Lämmenneet vedet ennakoivat hyviä rapusaaliita heti kauden alussa

Täplärapukoiraan (vas.) erottaa naaraasta pienistä, pyrstön alla olevista parittelujaloista. Täplärapukoiraan (vas.) erottaa naaraasta pienistä, pyrstön alla olevista parittelujaloista. Kuva: Mikael Rydenfelt

Monelle suomalaiselle ravustus ja ravuilla herkuttelu on kesän kohokohta. Nyt odotus palkitaan, sillä ravustuskausi käynnistyy heinäkuun 21. päivä kello 12 ja jatkuu lokakuun viimeiseen päivään. Etenkin ilta ja yö ovat parasta ravustusaikaa, mutta saksiniekka kävelee mertaan päivisinkin.

Ravustaja voi saada saaliiksi sekä kotimaista jokirapua että pohjoisamerikkalaista alkuperää olevaa täplärapua. Viime kesän arvioidaan olleen hyvä ravun kasvun kannalta ja kesäkuun aikana vauhdilla lämmenneet vedet mahdollistavat ravuille aikaisen kuorenvaihdon ja ennakoivat hyviä saaliita heti kauden alussa. Helteiden jatkuessa pitkään rapujen aktiivisuus voi heiketä liian lämpimän veden vuoksi.

Vuotuinen rapusaalis oli 2010-luvulla 3–5 miljoonaa yksilöä, joista vuosikymmenen loppupuolella enää kymmenen prosenttia oli jokirapuja. Pääosan rapusaaliista saavat vapaa-ajan kalastajat, mutta täplärapukantojen vahvistuessa on kaupallisen ravustuksen osuus ollut kasvussa. Tuottoisimmat täplärapuvedet sijaitsevat Hämeessä, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Jokirapusaalis painottuu Itä- ja Keski-Suomeen.

Rapurutto ja täpläravun leviäminen on suurin uhka erittäin uhanalaiselle jokiravulle. Jokainen ravustaja voi toimillaan ehkäistä rapuruton leviämistä desinfioimalla, kuivaamalla tai pakastamalla kaikki rapujen pyynnissä käytettävät välineet ennen niiden siirtämistä vesistön eri osien väillä tai toiseen vesistöön. Syötit tulisi pyytää samasta vesistöstä, jossa aiotaan ravustaa. Mikäli syötit ovat muualta, tulee niitä pakastaa 3 vuorokautta ennen käyttöä.

Rapuja saa sumputtaa vain siinä vesistön osassa, josta ne on pyydetty. Täplärapu levittää rapuruttoa ja siksi sitä ei saa missään tapauksessa siirtää vesistöstä toiseen tai istuttaa vesistöihin. Myös jokirapujen istuttaminen vaatii aina luvan.

Keittäessään rapuja jokainen vastuullinen rapujuhlien järjestäjä huolehtii, että ravut lisätään aina kiehuvaan veteen yksitellen tai pieninä erinä. Veden tulee kiehua koko ajan. Sopiva keittoaika ravuille on noin 8–12 minuuttia koon mukaan. Muut ravunkeittämiseen tarvittavat ainekset ovat suola, sokeri ja tilli. Reseptejä rapujen keittämiseen löytyy internetistä helposti.

Jos ravustamaan ei itse pääse, ei rapujuhlia kannata jättää pitämättä, sillä rapuja on tarjolla lähiruokayritysten tai kauppojen valikoimissa, usein myös valmiiksi keitettynä.

Luvat kuntoon ja ravustamaan

Ravustukseen tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa ja 18–64-vuotiailla tulee lisäksi olla kalastonhoitomaksu maksettuna. Merrat tulee merkitä kohoilla, jotka yltävät vähintään 5 senttimetriä veden pinnasta. Lisäksi merroissa tulee olla ravustajan nimi ja yhteystiedot sekä pyydysmerkki, jos vesialueen omistaja niin edellyttää. Laittomasta jokiravun pyynnistä ravustajalle voidaan määrätä jokiravun suojeluarvo maksettavaksi. Jokiravun suojeluarvo on 50 euroa ravulta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mamuna vuonna 1977

Gävle , Ruotsi, Skuttskärin kaupunginosa kesällä 1977. Olin parhaan ystäväni Matin kanssa Skuttskärin kauppakeskuksessa viettämässä aikaa ruotsalaisessa kansankodissa ja siirtolaislapsena. Minulla oli syntynyt jo kontakteja paikallisiin lapsiin.

Kissa pelastettiin puusta Nousiaisissa

Kissa ehti olla puussa useamman päivän Nousiaisissa Kukartintiellä. Pelastuslaitos avusti kissan alas puusta perjantaina ilalla.

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Yrttiaho: Käännytyslaki vaarantaa demokraattisen oikeusvaltion

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) jätti eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnan lausuntoon käännytyslaista. Eriävän mielipiteen allekirjoitti myös valiokunnan jäsen Krista Mikkonen (vihr.).

Osa maitoallergisista lapsista saattaa sietää voimakkaasti kuumennettua maitoa

Maitoallergia on lasten yleisin ruoka-allergia, ja tutkijoiden mukaan se näyttää yleistyvän.

Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvitettiin millä vasta-ainetasoilla lapset todennäköisesti sietävät voimakkaasti kuumennettua maitoa. Verikoe osoittautui parhaaksi keinoksi tunnistaa maitoallergia ilman maitoaltistusta.

Osa Kelan kirjeistä viivästyy tulostushäiriön vuoksi

Kelan kirjeiden ja päätösten tulostuksessa on häiriö, joka viivästyttää Kelasta lähtevää kirjepostia. Häiriö ei vaikuta maksujen siirtymiseen asiakkaiden tileille, ja etuudet maksetaan asiakkaille ajallaan. Asiakkaat saavat tiedon etuuspäätöksistään aina myös OmaKelasta.

