Åbo Akademissa käynnistää muutosneuvottelut, koulutusuudistus etenee

Koulutusuudistus etenee Åbo Akademissa. Yliopiston hallitus valtuutti 28. elokuuta pitämässään kokouksessa rehtori Gunilla Widénin käynnistämään ja toteuttamaan muutosneuvottelut, jotka koskevat uudistuksen mahdollisia vaikutuksia yliopiston toimintaan ja henkilöstöön. Rehtori toimitti neuvotteluesityksen pääluottamushenkilöille 31. elokuuta.

Muutosneuvottelut eivät tässä vaiheessa sisällä ehdotuksia irtisanomisista tai henkilöstön työsopimusten ehtojen olennaisista muutoksista. Opiskelijoiden osalta lukuvuodelle 2026–27 suunniteltu opetus jatkuu suunnitellusti.

Åbo Akademissa valmisteltava koulutusuudistus on merkittävä kehittämis- ja uudistushanke, jonka tavoitteena on vahvistaa koulutuksen laatua, vaikuttavuutta ja tulevaisuusvalmiuksia. Uudistuksella pyritään samalla luomaan edellytykset yliopiston taloudellisesti kestävälle toiminnalle pitkällä aikavälillä.

Muutosneuvottelujen kohteena on työnantajan suunnittelema koulutusuudistus, jonka tavoitteena on siirtyä laaja-alaisiin kandidaattiohjelmiin lukuvuodesta 2027–28 alkaen.

Uudistuksella pyritään lisäksi vähentämään koulutustarjonnan päällekkäisyyksiä, lisäämään ohjelmien yhteisten opintojen osuutta, parantamaan tutkintojen suorittamista tavoiteajassa sekä tehostamaan opetusresurssien käyttöä. Samalla Åbo Akademi haluaa vahvistaa yhteistyötään muiden korkeakoulujen ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Widén järjesti 1. syyskuuta henkilöstölle ja opiskelijoille tiedotustilaisuuden, jossa esiteltiin muutosneuvottelujen taustoja ja valmisteltavana olevaa koulutusuudistusta. Osallistujilla oli myös mahdollisuus esittää kysymyksiä. Neuvottelut käynnistyvät virallisesti 7. syyskuuta, ja niiden arvioidaan päättyvän viimeistään lokakuun puolivälissä.

Jos koulutusuudistus pitkällä aikavälillä johtaa henkilöstötarpeen vähenemiseen, tavoitteena on sopeuttaa henkilöstömäärää ensisijaisesti luonnollisen poistuman kautta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi eläköitymisiä sekä määräaikaisten työsuhteiden päättymistä niiden sovitun keston mukaisesti ilman irtisanomisia.

Jos myöhemmin syntyy tarvetta irtisanomisille tai muille olennaisille muutoksille palvelussuhteen ehdoissa, niitä käsitellään erillisissä muutosneuvotteluissa aikaisintaan vuonna 2027.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hiippavuori: Kokoomuksen kestettävä vaikea keskustelu

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmä on päättänyt erottaa Elina Hiltusen (ent. Ruohonen) määräajaksi ryhmän toiminnasta hänen sosiaalisen median julkaisujensa vuoksi. Päätös herättää Varsinais-Suomen aluevaltuuston ja Maskun kunnanhallituksen puheenjohtaja Katriina Hiippavuoren mukaan kokoomuslaisena kysymyksen siitä, millaista keskustelua puolueessamme halutaan sallia.

Brinkkalan pihan ulkoilmasarja huipentuu livesäestettyyn mykkäklassikkoon

Alla Nazimova.

Turun elokuvakerhon ja Kirjakahvilan perinteinen ulkoilmaelokuvanäytösten sarja päättyy keskiviikkona 2. syyskuuta. Sarjan viimeisessä näytöksessä Brinkkalan pihassa nähdään vuonna 1922 valmistunut mykkäklassikko Salóme livesäestyksellä.

Åbo Akademissa käynnistää muutosneuvottelut, koulutusuudistus etenee

Koulutusuudistus etenee Åbo Akademissa. Yliopiston hallitus valtuutti 28. elokuuta pitämässään kokouksessa rehtori Gunilla Widénin käynnistämään ja toteuttamaan muutosneuvottelut, jotka koskevat uudistuksen mahdollisia vaikutuksia yliopiston toimintaan ja henkilöstöön. Rehtori toimitti neuvotteluesityksen pääluottamushenkilöille 31. elokuuta.

