Lakimuutos teki digipostista oletuksen – Suomi.fi-viestien käyttäjämäärä nousi hetkessä 3,5 miljoonaan

Suomi.fi-viestien käyttäjämäärä on kasvanut kahdessa viikossa yli 800 000 käyttäjällä. Tällä hetkellä Suomi.fi-viestit on käytössä jo 3,5 miljoonalla henkilöllä. Tämä johtuu huhtikuun puolivälissä voimaan tulleesta lakimuutoksesta. Sen myötä viranomaisten digipalvelujen käyttäjät on ohjattu ottamaan Suomi.fi-viestit käyttöön, kun he tunnistautuvat jonkin viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun.

– Suomi.fi-viestien käyttäjämäärä on kasvanut huimasti kaikissa ikäryhmissä. Kasvuvaraa on silti edelleen, sillä yli neljä miljoonaa henkilöä käyttää viranomaisten sähköisiä asiointipalveluja ainakin kerran vuodessa. Jos he eivät vielä ole ottaneet Suomi.fi-viestejä käyttöönsä, heidät ohjataan ottamaan palvelu käyttöönsä, kun he seuraavan kerran tunnistautuvat jonkin viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun, sanoo hankepäällikkö Annette Hotari Digi- ja väestötietovirastosta.

Suomi.fi-viestien käyttöönottoa on vauhdittanut huhtikuussa muun muassa veroehdotusten tarkistamisen määräajat, koska tällöin suuri osa suomalaisista asioi Verohallinnon sähköisessä asiointipalvelussa. Osalle seuraava asiointikerta jonkin viranomaisen kanssa saattaa kuitenkin olla ajankohtainen vasta myöhemmin tänä vuonna.

Paperipostiin voi aina palata takaisin

Viranomaispostin muuttuminen digitaaliseksi herättää paljon kysymyksiä. Digi- ja väestötietovirasto auttaa kansalaisia Suomi.fi-viestien käyttöön liittyvissä kysymyksissä sekä puhelimitse (p. 0295 000) että omissa palvelupaikoissaan.

– Lain voimaantulon jälkeen yhteydenottojen määrä asiakaspalvelussamme on ollut nelinkertainen aikaisempiin kuukausiin verrattuna. Olemme hoitaneet yhteydenotot hyvin ja asiakkaille on pystytty vastaamaan nopeasti. Tyypillisimmät kysymykset ovat liittyneet Suomi.fi-viestien käyttöönottoon ja mahdollisuuteen palata paperipostin vastaanottajaksi, kertoo Hotari.

Hotari muistuttaa, että Suomi.fi-viestit ei tule käyttöön niille, jotka eivät asioi viranomaisten sähköisissä asiointipalveluissa. He saavat viranomaisten kirjeet jatkossakin paperipostina. Asiasta ei tarvitse ilmoittaa Digi- ja väestötietovirastolle. Paperipostiin voi myös aina palata takaisin.

– Viranomaisten lähettämät kirjeet voi saada jatkossakin paperisena, vaikka asioisikin viranomaisten kanssa digitaalisesti. Voit vaihtaa Suomi.fi-viestien asetuksista kirjeiden toimitustavaksi paperipostin, kun olet ensin ottanut Suomi.fi-viestit käyttöön, ohjeistaa Hotari.

Lain voimaantulon jälkeen Suomi.fi-viestit käyttöönottaneista henkilöistä ainoastaan kahdeksan prosenttia on palannut vastaanottamaan viranomaispostinsa paperipostina. Suomi.fi-viestien olemassaolon aikana, joulukuun 2017 jälkeen, yhteensä vain kaksi prosenttia kaikista Suomi.fi-viestit käyttöönottaneista on palannut paperipostin vastaanottajaksi.

Suomi.fi-viestien nimissä on liikkunut säännöllisesti huijausviestejä, joilla pyritään kalastelemaan pankkitunnuksia. Vastaavia huijauksia on liikkeellä useiden muidenkin viranomaisten sekä yksityisten toimijoiden, kuten pankkien, vakuutusyhtiöiden ja operaattorien, nimissä. Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Suomi.fin nimissä saapuvien huijausviestien määrässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia lain voimaantulon jälkeen.

– Vastaavia huijausviestejä on ollut liikkeellä usean vuoden ajan, mutta nyt kun Suomi.fi-viestit on erityisen ajankohtainen palvelu, näihin huijauksiin tietysti kiinnitetään aikaisempaa enemmän huomioita. Valitettavasti rikolliset pyrkivät aina hyötymään sellaisesta aiheesta, joka on sillä hetkellä muutenkin ajankohtainen, kertoo Hotari.

