Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kääntynyt kasvuun

Taloyhtiöihin on kertynyt korjaustarpeita, mikä kasvattaa painetta korjaushankkeiden käynnistämiseen. Taloyhtiöihin on kertynyt korjaustarpeita, mikä kasvattaa painetta korjaushankkeiden käynnistämiseen. Kuva: Jori Liimatainen

Taloyhtiöiden korjausrakentamisessa on tapahtunut käänne kasvuun. Urakointi- ja tarjousvaiheessa olevien taloyhtiöiden määrä on aiempaa suurempi, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän Korjausrakentamisbarometrin tuloksista.

Korjausrakentamisen kasvulla on nyt useita vauhdittavia tekijöitä. Taloyhtiöihin on kertynyt korjaustarpeita, mikä kasvattaa painetta korjaushankkeiden käynnistämiseen. Rakennusalan yritysten tilauskirjoissa on tyhjää, joten taloyhtiöt ovat saaneet hyvin urakkatarjouksia hankkeisiinsa. Valtion myöntämä energia-avustus tukee osaltaan kasvua. Myös yleinen taloustilanne on Suomessa hivenen parantunut.

Tietyt seikat myös jarruttavat korjausrakentamista. Kotitalouksien taloutta koskevat odotukset ovat edelleen alhaalla, mikä voi heijastua haluun käynnistää korjaushankkeita. Lisäksi korkojen nousu on heikentänyt taloyhtiöiden odotuksia korjausrakentamiseen tarvittavien lainojen ehdoista.

– Kiinteistöliiton barometrin tulokset korjausrakentamisen vilkastumisesta ovat saman suuntaisia kuin Tilastokeskuksen tilastojen ja LVI-teknisten urakoitsijoiden barometrin tiedot. Barometrimme aineisto vahvistaa käsitystä siitä, että markkinatilanne on edelleen varsin hyvä tilaajien kannalta, arvioi näkymää Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero tiedotteessa.

Korjausrakentamisbarometrissa tiedusteltiin taloyhtiöiden aikeita hakea valtion myöntämää energia-avustusta, joka on tarkoitettu energiatehokkuutta parantaviin korjaushankkeisiin. Kahdeksan prosenttia vastaajista kertoi, että taloyhtiö on hakenut tai aikeissa hakea avustusta. Runsas kolmasosa vastaajista ei vielä tiennyt, hakeeko taloyhtiö avustusta vai ei.

Yleisimpänä käyttötarkoituksena avustuksille mainittiin ikkunoiden tai ulko-ovien uusiminen. Myös lämmöneristyksen tai tiiviyden parantaminen, lämmitysjärjestelmän uusiminen tai muuttaminen sekä ilmanvaihdon tai lämmöntalteenoton parantaminen olivat yleisiä energia-avustuksen käyttökohteita.

Avustuksen hakijoissa korostuvat 1960- ja 1970-luvuilla rakennetut kerros- ja rivitaloyhtiöt, joilla on muutenkin paljon korjaustarpeita lähivuosille. Tämä kysely tavoitti yhteensä 326 hakijaa, jotka tulevat kaikkialta Suomesta.

– Energia-avustusta hakevilla taloyhtiöillä näyttää barometrin perusteella paljon korjaustarpeita lähivuosille, ja haasteita saada korjauksiin lainaa. Näin ollen avustus tuo vetoapua korjausten toteuttamiseen, toteaa Kero.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tieverkostossa liikaa reikiä

Huonot tiet hidastavat liikennettä ja vahingot maksavat paljon, muistuttaa kirjoittaja.

Tieverkostossa on liikaa reikiä. Mielestäni melkein jokaisessa tiessä, joita kuljen, on reikä. Kuopat vaarantavat kulkemista ja häiritsevät ihmisiä.

