Yli neljännes huolissaan sijoitustensa arvon kehityksestä
Reilu neljännes suomalaisista on vähintään kohtalaisesti huolissaan sijoitustensa arvon kehityksestä. Paljon tai erittäin paljon huolissaan on kuitenkin vain kolme prosenttia. Huolissa korostuvat geopoliittiset jännitteet ja talouden epävarmuus.
Suomalaiset sijoittajat eivät kanna merkittävästi huolta sijoitustensa arvon kehityksestä, selviää OP-Henkivakuutuksen Kaiken varalta -barometrista. Sijoittavista suomalaisista 29 prosenttia ei ole lainkaan huolissaan sijoitustensa arvon kehityksestä ja 41 prosenttia on siitä vain vähän huolissaan. Kohtalaista huolta kokee 24 prosenttia vastaajista.
Ainoastaan kolme prosenttia kertoo olevansa paljon tai erittäin paljon huolissaan.
– Terve huoli kertoo realistisesta suhtautumisesta sijoittamiseen ja sen riskien tunnistamisesta. Markkinakehitystä ei voi varmuudella ennustaa, mutta pitkällä aikajänteellä sijoittava on usein palkittu, OP-Henkivakuutuksen toimitusjohtaja Kristiina Michelsson kommentoi tiedotteessa.
Barometrin avoimista vastauksista selviää, että yleisimpiä huolenaiheita ovat geopoliittiset jännitteet, maailmantalouden epävarmuus, tekoälyn kehityksen vaikutukset sekä Suomen talousnäkymät.
Nuoret sijoittajat suhtautuvat sijoituksiinsa erityisen rauhallisin mielin. 38 prosenttia 18–29-vuotiaista ei ollut kyselyhetkellä lainkaan huolissaan sijoitustensa arvon kehityksestä.
– Nuorilla on lähtökohtaisesti edessään pitkä sijoitushorisontti, jolloin korkoa korolle -ilmiö ehtii tehdä tehtävänsä. Monelle suomalaiselle sijoittaminen ei olekaan ensisijaisesti nopeiden voittojen tavoittelua, vaan tapa varautua tulevaisuuteen ja elämän eri käänteisiin, Michelsson sanoo.
Hän muistuttaa, että olennaista on tasapaino optimismin ja realismin välillä.
– Tiedämme aiemmista kyselyistämme, että monet nuoret haluaisivat eläkkeelle hyvissä ajoin ennen virallista eläkeikää. Pitkä sijoitusaika tarjoaa siihen hyvän lähtökohdan, mutta ei yksin riitä. Tärkeää on myös säästämisen säännöllisyys ja se, että säästettävä summa vastaa tavoiteltua varallisuutta.
Yli puolet sijoittajista arvioi heinäkuussa 2026 sijoitustensa arvon kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana. 39 prosenttia uskoi arvon pysyvän suunnilleen ennallaan ja vain neljä prosenttia sijoitustensa arvon laskevan.
Nuoret sijoittajat odottavat arvon nousua muita useammin. 18–29-vuotiaista 66 prosenttia arvioi sijoitustensa arvon kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Alle 40-vuotiaista miehistä näin arvioi peräti 71 prosenttia.
– Puoli vuotta on varsin lyhyt jänne arvioida sijoitusten arvon kehitystä, mutta optimismi voi ruokkia sijoittamisessa tärkeää pitkäjänteisyyttä. Yhä useampi arvostaa myös joustavuutta ja mahdollisuutta mukauttaa sijoituksiaan markkinatilanteen muuttuessa, mikä näkyy meillä esimerkiksi sijoitusvakuutuksen kasvaneessa kysynnässä, Michelsson sanoo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