Pysäköintialue poistuu käytöstä Aurinkotien ja Tuulensuunkadun risteyksessä Naantalissa

Väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä.

Tullikadun, Tuulensuunkadun ja Aurinkotien risteyksessä sijaitseva väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä maanantaina 7. syyskuuta, kun Estelle-kerrostalojen rakentamista valmistelevat työt käynnistyvät.

Kiilto käynnistää muutosneuvottelut ja aikoo siirtää tuotantoa Hankasalmelta Turkuun

Kiilto käynnistää muutosneuvottelut 2. syyskuuta. Kiilto kertoi viime vuonna yhdistävänsä Kiilto Groupin, KiiltoClean Groupin ja Kiilto Familyn yhdeksi Kiilto Groupiksi.

Tutustu Astra-teosten taiteilijoihin

Maria Wolfram.

Tänä syksynä Åbo Akademin säätiö järjestää uuden Astra Art Talk -keskustelusarjan, jossa Astra -kampusrakennuksessa esillä olevien teosten taiteilijat kertovat taiteestaan, työskentelytavoistaan ja teostensa taustalla olevista ajatuksista. Kaikki taiteesta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan.

Auto ulos Tarvasjoentieltä Paimiossa, kuski sairaalaan

Auto ajautui ulos Tarvasjoentieltä Kotimäentien kohdalla Paimiossa tiistaina aamulla. Ajoneuvo päätyi ulosajon seurauksena katolleen.

Turun pääkirjaston ensi vuoden näyttelyhaku käynnistyy

Näyttelyaikaa voivat hakea yksityishenkilöt, yhteisöt tai työryhmät, ammattilaistaiteilijat, kuva- tai kädentaitojen harrastajat sekä toimintaansa esittelevät yhdistystoimijat.

Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston näyttelytilojen haku ensi vuodelle 2027 on auki 1.–30. syyskuuta. Kaikille avoin haku lisää läpinäkyvyyttä ja tasa-arvoisuutta pääkirjaston tilojen käytön suhteen.

Oikaisu

Suojatieturvallisuutta käsittelevässä jutussa ( Aamuset 25.8.) oli virhe. Liikenneturvan koulujen lähisuojateillä tekemissä mittauksisa nopeusrajoituksen ylitti 83 prosenttia autoilijoista.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Herkuleksen korttelin ja Asemanaukion asemankaavanmuutokset

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina yksinmielisesti ja ilman keskustelua Herkuleksen korttelin ja Asemanaukion asemankaavanmuutokset.

Sari Aalto ja Mikko Harju Skanssiaisten tähtivieraina

Sari Aalto.

Kauppakeskus Skanssin perinteistä Skanssiaiset-tapahtumaa vietetään keskiviikosta sunnuntaihin 2.–6. syyskuuta. Skanssiaisten ohjelmassa nähdään tänä vuonna muun muassa vatsastapuhuja Sari Aalto , laulaja Mikko Harju , hyvinvointivalmentaja Anna Saivosalmi , tubettajaduo Reissubroidit sekä MasterChef Suomi -voittaja Samuli Sepponen .

Peuran vasa pelastettiin uima-altaasta Kaarinassa

Pelastuslaitos pelasti peuran vasan uima-altaasta Palttinakadulla Kaarinassa tiistaina aamulla. Vasa jäi hyvä kuntoisena odottamaan emoaan lähimaastoon.

Turun valtuustossa perustettiin sateenkaariverkosto

Turun kaupunginvaltuustoon perustettiin sateenkaariverkosto.

Turun kaupunginvaltuustossa perustettiin maanatina sateenkaariverkosto, joka kokoaa yhteen sateenkaarikysymyksistä ja -oikeuksista kiinnostuneita kuntapäättäjiä. Sateenkaariverkostoon liittyneet valtuutetut ja varavaltuutetut ovat sitoutuneet edistämään Turun päätöksenteossa sateenkaarivähemmistöjen asemaa, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Näin moni tunnustaa menneensä huijaukseen sosiaalisessa mediassa

28 prosenttia suomalaisista kertoo klikanneensa somessa epäilyttävää linkkiä. Erityisesti nuoret tunnistavat ilmiön.

