Katugallup: Mihin Turun konserttitaloa voisi käyttää?
Soila Koski
– En ole kyllä tullut tätä koskaan pohtineeksi. Ehkä minun tulokulmani tähän on se, koska olen siellä aika paljon käynyt esimerkiksi klassisen musiikin konserteissa, niin minulle on ylipäätään tärkeää, että kun se toiminta ei jatku siellä, niin sitten meillä on tuo Fuuga. Päällimmäinen ajatus minulla on ehkä tässä se, että onneksi pääsee edelleen musiikin ja klassisen musiikin konsertteja kuulemaan Turussa.
– Joku nuorille tarkoitettu tila tai liikuntahalli vanhaan konserttitaloon ei olisi minusta kyllä todellakaan huono idea. Vanhalla konserttitalolla tottakai on historiaa tällaisena kulttuurin kokemisen paikkana musiikin muodossa, niin minun mielestäni olisi tosi kivaa, jos se kulttuuriaspekti pysyisi siinä jotenkin. Esimerkiksi itse rakastan käydä taidegallerioissa niin jonkinlainen maksuton galleriatoiminta voisi olla aika hauska. Siinä pysyttäisiin edelleen siinä kulttuurin kentällä, mutta taiteen muoto vaan vaihtuisi.
Mimosa Lehtonen
– Mielestäni kaikkia uusia harrastusmahdollisuuksia voisi luoda vanhaan konserttitaloon. Etenkin ehkä aloittelijoille lisää esimerkiksi teatterimahdollisuuksia ja mahdollisuuksia esiintyä tietenkin yleisön edessä. En kuitenkaan oikein ymmärrä, miksi orkesteri joutuu muuttamaan talosta, mutta tietenkin sitten sinne voi rakentaa jotain muuta, kun se jää tyhjäksi.
– Minusta sitä tilaa voitaisiin kuitenkin käyttää kaikkiin esityksiin, jotka ei välttämättä olisi aina ammattilaisten tekemiä, jotta nuoretkin saisivat mahdollisuuksia esittää omia töitään. Jonkinlainen lasten ja nuorten kulttuurikeskus olisi mielestäni aika hyvä asia, joka voisi tuoda juuri noita mahdollisuuksia enemmän.
Anniina Saksa
– No taiteilijana vastaan heti, että vanhaa konserttitaloa pitäisi hyödyntää taiteen tekemiseen. Siellä on muistaakseni joskus esimerkiksi järjestetty jotain tanssin tai musiikin popup-tapahtumia. Vanhasta rakennuksestahan voisi tehdä esimerkiksi eräänlaisen taiteentalon, joka olisi tehty täysin taiteen tekemiseen ja koko tila olisi täynnä taidetta.
– Se, että tilasta tehtäisiin eräänlainen liikunnan ja kulttuurin keskus ei olisi mielestäni huono asia, eikä mikään estäisi yhdistämästä näitä kahta. Tilahan voisi olla eräänlainen taiteen, kulttuurin ja liikunnan talo nuorille, jossa esillä oleva taide voisikin olla muidenkin kuin vain aikuisten tekemää.
Ilo Kankare
Kirjoittaja on Turun klassillisen lukion mediakurssilainen.