Kauppatorin sulanapitojärjestelmän korjauskustannuksista sovintoesitys – kaupunki maksaa Tori Energia Oy:lle 75 000 euroa ja arvonlisäverot

Turun kaupunginhallitukselle esitetään maanantaina 9. marraskuuta sovintosopimuksen hyväksymistä Tori Energia Oy:n kanssa. Sovinto koskee Turun kauppatorin sulanapitojärjestelmän lämmitysputkien vaurioista aiheutuneita korjauskustannuksia ja niihin liittyviä erimielisyyksiä.

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kääntynyt kasvuun

Taloyhtiöihin on kertynyt korjaustarpeita, mikä kasvattaa painetta korjaushankkeiden käynnistämiseen.

Taloyhtiöiden korjausrakentamisessa on tapahtunut käänne kasvuun. Urakointi- ja tarjousvaiheessa olevien taloyhtiöiden määrä on aiempaa suurempi, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän Korjausrakentamisbarometrin tuloksista.

Veroprosentti ei muutu Turussa – investointeja 309 miljoonalla eurolla

Pormestari Piia Elon (sd.) vuoden 2027 talousarvioesityksessä esitetään erityispanostuksia oppimiseen, työllisyyden edistämiseen ja elinvoimaan sekä vastataan kasvavan kaupungin palvelutarpeisiin. Turku valmistautuu ensi keväänä suoritettavaan pormestariohjelman puolivälitarkasteluun, jossa etsitään keinoja kaupungin taloudellisen aseman ja kestävyyden varmistamiseen tulevina vuosina.

Syksyn kylvöjen onnistumisella merkitystä rukiin riittävyydelle

Rukiin sato jäi tänä vuonna keskimääräisestä.

Luonnonvarakeskuksen syyskuussa laatiman viljasatoarvion mukaan ruissato oli kuluvana syksynä yli neljänneksen edellistä vuotta heikompi. Satoennuste on vuotuista kulutusta pienempi, edellisen satovuoden varastoa on lisäksi käytettävissä.

Poliisi: Asejäljitelmän hallussapito yleisellä paikalla voi olla rikos

Pyhäinpäivä ja samoihin aikoihin vietettävä halloween innostivat ihmisiä juhlimaan. Kaikilla juhliminen ja siihen liittyvä pukeutuminen eivät kuitenkaan sujuneet yhteiskunnassa yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaisesti.

Maailman laajin yksittäisten puiden tietojärjestelmä Suomessa

Metsäkannasta voi tarkastella yksittäisten puiden tarkkoja tietoja.

Tutkimuskokeiluna alkanut Metsäkanta kattaa nykyään 8,5 miljardin puun tiedot 29 miljoonan hehtaarin alueelta. Lähes koko maan laajuiseksi kasvanut tietokanta osoittaa, että yksittäisten puiden tietoa voidaan tuottaa laajassa mittakaavassa.

Kaksikieliset hyvinvointialueet vahvistavat ruotsinkielisiä palveluja

Ruotsinkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyö etenee uuteen vaiheeseen, kun kaksikieliset hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä tiivistävät käytännön yhteistyötään. Uusien palvelukohtaisten työryhmien tavoitteena on löytää yhteisiä ratkaisuja, joilla voidaan parantaa ruotsinkielisten palvelujen saatavuutta.

Musiikkitalo Fuugan Jazzpäivää vietetään viiden konsertin taktiikalla

Jazzliiton kiertueyhtye Mäkynen/Mannila/Koivistoinen/Antila/Mäensivu esiintyy Fuugassa lauantaina.

Turun uusi musiikkitalo Fuuga täyttyy jazzista lauantaina 7. marraskuuta, kun Jazz City Turku ry järjestää talossa monipuolisen Jazzpäivän. Ohjelmassa on viisi tapahtumaa soolokonsertista rapin ja big band -jazzin kohtaamiseen ja koko perheen Jazz Suomi 100 -juhlista viininmaistelukonserttiin. Päivä huipentuu maksuttomiin yöjameihin viinibaari Finossa.

Lähes joka neljäs tutkintaan johtanut tapaturma rakennustyömaalla

Suomessa noin 2,5 miljoonasta työllisestä alle kymmenen prosenttia työskentelee rakennusalalla. Siitä huolimatta rakennusalan osuus työsuojeluviranomaisen tutkintaan johtaneista työtapaturmista on huomattavan suuri.

Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn

Aivot puhdistuvat erityisesti unen aikana ja nyt aivojen puhdistumista voidaan tehostaa myös hereillä ollessa.

Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.

Talven sähkönhintoihin ennustetaan nousua, mutta kodeissa ehtii vielä varautua hintavaihteluihin

Sähkön hinta voi talvella nousta ja hintavaihtelut voimistua. Kotona hintavaihteluihin voi varautua ajoittamalla sähkönkäyttöä ja parantamalla energiatehokkuutta. Monet kodin parannukset ja investoinnit ehtii toteuttaa vielä ennen talvikuukausia, ja niiden avulla voi saavuttaa merkittäviä säästöjä sähkölaskussa.

Nuoret tanssijat ja muusikot kohtaavat Baletin päivän juhlanäytöksessä Sigyn-salissa

Ruusuilla tanssijat ry järjestää lauantaina 7. marraskuuta Turun Sigyn-salissa kolmatta kertaa Piruetteja ja preludeja -näytöksen. Tapahtuma kokoaa yhteen tanssin ja musiikin oppilaita, opiskelijoita sekä tulevia ammattilaisia. Näytöksen kantavana ajatuksena on taiteenalojen ja oppilaitosrajojen ylittävä yhteistyö, jossa tanssi ja elävä musiikki yhdistyvät elämykselliseksi kokonaisuudeksi.

Risteyskolarissa Pitkämäessä loukkaantunut postinjakaja on kuollut

Henkilöauton ja Postin jakeluajoneuvon kolarissa Pitkämäenkadun ja Vehkaniitunkadun risteyksessä torstaina 29. lokakuuta loukkaantunut viisikymppinen mies on kuollut sairaalahoidossa. Onnettomuus tapahtui aamupäivällä noin kello 10.20, kun henkilöauto ja postin nelipyöräinen sähköajoneuvo törmäsivät toisiinsa. Kuolonuhri oli Postin jakeluajoneuvon kuljettaja.

Metsähallitus esittää ranta-asemakaavan laatimista Nauvoon

Metsähallitus on jättänyt Paraisten kaupungille kaavoitusaloitteen ranta-asemakaavan laatimiseksi Nauvoon. Kaavoitusaloite koskee Nauvon Pärnasissa, Saariston rengastien varrella ja lauttarannan yhteydessä sijaitsevaa aluetta. Kaava-alueen pinta-ala on noin 13,5 hehtaaria.

Turku Energia kuvauttaa koko kaukolämpöverkkonsa helikopterista

Helikopteri lähdössä kuvaamaan kaukolämpöverkkoa.

Turku Energia toteuttaa jälleen koko kaukolämpöverkkonsa teknisen kuntokartoituksen helikopterilennolla lämpökameroiden avulla Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Kuvaukset on tarkoitus tehdä 5.– 11. marraskuuta, jos keliolosuhteet sen sallivat. Helikopterilennot tehdään auringonlaskun jälkeen, jolloin maanpinta on tasalämpöinen ja liikenne vähäistä.

Ulosottovelallisten määrä jatkaa kasvuaan – kulutusluottoja ja laskusaatavia peritään aiempaa enemmän

Ulosoton asiakkaana oli syyskuun loppuun mennessä lähes 570 000 eri velallista. Määrä on hieman yli neljä prosenttia suurempi kuin vuoden 2025 vastaavana ajankohtana. Velallismäärä kasvaa Ulosottolaitoksen ennusteen mukaan tänä vuonna noin 628 000 eri velalliseen, mikä merkitsisi noin kolmen prosentin kasvua viime vuodesta.

Valon polku loistaa itsenäisyyspäivän viikonloppuna Turussa

Grand Cœur (Big Heart).

Valon polku -valotapahtuma tuo väriä ja elämyksiä pimeisiin iltoihin 3.–6. joulukuuta. Suuren suosion saavuttanut kansainvälinen tapahtuma järjestetään nyt kuudetta kertaa.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.