Turvallisen käytön ohjeet ovat samat digipalvelusta riippumatta: älä koskaan klikkaa sähköpostitse tai tekstiviestitse saapuneita linkkejä, vaan siirry kyseiseen palveluun kirjoittamalla palvelun osoite aina itse selaimen osoiteriville. Suositeltavin tapa on käyttää mobiilisovellusta aina, kun sellainen on saatavilla. Silloin ei erehdy osoitteesta esimerkiksi kirjoitusvirheen vuoksi.

Hotari suosittelee viranomaispostin lukemiseen Suomi.fi-mobiilisovellusta.

– Suomi.fi-mobiilisovellus on näppärin tapa lukea viranomaisilta saapunut posti. Siirry lukemaan uusi viesti aina joko Suomi.fi-mobiilisovelluksesta tai kirjautumalla osoitteessa suomi.fi/viestit. Koskaan ei pidä siirtyä lukemaan viestiä sähköpostitse tai tekstiviestitse saapuneiden linkkien kautta. Suomi.fi-viestit ei lähetä tekstiviestejä tai WhatsApp-viestejä. Sähköpostiin saapuu ilmoitus uudesta viestistä, mutta siinä ei tietoturvasyistä koskaan ole linkkiä, jota kehotetaan klikkaamaan, sanoo Hotari.

Siirry aina lukemaan uusi viesti joko Suomi.fi-mobiilisovelluksesta tai kirjautumalla osoitteessa suomi.fi/viestit. Älä klikkaa sähköpostitse tai tekstiviestitse saapuneita linkkejä.

Suomi.fi-viestien sähköposti-ilmoituksissa ei ole linkkejä. Suomi.fi ei lähetä tekstiviestejä, WhatsApp-viestejä tai muita pikaviestejä. Sähköposti-ilmoitukset Suomi.fihin tulleista viesteistä tulevat noreply@suomi.fi -osoitteesta.

Viranomaiset eivät koskaan vaadi toimimaan kiireessä, luovuttamaan tietoja tai klikkaamaan linkkejä paineen alla.

Jos epäilet huijausta, voit varmistaa viestin aitouden kirjautumalla Suomi.fi-viesteihin osoitteessa suomi.fi/viestit tai avaamalla Suomi.fi-sovelluksen.

Kirjoita osoite itse selaimen osoiteriville. Älä siirry palveluun hakukoneen tulosten kautta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hirvensalon puistotielle kiertotie hulevesiverkoston saneeraustyön vuoksi

Hulevesiverkoston saneeraus aiheuttaa liikennemuutoksia Hirvensalon puistotielle vapun jälkeen. Kadulle rakennetaan kiertotie, joka on käytössä juhannukseen saakka.

Miten saada elintapamuutoksesta pysyvä?

Miten saada elintapamuutoksesta pysyvä? Tuttu haaste useille. Tule kuulemaan ajankohtaista tietoa ja keskustelua rasvamaksasta, sen ennaltaehkäisystä ja painonhallinnasta.

Peab toteuttaa Orion Pharmalle laboratorion laajennuksen ja peruskorjauksen

Laboratorion laajennus ja peruskorjaus valmistuu kesäkuussa 2029.

Peab ja Orion Oyj (Orion Pharma) ovat sopineet Turun lääketehtaan laadunvarmistuslaboratorion laajennuksesta osoitteeseen Tengströminkatu 8.

Luhtitalon parvekkeella tulipalo Liedossa

Luhtitalon parvekkeella syttyi tulipalo keskiviikkona aamupäivällä Tanhutiellä Liedossa. Asunnossa olleet kaksi henkilöä havaitsi palon ja tekivät alkusammutuksen, joka käytännössä sammutti palon.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi Anneli Aueria ja Jens Ihleä koskevat syytteet

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tänään antamallaan tuomiolla hylännyt käsittelemänsä syytteet Anneli Aueria ja Jens Ihleä vastaan. Turun hovioikeus oli 27.6.2013 antamallaan tuomiolla (Varsinais-Suomen käräjäoikeus 29.6.2012) tuominnut Ihlen (aiemmin Kukka ) yhteiseen kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen muun muassa törkeistä raiskauksista ja törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee Rykmentintien liikenteeltä

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee Rykmentintien liikenteeltä Esikunnankadun risteyksen kohdalta 29.4.–13.5. Kiertotie on opastettu kulkemaan Koululaivankujan kautta.

