Interaction on yhteiskuntavastuullisuutta matalalla kynnyksellä
Jalkapalloseurojen yhteiskuntavastuullisuustyöstä on alettu viime aikoina puhua enemmän ja siihen myös kiinnitetään huomiota. Esimerkiksi Veikkausliiga velvoittaa tällä kaudella seuroja kiinnittämään huomiota yhteiskuntavastuullisuuteen.
FC Inter on ollut yhteiskuntavastuullisen työn eturintamassa jo pidempään. Interin vastuullisuusohjelma Interaction täytti huhtikuussa viisi vuotta. Viidessä vuodessa se onkin kasvanut merkittäväksi tekijäksi yhteiskuntavastuun kentällä.
– Viidessä vuodessa olemme tavoittaneet noin 175 000 lasta ja nuorta Turun seudulla. Tapahtumia meillä on ollut yhteensä vajaat 500. Viime vuonna niitä oli vajaa 150, kertoo Interactionia vetävä Jani Meriläinen.
Interactionin sateenvarjon alle mahtuu monenlaista yhteiskuntavastuullista työtä. Viime syksynä Veikkausliiga palkitsi kunniamaininnalla Interactionin Energiaa liikunnasta -kiertueen, jossa viedään liikkumisen ja pallopelien ilosanomaa Turun seudun alakouluihin.
Alusta asti Interactionia luotsanneelle Meriläiselle juuri kohtaamiset Energiaa liikunnasta -kiertueella tapahtuneet kohtaamiset ovat olleet merkityksellisiä.
– Lapsilta ja nuorilta tullut yleinen palaute on ollut se, että täällä on kivaa, kun täällä saa epäonnistua. Monet kokevat, että koululiikunnassakin on painetta onnistua. Mutta täällä ei sellaista ole, Meriläinen sanoo.
– Kouluissa opettajat ovat myös kiitelleet sitä, että meillä on aikaa kohdata ja kuunnella nuoria. Ymmärrän sen hyvin, että kouluarjessa ei opettajien aika riitä kaikkeen liikuntatunneilla. On mahtavaa, jos pystymme tarjoamaan positiivisen liikuntakokemuksen nuorelle, hän jatkaa.
Parhaimmillaan kohtaamiset saattavat herättää liikkumisen kipinän nuoreen, mutta yhteiskuntavastuullisella työllä on positiivisia vaikutuksia myös Interin ydintoimintaan.
– Kun olemme mukana lasten ja nuorten elämässä, meistä puhutaan enemmän. Se voi mahdollisesti näkyä meidän pelaajamäärässämme, pelien yleisömäärässä tai kumppanuuksissa. Yritykset kokevat tänä päivänä yhteiskuntavastuulliset asiat todella tärkeiksi.
Huhtikuussa Interaction on käynnistänyt Pansiossa erityisen alakouluikäiselle tytöille suunnatun Pansio girls -toiminnan, joka kokoontuu torstaisin Kisapuiston kentällä.
Pyrkimyksenä on tavoittaa tyttöjä, joilla ei vielä ole harrastusta tai joille osallistuminen on aikaisemmin ollut haastavaa esimerkiksi taloudellisista, sosiaalisista tai kulttuurillisista syistä.
– Viiden vuoden aikana on luotu paljon hyviä käytänteitä, mutta emme halua tuudittautua siihen, että tehdään vaan samaa koko ajan.
Itse haaveilen siitä, että meillä voisi olla joskus pysyvä paikka matalan kynnyksen jutuille, johon voisi tulla, Meriläinen sanoo.
Ilkka Lappi
















