Sähköautojen latauspisteisiin myönnettävät tukirahat loppumassa kesken, ensi vuonna tuen ehdot kiristyvät

Taloyhtiöt ovat innostuneet toteuttamaan sähköautojen latauspisteitä. Taloyhtiöt ovat innostuneet toteuttamaan sähköautojen latauspisteitä.

Sähköautojen latauspisteiden rakentamiseen myönnettävät valtion tukivarat uhkaavat loppua kesken. Taloyhtiöt ovat innostuneet toteuttamaan sähköautojen latauspisteitä, ja hakemukset ovat jo ylittäneet tälle vuodelle varatut määrärahat.

Asumisen ja rahoituksen kehittämiskeskus ARA arvioi, että loppuvuoden aikana tukirahoja tarvittaisiin vielä 3,0–3,5 miljoonaa euroa, jotta kaikille tämän vuoden aikana tukihakemuksensa jättäville voitaisiin myöntää tukea tänä vuonna voimassa olevien avustusehtojen mukaan. Erityisen tärkeää tämä olisi sen vuoksi, että ensi vuonna latauspisteiden rakentamiseen myönnettävän tuen ehdot ovat kiristymässä, eli tänä vuonna avustuskelpoiset hankkeet eivät saisi enää tukea ensi vuoden ehdoilla.

– Nyt vaarana on siis se, että vielä tänä vuonna hakemuksensa jättävät taloyhtiöt saavatkin avustusta ensi vuoden ehtojen mukaan eli vähemmän kuin ovat suunnitelmissaan varautuneet saamaan, ja osa taloyhtiöistä ei saisi avustusta ollenkaan. Tämä aiheuttaa huomattavia vaikeuksia vireillä oleville sähköautojen latauspistehankkeille, toteaa Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.

Tilanteen korjaamiseksi Kiinteistöliitto esittää, että valmisteilla olevaan valtion neljänteen lisätalousarvioon otettaisiin 3,5 miljoonan euron lisämääräraha asuinrakennusten sähköisen liikenteen infrastruktuurin edistämiseen.

Määrärahalla mahdollistettaisiin vuoden 2021 aikana ARAlle jätettyjen avustushakemusten käsittely nykyisin voimassa olevilla avustusehdoilla. Vaihtoehtoisesti vuoden 2022 talousarvioesityksen perusteluita tulisi muuttaa siten, että vuonna 2021 ARAlle jätettyihin avustushakemuksiin sovellettaisiin vuoden 2021 avustusehtoja. Vuodelle 2022 varattavaa määrärahaa tulisi korottaa 3,5 miljoonaa euroa.

– Avustusten tempoilevuus ja jatkuva avustusehtojen muuttaminen vaikeuttavat kiinteistönomistajien suunnitelmallista toimintaa ja liikenteen sähköistämistä. Tämä hidastaa osaltaan hallituksen ilmastotavoitteiden toteutumista, Hiltunen sanoo.

Valtio on tukenut vuodesta 2018 lähtien sähköautojen latauspisteiden toteuttamista asunto-osakeyhtiöissä ja vuokrataloyhtiöissä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Digitaalinen oppimisympäristö vahvistamaan sairaanhoitajien syöpähoitotyön osaamista

Kun väestö ikääntyy ja syövästä selviytyneiden määrä kasvaa, syöpähoitotyö kuuluu jokaisen sairaanhoitajan työhön. Kaikilla sairaanhoitajilla tulee olla perustason osaamista syöpähoitotyön koko hoitopolusta. Uusi digitaalinen oppimateriaali tuo laadukkaan syöpähoidon jatkumon opettamisen maksutta kaikkien sairaanhoidon kouluttajien käyttöön.

Törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä yli kahden vuoden ehdoton vankeustuomio

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomion Rajavartiolaitoksen Turun rikostorjuntayksikön tutkimassa rikosasiassa. Rajavartiolaitos epäili esitutkinnan perusteella kansainvälisen rikollisorganisaation järjestäneen kolmansien maiden kansalaisia Valko-Venäjältä Suomen kautta muualle EU:n alueelle.