Valtuustoaloite vanhempien vapaaillan pilotoinnista Turussa

New Yorkin pormestari Zohran Mamdani lanseerasi kesällä Vanhempien vapaaillan (Parents’ Night Out) helpottamaan perheiden arkea ja tukemaan vanhempien jaksamista. Parents’ Night Outin ansiosta perheet, joilla ei välttämättä ole tukiverkkoja tai muuten mahdollisuutta lastenhoitoapuun, saavat vapaaillan. Mukaan ilmoittautuville lapsille kaupunki järjestää ohjattua toimintaa puistoissa. Aikuiset saavat aikaa levolle ja latautumiselle, asioiden hoitamiselle tai vaikkapa treffeille.

Älä unohda tehdä tätä kesän lopuksi

Säännöllinen puhdistus auttaa grillin lämmönsäätelyä toimimaan tasaisesti ja vähentää rasvapalon vaaraa.

Grillin syyspuhdistuksen laiminlyönti voi lyhentää laitteen käyttöikää ja lisätä rasvapalon vaaraa. Puhdistus on myös makuasia, sillä puhtaus vaikuttaa merkittävästi ruuan makuun.

Elina Hiltunen erotettu määräaikaisesti kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmä on maanantaina ryhmän kokouksessa yksimielisesti päättänyt erottaa Elina Hiltusen (ent. Ruohonen) määräaikaisesti valtuustoryhmän toiminnasta. Hiltunen erotetaan valtuustoryhmästä ajalle 1.9.–31.10.

Sandvikin Future of Mining 2026 -tapahtuma tuo Turkuun kaivosalan väkeä ympäri maailmaa

Sandvik valmistaa Turussa maanalaisia lastaus- ja kuljetuslaitteita.

Sandvikin kansainvälinen Future of Mining 2026 -asiakastapahtuma jatkuu Turussa 3. syyskuuta. Turun päivään osallistuu noin 600 asiakasta, yhteistyökumppania, teknologia-asiantuntijaa ja Sandvikin työntekijää eri puolilta maailmaa.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter nousi lisäaikamaalilla KuPSin kantaan

Eetu Huuhtanen sai jälleen tililleen nollapelin, vaikka KuPSin maalin hylkääminen kirvoittikin mielipiteitä vieraiden leiristä.

Interin ja KuPSin Veikkausliigan runkosarjan päättänyt kärkikamppailu ei noussut otteluna suurten klassikoiden joukkoon, mutta Interin viime hetken voittomaalin ansiosta lähtökohdat puolentoista viikon päästä alkavaan mestaruussarjaan ovat huikeat. Kärkikaksikon ero kauden huipennukseen lähdettäessä on yksi piste.

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

Wirmo ei lähde F-liigaan vain selviytymään

Valtaosa viime kaudella nousua juhlineesta Wirmon joukkueesta nähdään myös F-liigassa..

Salibandyn naisten F-liiga sai ensi kaudeksi lisää varsinaissuomalaista väriä, kun SBS Wirmo nousi viime keväänä korkeimmalle sarjatasolle. Syyskuun puolivälissä Varsinais-Suomesta Wirmon lisäksi sarjassa pelaavat TPS ja FBC Loisto.

Puukkokatsomo: Saku nostetaan legendojen rinnalle

Saku Koivu.

Monen TPS-fanin odottama päivä koittaa lokakuussa. Saku Koivun (kuvassa) pelinumero 11 nousee Turkuhallin kattoon.

Benedek Oláh siirtyi Kosken Kaikuun

Benedek Oláh.

Pöytätennisseura Kosken Kaiku saa riveihinsä kovan vahvistuksen, kun Benedek Oláh edustaa jatkossa varsinaissuomalaisseuraa. Oláh on Suomen kaikkien aikojen paras pelaaja, jonka korkein maailmanlistasijoitus on 50. Suomen ykköspelaaja hän ollut jo 15 vuotta ja edusti Suomea myös Rio de Janeiron olympialaisissa. Oláh pelaa ensimmäistä kertaa kotimaan pääsarjassa, sillä hän lähti ulkomaille jo ennen pääsarjadebyyttiään.

Kangasniemi vaihtaa Interistä Leicesteriin

Rasmus Karjalainen ja Ilari Kangasniemi.

Toppari Ilari Kangasniemi siirtyy Interistä Leicester Cityyn. Vuoden ajan sinimustia edustanut Kangasniemi siirtyy Englannin kolmannella sarjatasolla League Onessa pelaavaan seuraan pysyvällä siirrolla. Kangasniemi teki seuran kanssa viisivuotisen sopimuksen.