Lakimuutos teki digipostista oletuksen – Suomi.fi-viestien käyttäjämäärä nousi hetkessä 3,5 miljoonaan

Suomi.fi-viestien käyttäjämäärä on kasvanut kahdessa viikossa yli 800 000 käyttäjällä. Tällä hetkellä Suomi.fi-viestit on käytössä jo 3,5 miljoonalla henkilöllä. Tämä johtuu huhtikuun puolivälissä voimaan tulleesta lakimuutoksesta. Sen myötä viranomaisten digipalvelujen käyttäjät on ohjattu ottamaan Suomi.fi-viestit käyttöön, kun he tunnistautuvat jonkin viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun.

Kesän suurin päällystystyömaa käynnistyy moottoritiellä ensi viikon alusta Muurlan ja Lohjan välillä

E18 Muurla–Lohja tietyön vaikutusalue.

E18-moottoritiellä välillä Muurla–Lohja käynnistyy maanantaina 4. toukokuuta kesän suurin päällystyskohde, jossa päällystetään yhteensä yli 200 kaistakilometriä. Tieyhtiö Ykköstie ja Fintraffic muistuttavat autoilijoita ottamaan poikkeusjärjestelyt ajoissa huomioon omia matkoja suunnitellessaan.

Kela korjaa lihavuuslääkkeiden Kela-korvatusta käytöstä julkaistuja tietoja

Lihavuuslääkkeistä sai korvauksia noin 10 000 henkilöä viime vuonna, ei 17 000. Valtaosa lihavuuslääkkeiden käytöstä on käyttäjien itse maksamaa.

Raision Kirjastotalon Aulagallerian näyttelyssä esillä elokuvahistorian ikonisia hetkiä

Oskari Myllymäki, Interrogation of the Joker, 2025, öljymaalaus.

Raision Kirjastotalon Aulagalleriassa on esillä toukokuussa Oskari Myllymäen Valkokankaalta kanvaasille -taidenäyttely 3.–30. toukokuuta. Näyttelyssä elokuvahistorian ikoniset hetket kohtaavat perinteisen öljymaalauksen syvyyden. Teoksissa liikkuvan kuvan draama ja valaisu pysähtyvät kankaalle, muuttaen popkulttuurin hetket ajattomaksi taiteeksi.

Eurooppa lämpenee nopeasti – helleaallot ulottuivat arktiselle alueelle asti viime vuonna

Eurooppa on maailman nopeimmin lämpenevä maanosa, ja ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät laajasti eri puolilla mannerta. Vuonna 2025 lähes koko Eurooppa oli keskimääräistä lämpimämpi – vähintään 95 prosenttia maanosasta koki tavanomaista lämpimämmän vuoden.

Raiskaus määriteltävä suostumuksen puutteen perusteella kaikissa EU-maissa

Euroopan parlamentti kehottaa komissiota esittämään lainsäädäntöä, jossa raiskaus määriteltäisiin kaikkialla EU:ssa suostumuksen puutteeksi.

Rukiin talvehtiminen onnistunut kohtuullisen hyvin

Koeruutuhavaintojen mukaan syysviljoista ruis ja vehnä ovat talvehtineet hyvin.

Rukiin talvehtiminen näyttäisi onnistuneen kohtuullisen hyvin eikä mitään hälyttävää Pro Rukiin asiantuntijoiden mukaan talvehtimisessa ole havaittavissa. Syksyllä kylvetyt syyskasvit ovat talvehtineet kovien pakkasten ja vähäisten lumipeitteiden alla. Paikoin lumipeitettä ei ollut juurikaan suojaamassa syksyn kasvustoja.

Suomessa käytetään maailman toiseksi eniten psykoosilääke klotsapiinia

Suomessa käytetään 75 maan vertailututkimuksen mukaan Uuden-Seelannin jälkeen maailman toiseksi eniten psykoosilääke klotsapiinia. Klotsapiinia käytetään hoitoresistentin skitsofrenian hoitoon silloin, kun muut psykoosilääkkeet eivät tehoa.

Ilmastonmuutoksen hillintä ja haittoihin varautuminen nähdään taloyhtiöissä tärkeänä

Ilmastonmuutoksen aiheuttamia haittoja ovat sään ääri-ilmiöt ja vaikeutuvat sääolosuhteet, kuten rankkasateet, kosteus ja tulvat, ja niistä aiheutuvat tuhot rakennuksille.

