Veroprosentti ei muutu Turussa – investointeja 309 miljoonalla eurolla
Pormestari Piia Elon (sd.) vuoden 2027 talousarvioesityksessä esitetään erityispanostuksia oppimiseen, työllisyyden edistämiseen ja elinvoimaan sekä vastataan kasvavan kaupungin palvelutarpeisiin. Turku valmistautuu ensi keväänä suoritettavaan pormestariohjelman puolivälitarkasteluun, jossa etsitään keinoja kaupungin taloudellisen aseman ja kestävyyden varmistamiseen tulevina vuosina.
Elon talousarvioesitys tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn maanantaina 9. marraskuuta. Veroprosentteihin ei esitetä muutoksia vuodelle 2027. Tuloveroprosentti säilyy 7,1 prosentissa.
– Vuoden 2027 talousarvio ei sisällä suuria yllätyksiä. Talousarvioon on kuitenkin sisällytetty valikoituja panostuksia muun muassa työllisyyden edistämiseen, perusopetukseen ja lukutaitoon. Nämä ovat toimenpiteitä, jotka parantavat turkulaisten arkea välittömästi, mutta ovat samalla satsauksia asukkaiden hyvinvointiin ja kaupungin elinvoimaan tulevaisuudessa, Elo sanoo tiedotteessa.
Työllisyyden edistämiseen osoitetaan talousarvioesityksessä miljoonan euron lisäpanostus. Tavoitteena on vahvistaa työnvälitystä ja työnantajayhteistyötä sekä tukea erityisesti nuorten, monikielisten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymistä. Elinvoiman palvelukokonaisuudessa tehdään myös miljoonan euron lisäys suurtapahtumayhteistyöhön.
Lasten ja nuorten palveluissa Turku vahvistaa oppimisen edellytyksiä ja oikea-aikaista tukea. Perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen ohjataan miljoona euroa, perusopetuksen kirjahankintoihin lisätään 300 000 euroa ja kirjastojen lukutaitotyöhön tehdään 150 000 euron lisäpanostus. Pienryhmäopetusta lisätään 13 henkilötyövuodella. Lisäksi vahvistetaan perusopetuksen opinto-ohjausta ja lisätään etsivän nuorisotyön resursseja.
– Haluamme varmistaa, että Turun kouluissa on käytössä myös fyysisiä oppikirjoja. Lisäksi panostamme kirjastojen tekemään lukutaitotyöhön. Arvostamme kirjastojen osaamista ja asiantuntemusta ja haluamme, että kirjastot kaikille avoimina paikkoja voivat edistää lukutaitoa ja sitä kautta osallisuutta, Elo perustelee.
Turun liikuntapalvelut vahvistuvat Artukaisten liikuntakeskuksen avautuessa alkuvuodesta. Ensi vuosi on musiikkitalo Fuugan ja uudistuneen WAM nykytaiteenmuseon ensimmäinen toimintavuosi, mikä näkyy talousarvioesityksessä kulttuuripalvelujen toimintamenojen kasvuna.
Talousarvioesityksessä Turun kaupungin investointimenot ovat vuonna 2027 yhteensä 309 miljoonaa euroa. Suunnitelmakaudelle 2027–30 kaupungin investointeja on suunniteltu yhteensä 1,2
miljardin euron arvosta. Kun mukaan lasketaan myös muun kaupunkikonsernin kaupunkikehitykseen ja palveluverkkoon liittyvät investoinnit, investointien kokonaisarvo nousee 1,65 miljardiin euroon.
Suunnitelmakaudella koulu- ja päiväkotihankkeisiin kohdistuu 332 miljoonaa euroa, merkittäviin kaupunkikehityskohteisiin 437 miljoonaa euroa ja kulttuurikohteisiin 43 miljoonaa euroa. Korjausvelkaa alentaviin kohteisiin suunnitellaan investointeja 74 miljoonalla eurolla.
Tulevan vuoden merkittäviä investointikohteita ovat Turun Tiedepuiston hankekokonaisuus Kupittaalla ja Turun Sataman yhteisterminaali -hankkeen edellyttämä infrastruktuuri, sekä kaupunkikuvan kannalta keskeisten kohteiden, kauppahallin ja kaupungintalon, peruskorjaukset. Myös Tuomiokirkkosillan peruskorjaus alkaa keväällä.
Vuonna 2027 valmistuu lisäksi viisi päiväkotia ja yksi koulu, jotka tarjoavat uudet tilat tuhannelle lapselle. Pihlajaniemen, Itä-Skanssin ja Kaupunginpuutarhan alueilla valmistuvat katu- ja puistohankkeet, jotka mahdollistavat tulevaisuudessa asuntorakentamisen yli 6 000 turkulaisen tarpeisiin.
