Juseliuksentalon jalankulkukatos odottanut vuosia remonttia, jonka aikataulua ei ole vielä olemassa
Juseliuksentalon edustalla, Uudenmaankadun ja Hämeenkadun risteyksessä, sijaitsevalla jalkakäytävällä on jo yli kolmen vuoden ajan seissyt katettu jalkakäytäväsuojaus. Katos on herättänyt ohikulkijoissa ihmetystä, koska sille ei tunnu löytyvän mitään ulospäin näkyvää syytä.
Turun kaupungin tilapalvelujohtaja Pauliina Karjalainen kertoo, että katos on pystytetty, jotta rakennuksen ohi olisi turvallista kävellä.
– Juseliuksentalon julkisivusta on irronnut koristeita ja katoksella pyritään takaamaan rakennuksen ohi kulkevien jalankulkijoiden turvallisuus, Karjalainen sanoo.
Juseliuksentaloon on suunnitteilla peruskorjaus. Korjaukselle ei tosin vielä ole asetettu aikataulua. Peruskorjaus toteutetaan osana laajempaa, koko Vanhan Suurtorin korttelin kattavaa remonttia ja se aloitetaan rakennuksen perusteiden vahvistamisella. Osana peruskorjausta on tarkoitus korjata myös julkisivua.
Remontin valmistumiseen saakka julkisivusta jalkakäytävälle putoavien rakenteiden aiheuttama turvallisuusvaara ratkaistaan katoksella.
– Katos pysyy jalkakäytävällä niin kauan, kunnes julkisivua päästään korjaamaan. Kaupunki selvittää, olisiko olemassa jokin vaihtoehtoinen ratkaisu, Karjalainen sanoo.
Nopeita muutoksia tilanteeseen ei kannata odottaa. Nyt vasta selvitetään, miten suojellun korttelin rakennusten perustukset saadaan vahvistettua.
– Vasta kun rakennuksen painuminen saadaan pysäytettyä, voidaan suojaukset poistaa. Osana peruskorjausta tehtävää julkisivuremonttia ei siksi olla tässä vaiheessa sen enempää edes suunniteltu, vaan kiinteistöön on suunnitteilla normaaleja ylläpidollisia huoltotöitä, Karjalainen sanoo.
Hänen mukaansa Juseliuksentalon julkisivusta putoaa ajoittain rappausta. Vaikka toteutuneita vaaratilanteita ei ole tiedossa, olisi yksikin loukkaantuminen Karjalaisen mukaan liikaa.
Vanhan Suurtorin rakennuksissa vuonna 2025 aloitetussa hankkeessa ei ole laadittuna kokonaisaikataulua. Vasta kun käynnissä olevat selvitykset alueen rakennuksista ja perustusten vahvistukset on saatettu maaliin, voidaan rakennusten peruskorjausta alkaa suunnittelemaan tarkemmin.
Karjalainen ei anna aika-arviota siitä, kuinka kauan kestää ennen kuin Juseliuksentalon peruskorjaus päästään aloittamaan saati sen valmistumisesta. Kun Juseliuksentalon peruskorjaus valmistuu, voidaan turvatoimista luopua.
Korttelin maanalaisia rakenteita suojaa muinaismuistolaki. Rakennukset taas on suojeltu asemakaavassa.
– Julkisivun koristeiden irtoamisen syy on rakennuksen pitkään jatkunut ja epätasainen painuminen. Korjaustöistä ei ole mitään hyötyä, ennen kuin perustusten vahvistus on tehty, Karjalainen kertoo.
Hänen mukaansa lisähaasteita hankkeelle tuo se, että korttelin rakennusten keskiaikaiset rakenteet ovat yhteydessä toisiinsa. Maanpinnan ja rakennusten alla on useita 1600-lukua vanhempia rakennusosia ja holvattuja kellareita, joiden kunto on paikoin heikko. Myös vielä huonosti tutkittuja rakennelmia löytyy.
– Työn suunnittelu edellyttää laajoja tutkimuksia ja viranomaisvalmistelua, mikä ei valitettavasti näy ulospäin kovinkaan paljon. Kaupunkilaisille voi näyttää sille, että mitään tapahdu, vaikka tosiasiassa rakennuksia tutkitaan koko ajan, Karjalainen sanoo.
Tilda Karus

