Taloyhtiöiden tietoisuus ilmastonmuutoksen tuomista haitoista ja niihin varautumisesta on kasvussa. Kiinteistöliiton kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä yli 80 prosenttia pitää energiatehokkuutta tärkeänä asiana itsessään, mutta erityisesti asumiskustannusten hallinnan kannalta.

Kirkolliskokous viettää 150-vuotisjuhlaa toukokuun istuntoviikolla Turussa

Tänä vuonna 150-vuotista taivaltaan juhlistava Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous kokoontuu kevätistuntoon Linnasmäen opistolle (Lustokatu 7) 4.─8. toukokuuta. Täysistunnot striimataan ja ne jäävät verkkoon tallenteina.

Discopuisto Kesärauhan uutuutena

Turun linnan esilinnan sisäpihalle rakentuva Elektrolinna on kuulunut olennaisena osana Kesärauhaan jo vuodesta 2022. Kuva on viime vuodelta.

Linnanpuistossa juhlitaan Kesärauhaa 12.–14. kesäkuuta. Kiinnostavasta indie- ja vaihtoehtoartisteja vilisevästä ohjelmistostaan, lempeästä tunnelmastaan sekä ajankohtaisista ruoka- ja juomavalikoimastaan tunnettu festivaali on julkistanut yli 20 elektronisen musiikin artistia ja dj-kollektiivia, joiden myötä Kesärauhan ohjelmisto on valmis.

Sää lämpenee vapuksi

Vappu tuo Suomeen selvästi lämpenevää säätä, kun lännestä saapuva säärintama nostaa lämpötiloja erityisesti maan länsi- ja eteläosissa. Vappupäivänä voidaan hätyytellä paikoin jopa 20 asteen lukemia.

Näköislehti

Urheilu

Oliver Lauridsen jatkaa Turun Palloseurassa ensi kaudella

Oliver Lauridsen.

Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Oliver Lauridsenin , 37, kanssa. Tanskalaispuolustaja jatkaa TPS:ssä tulevalla kaudella, joka on hänelle jo neljäs mustavalkoisessa paidassa.

Benjamin Sylvestersson ajoi voittoon Saksan ADAC GT4 -sarjan avauskilpailussa

Benjamin Sylvestersson.

Paraisilta kotoisin oleva Benjamin Sylvestersson aloitti ajoparinsa kanssa vakuuttavasti kautensa ajamalla voittoon Itävallan Red Bull Ringin ensimmäisessä kilpailulähdössä. Avausviikonlopun kruunasi toisen kilpailulähdön toinen sija. Kilpailujen nopeimmat kierrosajat kirjattiin Sylvesterssonille sunnuntaina ja ajopari Gabriele Pianalle lauantaina.

Mustafe Muuse haaveilee useammasta matkasta Birminghamin EM-kisoissa

Mustafe Muuse tähtää alkavaan yleisurheilukesään kovin tavoittein.

Kestävyysjuoksija Mustafe Muusen talvi on kulkenut tulosten valossa kovaa. Helmikuussa Muuse rikkoi lyhyen ratojen 5 000 metrin Suomen ennätyksen Bostonissa. Tammikuussa Muuse juoksi Valenciassa maantiekympin Suomen ennätyksen. Valenciassa juostu aika rikkoi myös Birminghamin EM-kisojen tulosrajan.

FBC Turku löysi uuden päävalmentajan tutusta suunnasta

Miesten F-liigasta pudonnut FBC Turku rakentaa uutta alkua. Ensi kaudeksi vaihtuu sarjataso, päävalmentaja, osa joukkueesta ja lisäksi Antti Vääri ei ole joukkueen managerina.

Turkulaisessa salibandyssa liikahti yksi mannerlaatta maaliskuun lopussa, kun FBC Turun historian alusta asti vahvana taustatekijänä ollut Antti Vääri jättävänsä pestinsä FBC Turun managerina.

Otteluanalyysi: Inter ampui 25 kertaa mutta sai pallon maaliin vain kerran

Jussi Niska.

Kun jalkapallo-ottelun laukaustilasto näyttää lukemia 25–2, ei luulisi, että peli on erityisen tiukka. Eikä se ollutkaan, mutta Interiltä kesti silti 77 minuuttia ennen kuin se sai pallon maaliin asti. Laitapakki Jussi Niska keskitti vasemmalta ja Alie Conteh puski pallon maaliin. Se riitti kolmeen pisteeseen.

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.