Talousarvioesityksen toimintatulot ovat 257,7 miljoonaa euroa ja toimintamenot 919,4 miljoonaa euroa. Verotuloja ja valtionosuuksia arvioidaan kertyvän yhteensä 669,9 miljoonaa euroa.
Toimintamenot kasvavat lähes kuusi prosenttia vuoden 2026 talousarvioon verrattuna. Kasvua selittävät erityisesti väestönkasvu, lasten ja nuorten palvelutarpeet, sekä henkilöstökustannusten nousu. Myös kaupungin verotulojen arvioidaan kasvavan 4,2 prosenttia 540,1 miljoonaan euroon. Valtionosuuksia arvioidaan saatavan 129,8 miljoonaa euroa.
Vuosikatteeksi arvioidaan 36,8 miljoonaa euroa. Poistojen jälkeen tilikauden tulos olisi 23,4 miljoonaa euroa alijäämäinen. Myös taloussuunnitelmakauden muut vuodet ovat alijäämäisiä.
– Esitetty alijäämä ei vielä vaaranna Turun talouden vakautta. On kuitenkin selvää, että ennustetun kaltainen alijäämien syveneminen ja velan kasvuvauhti suunnitelmakaudella eivät ole kestäviä vaan vaativat korjausliikkeitä ensi vuonna pormestariohjelman mukaisesti, Elo sanoo.
Turun vuosien 2025–29 pormestariohjelmassa todetaan, että valtuustokauden puolivälissä suoritetaan ohjelman ja talouden puolivälitarkastelu, jossa tehdään tarvittaessa päivityksiä talousraamiin “suhteessa toiminnallisiin tavoitteisiin, talouden toteumaan ja ennusteisiin sekä suhdannetilanteeseen”.
– Tarkastelusta ei tule helppo. Pidän kuitenkin tärkeänä, että talouden kestävän perusuran saavuttamiseksi käytössämme on koko keinovalikoima ja päättäjät tarttuvat haasteeseen yhdessä, Elo toteaa.
– Olemme Turussa jo päässeet kiinni hyvään kierteeseen. Seutukunnan tulevaisuudennäkymät näyttävät valoisilta, ja Turku on kehityksen veturi. Nyt on kaikin keinoin varmistettava, että hyvä kierre jatkuu ja voimistuu. Siihen tarvitaan sopivassa suhteessa kompromissivalmiutta ja rohkeutta, realismia ja tulevaisuusvisiota.
Valtiovarainministeriö arvioi kuntatalouden näkymien heikkenevän edelleen vuonna 2027. Kuntien taloutta rasittavat muun muassa palkkaratkaisut, työttömyyden kustannukset ja se, että valtionosuusjärjestelmää ei kuntakentän toiveista huolimatta kyetty uudistamaan kuluvalla hallituskaudella.
– Valtionosuusjärjestelmän vääristymän mittaluokasta kertoo, että Turun osalta valtionosuuksiin kohdistuvien, niin sanottujen sote-erien vaikutus on ensi vuonna noin -22 miljoonaa euroa. On kestämätöntä, että järjestelmässä on sisäänrakennettu leikkuri, johon emme voi omalla toiminnallamme vaikuttaa ja joka perustuu yhden, sattumanvaraisen referenssivuoden kustannuksiin. Seuraavalla hallituskaudella järjestelmä on korjattava viipymättä niin, että kuntien saama rahoitus vastaa niille annettuja lakisääteisiä tehtäviä, Elo vaatii.
Turun väkiluvun arvioidaan kasvavan vuoden 2027 loppuun mennessä noin 3000 asukkaalla. Talousarvioesityksen tavoitteena on varmistaa, että palvelut ja kaupunkiympäristö kehittyvät väestönkasvun mukana ja että Turku säilyy vetovoimaisena kaupunkina asukkaille ja yrityksille.
– Väestönkasvu ei ole mikään itseisarvo. Se voi kuitenkin olla ainesosa, jota entistä suuremman kakun leipomiseen tarvitaan. Jos kasvua ennakoidaan ja siihen pystytään vastaamaan oikea-aikaisesti, se on kriittinen osatekijä hyvän kierteessä, jossa väestönkasvu ruokkii talouden ja verotulojen kasvua, yritysten investointihalukkuutta, työpaikkojen syntymistä sekä pito- ja vetovoiman vahvistumista, Elo toteaa.
Kaupunginhallitus käsittelee pormestarin talousarvioesitystä 9. marraskuuta ja kaupunginvaltuusto tekee päätöksen vuoden 2027 talousarviosta 16. marraskuuta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















