TPK ei hae pikavoittoja ulkomailta
TPK:n alkukausi miesten Futsal-liigassa on ollut ainakin tuloksellisesti kaksijakoinen. Voittojakin on tullut, mutta viime aikoina pisteet ovat olleet tiukassa. Marraskuun alun parin viikon ottelutauolle lähdettäessä TPK oli tukevasti sarjan keskikastissa.
– Jos on tuloksellisesti ollut kaksijakoista, sama on ollut myös pelillisesti. Ajoittain olemme pelanneet hyvin, mutta alkukauteen mahtuu pari selvää ohipeliäkin, mikä näkyy myös tuloksissa, toteaa päävalmentaja Jose Ikonen.
Omat haasteensa alkukauteen ovat tuoneet loukkaantumiset. Pienempien kolhujen lisäksi TPK on joutunut sietämään useampaa pidempiaikaista loukkaantumista. Viime kauden päätteeksi Läntisen alueen vuoden nuoreksi futsal-pelaajaksi valitun Veeti Savikon kausi päättyi jo ennen kauden alkua. Muita pitkäaikaispoissaolijoita ovat TPK:n maalille tullut ukrainalainen Rustam Rakhmetov ja nuori Jonne Harala, joka ei ole vielä päässyt tekemään TPK-debyyttiä liigassa.
– En muista, että olisi ollut tällaista tilannetta, että neljä pelaajaa on pidempään pois. Veeti ja Rustam ovat poissa koko kauden, Ikonen sanoo.
Hyviäkin hetkiä alkukauteen mahtuu. Parin selkeämmän voiton lisäksi parissa pelissä on tappioista huolimatta ollut hyviä elementtejä. Tällainen oli esimerkiksi kotiottelu AS Moonia vastaan, jonka raahelainen nousijajoukkue vei rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
– Siinä ottelussa oli paljon hyviä juttuja, mutta peli ei on vielä sellaisessa kunnossa, että tiukoissa peleissä pienet asiat maksavat välillä pisteitä, vaikka ei meidän pelissämme kauheasti isoja muutoksia viime kauteen verrattuna olekaan.
Pidemmällä perspektiivillä TPK:n tilanne on hyvä. TPK:n kakkosjoukkue nousi kuluvaksi kaudeksi toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Futsal-Ykköseen ja on aloittanut kauden positiivisesti.
Se, että TPK:lla on ainoana pääsarjajoukkueena kakkosjoukkue Ykkösessä, antaa hyvät eväät pelaajien kehittymiselle.
– Sillä on iso merkitys koko seuralle, että kakkosjoukkueemme pelaa Ykkösessä. Strategiamme on kehittää omista nuorista liigapelaajia, eikä lähteä ostamaan pelaajia esimerkiksi ulkomailta. Kaikki seurassamme ymmärtävät, ettemme hae pikavoittoja, Ikonen sanoo.
Tällä hetkellä TPK:n harjoitusringissä onkin useita pelaajia, jotka eivät vielä saa pahemmin vastuuta liigatasolla, mutta jotka kantavat isompaa roolia kakkosjoukkueessa.
– Se, että peliaikaa ja vastuuta tulee Ykkösessä, antaa kehittymiselle ihan erilaiset lähtökohdat kuin vaikkapa pelkästään junioreissa pelaaminen. Kakkosjoukkueen ensisijainen tavoite on kehittää pelaajista parempia, Ikonen linjaa.
Ilkka Lappi

