Netta Skog ja maaginen digiharmonikka Martinsalissa

Netta Skog.

Netta Skog esiintyy Raision Kirjastotalon auditorio Martinsalissa torstaina 22. lokakuuta kello 18 alkaen. Konsertissa kuullaan musiikkia laidasta laitaan, aina klassisesta metallin kautta poppiin ja jopa elokuvamusiikkiin.

Tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymät mahdollistava lakimuutos lausunnoille

Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esityksestä, jolla mahdollistettaisiin tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymien hyväksyminen Suomessa. Muutoksen tavoitteena on vahvistaa maataloustuottajien markkina- ja neuvotteluasemaa elintarvikeketjussa.

Stina Siikonen Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja

Stina Siikonen.

Suomen Yrittäjien liittokokous valitsi perjantaina varsinaissuomalaisen Stina Siikosen Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi. Siikosen puheenjohtajuuskausi alkaa heti. Hän on Suomen Yrittäjien historian ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja.

KOVA: Asunnottomuus poistettava vuoteen 2035 mennessä

Suomessa oli viime vuonna 4 579 yksin elävää asunnotonta ihmistä, ja asunnottomuus kasvoi jo toista vuotta peräkkäin. Lauantaina 17. lokakuuta vietetään vuosittaista ja valtakunnallista Asunnottomien yötä. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry vaatii asunnottomuuden poistamista vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan valtakunnallinen asunnottomuusohjelma, josta olisi päätettävä kevään 2027 hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Tunnelin kohdan kiertotien rakennustyöt etenevät Raisiontien risteysalueella

Rakennustyöt vaikuttavat liikennejärjestelyihin Raisiontien risteysalueella vuoden loppuun saakka.

Tunnelin kohdan kiertotien rakennustyöt etenevät Raisiontien risteysalueella Raision keskustassa. Työt vaikuttavat alueen kaistajärjestelyihin koko loppuvuoden.

Majoituspalveluiden nimissä lähetetyissä huijausviesteissä käytetään oikeita varaustietoja

Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on saanut tällä viikolla useita ilmoituksia huijausviesteistä, joissa käytetään asiakkaiden oikeita varaustietoja.

Digitaalinen oppimisympäristö vahvistamaan sairaanhoitajien syöpähoitotyön osaamista

Kun väestö ikääntyy ja syövästä selviytyneiden määrä kasvaa, syöpähoitotyö kuuluu jokaisen sairaanhoitajan työhön. Kaikilla sairaanhoitajilla tulee olla perustason osaamista syöpähoitotyön koko hoitopolusta. Uusi digitaalinen oppimateriaali tuo laadukkaan syöpähoidon jatkumon opettamisen maksutta kaikkien sairaanhoidon kouluttajien käyttöön.

Törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä yli kahden vuoden ehdoton vankeustuomio

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomion Rajavartiolaitoksen Turun rikostorjuntayksikön tutkimassa rikosasiassa. Rajavartiolaitos epäili esitutkinnan perusteella kansainvälisen rikollisorganisaation järjestäneen kolmansien maiden kansalaisia Valko-Venäjältä Suomen kautta muualle EU:n alueelle.

Turun seudun luonnonvärjäysryhmä Matarat esittelee töitään Taitokeskus Raisiossa

Tyynyleikissä on mukana monipuolisesti eri väriaineilla ja tekniikoilla värjättyjä tyynyjä aina neulatyynyistä lähtien.

Turun seudun luonnonvärjäysryhmä Matarat esittelee töitään Taitokeskus Raisiossa (Hulvelankatu 35, Raisio) 6.10.–13.11.

Lupa- ja valvontavirasto: Pelastustoimen palvelut pääosin hyvällä tasolla

Lupa- ja valvontavirasto on julkaissut ensimmäisen valtakunnallisen asiantuntija-arvionsa pelastustoimen palveluista. Arvio kokoaa yhteen hyvinvointialueiden pelastustoimen palvelujen tilan, keskeiset kehittämistarpeet sekä investointien vaikutukset vuoden 2025 tietojen perusteella.

Kauppakeskus Mylly täyttää 25 vuotta

Kauppakeskus Mylly on 25-vuotias.

Kauppakeskus Mylly täyttää 25 vuotta 18. lokakuuta. Raision lähitiet avajaispäivänään ruuhkauttaneesta kauppakeskuksesta on kasvanut yksi Suomen suurimmista. Myllyssä käy vuosittain 5,8 miljoonaa asiakasta, ja sen liikkeiden yhteenlaskettu myynti on 267 miljoonaa euroa.

Hallitus esittää muutoksia sähköajoneuvojen latauspisteiden määriin

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen niin sanotun automaatio- ja latauspistelain muutoksesta. Muutoksella tarkennettaisiin rakennusten sähköajoneuvojen latauspisteiden vähimmäismäärää ja täsmennettäisiin latauspisteen määritelmää. Esitys on osa rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) toimeenpanoa.

Näköislehti

Urheilu

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Turun yössä suunnistetaan kahdeksan tuntia

Rogainingissa joukkueet suunnittelevat itse reittinsä ja keräävät rasteilta pisteitä kahdeksan tunnin aikana.

Turussa järjestetään 16.–17. lokakuuta YÖ-Rogaining, kahdeksan tunnin yösuunnistustapahtuma, jossa osallistujat etsivät rasteja pimeässä syysyössä jalan tai polkupyörällä.

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.