen viihtyy lehtimetsissä, joten sitä voi haitata, jos harvennuksilla poistetaan lehtipuut.

– Lyhyt vesakoitumisen aikaansaama etu hakkuiden jälkeen ei kuitenkaan riitä kumoamaan avohakkuissa menetettyjen talvehtimis- ja pesimäalueiden kielteistä kokonaisvaikutusta hömötiaisten määrään, muistuttaa yliopistonlehtori Seppo Rytkönen.

Vähenemisen taustalla on muun muassa hakkuista johtuva hömötiaisten kohonnut kuolleisuus pesimiskauden ulkopuolella, jolloin hömötiaiset asustavat talvireviireillään. Metsät eivät näytä enää tarjoavan niitä ominaisuuksia, joiden avulla hömötiaiset voisivat menestyä ja selviytyä koko vuoden ympäri. ”Tutkimukset ovat osoittaneet, että hömötiaisille sopivien varttuneiden havupuuvaltaisten sekametsien määrän väheneminen ja pirstoutuminen ovat nykymetsätalouden aiheuttama ongelma, jonka kumulatiiviset vaikutukset näyttäisivät vain lisääntyvän, tutkijat toteavat.

Tutkijat suosittelevat hömötiaisen elinoloja parantavia metsänhoitomenetelmiä, kuten jatkuvaa kasvatusta ja metsien kasvattamista vanhemmiksi.

– Lisäämällä hömötiaiselle sopivia elinympäristöjä, erityisesti kuusivaltaista sekametsää, lehtipuita ja lahopuita, voisi hömötiaispopulaation koko lähteä hiljalleen nousuun.

Hömötiainen on metsässä elävä paikkalintu, joka asettuu viimeistään huhtikuun alussa pesimisreviireilleen. Koiraat alkavat houkutella naaraita laulullaan, ja toukokuun puolella hiljennytään munimaan viikon ajaksi ja hautomaan kahdeksi viikoksi. Poikaset ovat lentokykyisiä jättäessään pesän noin kolmeviikkoisina. Molemmat emot ruokkivat poikasia vielä jonkun aikaa pesästä lähdön jälkeen. Hömötiaisen elinikä on keskimäärin 2–3 vuotta.

Uusi tutkimus on julkaistu Journal of Avian Biology -tiedelehdessä 24. helmikuuta.

Tutkimuksen rahoittivat Alfred Kordelinin säätiö ja Koneen säätiö. Tutkimusvuosien varrella lähes jatkuvan rahoituksen tarjosivat Suomen Akatemia ja Oulun yliopiston Thule-instituutti, sekä lähivuosina Oulun yliopiston Kvantum-instituutti, Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto, Suomen Luonnonsuojelun Säätiö ja Vuokon Luonnonsuojelusäätiö.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)