EVA: Enemmistö päättäisi puolustuksesta yhdessä Pohjoismaiden kanssa

Suomalaisten suuri enemmistö haluaa tiivistää pohjoismaista yhteistyötä tuntuvasti. Yli puolet suomalaisista olisi valmis yhteispohjoismaiseen päätöksentekoon puolustuksessa ja rajavalvonnassa, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Suomalaisista 84 prosenttia katsoo, että kasvaneet globaalit uhat edellyttävät Pohjoismaiden yhteistyön voimakasta tiivistämistä. Vain kolme prosenttia on asiasta eri mieltä.

Enemmistö (55 %) päättäisi ulkorajojen valvonnasta pääosin yhteispohjoismaisesti. Lähes yhtä moni (54 %) suosisi yhteispohjoismaista päätöksentekoa puolustuspolitiikassa. Molemmissa kysymyksissä kolmasosa (34 %) säilyttäisi päätöksenteon pääosin kansallisena.

Myös yhteinen ulkopolitiikka saa huomattavaa kannatusta. Suomalaisten näkemykset jakautuvat kuitenkin tasan: 43 prosenttia suosisi yhteispohjoismaista päätöksentekoa ja yhtä moni säilyttäisi päätösvallan kansallisena.

– Pohjoismaat ovat suomalaisille paljon enemmän kuin samanmielisten naapureiden joukko. Epävakaassa maailmassa yhteistyöltä odotetaan konkreettista turvaa. Suomalaiset olisivat valmiita tekemään yhdessä jopa puolustusta ja rajavalvontaa koskevia päätöksiä, sanoo analyysin kirjoittanut EVA:n tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto tiedotteessa.

Myös ilmastopolitiikasta (52 %) ja luontokadon torjumisesta (51 %) voitaisiin enemmistön mielestä päättää yhteispohjoismaisesti, mutta valmius yhteispohjoismaiseen päätöksentekoon vähenee selvästi, kun siirrytään talouteen ja hyvinvointipalveluihin.

Ruotsi koetaan Pohjoismaista läheisimmäksi. Seitsemän kymmenestä suomalaisesta (70 %) näkee Suomella ja suomalaisilla olevan paljon yhteistä Ruotsin ja ruotsalaisten kanssa.

– Suomalaiset tekevät selvän eron kansallisen päätösvallan ja yhteisten turvallisuusetujen välillä. Puolustuksessa ja rajavalvonnassa halutaan yhdistää voimia, mutta verotuksesta, työmarkkinoista ja hyvinvointipalveluista päätettäisiin mieluummin itse. Pohjoismainen yhteistyö saa vahvan tuen, mutta kansallisvaltiosta ei haluta luopua, Haavisto sanoo.

Tulokset perustuvat 2 045 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 31.3.–13.4. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pois lukien Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen analyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy).

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hengenpelastaja-rapin ensiesitys Asunnottomien yössä Tuomiokirkkotorilla

Turun Asunnottomien yö -tapahtumassa kuullaan ensiesitys Hengenpelastaja -kappaleesta. Kappaleen esittäjä on itse kokenut asunnottomuuden ja haluaa auttaa nyt muita.

Veneilijöiden kulkuaukko suljetaan Auvaisbergin sillan kohdalla talvikaudeksi

Paraistenvylän Auvaisbergin silllan rakentaminen alkoi alkuvuonna.

Auvaisbergin siltatyömaan kohdalla oleva työsilta rakennetaan taas yhtenäiseksi 1. marraskuuta alkaen. Tämä tarkoittaa, että työsillassa ollut veneilijöille tarkoitettu kulkuaukko suljetaan käytöstä.

IT-laitteiden elinkaari avautuu opetusrekassa

Turun kaupunki ja Atea kannustavat nuoria kierrättämään käytöstä poistunutta IT-elektroniikkaa. One for Good -kiertue tuo lokakuussa kahden koulun pihalle liikkuvan luokkahuoneen, jossa teknologian elinkaari tehdään näkyväksi raaka-aineista kierrätykseen.

Näköislehti

Urheilu

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.

Suomen rikkain ruuna Morison kilpailee Pohjoismaiden mestaruudesta Turussa

Morison ja Siru Juutinen.

Kaikkien aikojen eniten palkintorahaa tienannut suomenhevosruuna Morison tavoittelee viikonloppuna kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruutta Turussa. Pälkäneläisen Siru Juutisen osaomistaman, kasvattaman ja valmentaman ruunan kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa, jolloin sitä odottavat eläkepäivät ja uudet tehtävät.