Julkinen palvelu on hyvinvointivaltion perusta, mutta kaikki eivät pääse sen piiriin ajoissa. Siksi järjestöjen työ on korvaamatonta: ne tavoittavat ihmisiä, jotka eivät jaksa, uskalla tai osaa hakea apua virallisista palveluista. Ne tarjoavat matalan kynnyksen tukea, vertaistoimintaa, neuvontaa ja yhteisön silloin, kun ihminen muuten jäisi yksin.

Tämä työ ehkäisee yksinäisyyttä, pahoinvointia ja syrjäytymistä. Se on inhimillisesti oikein ja taloudellisesti järkevää. Kun ihminen saa apua varhain, raskaampien palveluiden tarve usein vähenee. Järjestöiltä leikkaaminen ei siis poista ongelmia, vaan siirtää ne myöhemmäksi ja kalliimmiksi.

Erityisen huolestuttavaa on, jos sateenkaarijärjestöjen rahoitus loppuu tai kaventuu ratkaisevasti. Sateenkaari-ihmiset kohtaavat yhä syrjintää, vähemmistöstressiä ja turvattomuutta. Monelle järjestö on ensimmäinen paikka, jossa voi tulla nähdyksi omana itsenään ilman pelkoa. Jos nämä palvelut katoavat, eivät ihmiset katoa mihinkään. He vain jäävät yksin.

Rahoituslinjauksia ei pidä tehdä niin, että vähemmistöjen tuki rajataan hiljaisesti pois. Yhdenvertaisuus ei ole erityisetu, vaan perusoikeus. Järjestöjen tehtävä ei ole korvata julkisia palveluja, mutta ne täydentävät niitä tavalla, johon viranomaisjärjestelmä ei aina pysty: luottamuksella, saavutettavuudella ja yhteisöllisyydellä.

Siksi järjestöjen rahoitusta on puolustettava. Leikkaus järjestöiltä on leikkaus ihmisiltä, jotka tarvitsevat tukea usein juuri silloin, kun kukaan muu ei vielä näe heidän hätäänsä.

Kirsi Mikkonen, puheenjohtaja, Turun seudun Seta ry