Alkon myymälöissä järjestetään yhtäaikainen glögimaistatus
Alko julistaa perjantaina 16. lokakuuta glögikauden avatuksi. Alkoissa ympäri Suomen pääsee tutustumaan kauden uutuusmakuun, alkoholittomaan mustikkaglögiin.
Milloin glögikausi alkaa? Riippuu siitä, keneltä kysyy. Alkon Neuvonantajat-asiakasraadin mukaan ei asiasta löydy yhteistä näkemystä. Joka viides juo vuoden ensimmäisen glöginsä jo lokakuussa tai aiemmin, noin 40 prosenttia aloittaa marraskuussa ja noin 30 prosenttia vasta joulukuussa. Noin viisi prosenttia odottaa jouluun asti, ja suunnilleen yhtä monen mielestä glögiä voi juoda ympäri vuoden.
Perjantaina 16. lokakuuta klo 16 koko kansan tuntema Jorma Uotinen julistaa glögikauden alkavaksi Alkon Arkadian myymälän edustalla Helsingissä.
– Ensimmäinen glögi on monelle yksi syksyn odotetuista hetkistä, mutta sille ei ole koskaan ollut yhteistä aloitusta, kuten vaikkapa rapukaudelle. Toivomme, että glögikauden avauksesta syntyy uusi suomalainen perinne, jota osataan jatkossa ihan odottaa. Glögikausi tuo alkavaan syksyyn ja pimeneviin iltoihin lämpöä ja tuoksua, tunnelmoi tuoteviestintäpäällikkö Anri Lindström tiedotteessa.
Glögikauden avausta juhlitaan samanaikaisesti kaikissa Alkon myymälöissä eri puolilla Suomea perjantaina 16. lokakuuta. Maistettavana on kauden uutuus, Alkon oma mustikanmakuinen alkoholiton glögi. Alkoholiton vaihtoehto kuuluu jo monen glögihetkeen: kyselyn mukaan lähes joka viides valitsee useimmiten juuri alkoholittoman glögin, ja yli kolmannes valitsee sen alkoholillisen rinnalle.
Lindströmin mukaan nyt otetaan kantaa myös glögin ikuiseen kiistakysymykseen: rusinoilla vai ilman?
– Rusinoita ei ainakaan lisätä kysymättä. Kyselyn mukaan rusinat kuuluvat täydelliseen glögihetkeen vain hieman yli puolella vastaajista, ja joka kolmas ei kaipaa glögiinsä lainkaan lisukkeita. Uusille makuyhdistelmille ollaan silti avoimia: yli puolet vastaajista voisi kokeilla kuivattua appelsiinia ja 45 prosenttia karpaloita. Rohkeimpia kiinnostaisi jopa jalapeno – useampaa kuin vaahtokarkki.
Kyselyn mukaan glögi maistuu parhaiten rauhallisena koti-iltana ja läheisten seurassa.
– Juuri tästä on glögissä pohjimmiltaan kyse: pienestä pysähtymisestä pimenevän syksyn keskellä. Kyllähän glögiin kulminoituu koko syystalven tunnetila. Se on villasukkia, kynttilöitä, pehmeitä iltoja, ensimmäiset pakkaset, kausivalot, ystävät ja hetki, jolloin ei tarvitse suorittaa.
Tarjolla on laaja kattaus klassisia suosikkeja, suomalaisten suosimia marjaisia ja hedelmäisiä makuja sekä uusia, yllättäviä ja trendikkäitä yllättäjiä, kuten lakritsia, suklaata ja kirsikkaa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