Turun seudun luonnonvärjäysryhmä Matarat esittelee töitään Taitokeskus Raisiossa

Tyynyleikissä on mukana monipuolisesti eri väriaineilla ja tekniikoilla värjättyjä tyynyjä aina neulatyynyistä lähtien.

Turun seudun luonnonvärjäysryhmä Matarat esittelee töitään Taitokeskus Raisiossa (Hulvelankatu 35, Raisio) 6.10.–13.11.

Lupa- ja valvontavirasto: Pelastustoimen palvelut pääosin hyvällä tasolla

Lupa- ja valvontavirasto on julkaissut ensimmäisen valtakunnallisen asiantuntija-arvionsa pelastustoimen palveluista. Arvio kokoaa yhteen hyvinvointialueiden pelastustoimen palvelujen tilan, keskeiset kehittämistarpeet sekä investointien vaikutukset vuoden 2025 tietojen perusteella.

Kauppakeskus Mylly täyttää 25 vuotta

Kauppakeskus Mylly on 25-vuotias.

Kauppakeskus Mylly täyttää 25 vuotta 18. lokakuuta. Raision lähitiet avajaispäivänään ruuhkauttaneesta kauppakeskuksesta on kasvanut yksi Suomen suurimmista. Myllyssä käy vuosittain 5,8 miljoonaa asiakasta, ja sen liikkeiden yhteenlaskettu myynti on 267 miljoonaa euroa.

Hallitus esittää muutoksia sähköajoneuvojen latauspisteiden määriin

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen niin sanotun automaatio- ja latauspistelain muutoksesta. Muutoksella tarkennettaisiin rakennusten sähköajoneuvojen latauspisteiden vähimmäismäärää ja täsmennettäisiin latauspisteen määritelmää. Esitys on osa rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) toimeenpanoa.

Ansioturvan menot pienenivät ja työttömän perusturvan menot kasvoivat viime vuonna

Työttömyysturvaa maksettiin viime vuonna 3,9 miljardia euroa eli kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Kelan maksaman perusturvan menot kuitenkin kasvoivat, ja työmarkkinatukea sai vuoden aikana noin 32 000 henkilöä enemmän kuin vuonna 2024.

Selvitys käynnistyy – Työurahuoltamo-malli auttaa työpaikkoja tukemaan pidempiä työuria

Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt selvityksen työurahuoltamo-mallin käytännön soveltamisesta. Selvityksessä luodaan malli, jota työnantajat voivat hyödyntää uraohjauksen ja jatkuvan oppimisen tukemiseksi työpaikoilla.

Terhi Paasirinteelle Wihurin apuraha henkilökohtaisen avun käsikirjaan

Terhi Paasirinne.

Turkulainen filosofian maisteri, opettaja, kouluttaja ja tutkija Terhi Paasirinne on saanut Jenny ja Antti Wihurin rahastolta 14 000 euron apurahan hankkeeseen Erilaisuuden kohtaamisen käsikirja – tilanteita ja valintoja henkilökohtaisessa avustamisessa . Apuraha on tarkoitettu 11 kuukauden työskentelyyn. Käsikirja yhdistää tutkimus- ja opetustaustan henkilökohtaisen avun tuntemukseen sekä avustajan että työnantajan näkökulmasta.

Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestämistä täsmennetään laissa

Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestämistä koskevat säännökset täsmentyvät. Lisäksi terveysaseman vaihtaminen helpottuu ja erikoissairaanhoidon hoitoon pääsyä koskevia tietoja julkaistaan nykyistä useammin. Lakimuutokset tulevat voimaan 1.1.2027.

Key Ensemble johdattaa renessanssin ja varhaisen barokin mestariteoksien äärelle Maarian kirkossa

Key Ensemblen konsertti vie renessanssin ja varhaisen barokin mestariteoksien äärelle.

Kamarikuoro Key Ensemblen ilmaiskonsertti Katedraalikoulun aarteita esitetään Maarian kirkossa sunnuntaina 18. lokakuuta kello 15.

Tutkimus: Suomi24-verkkoyhteisön keskustelut väestörakenteen muutoksista poikkeavat tilastojen todellisuudesta

Kansalaisten verkkokeskustelut ja tilastojen todellisuus poikkeavat huomattavasti toisistaan, kun kyseessä ovat väestörakenteen muutokseen liittyvät ilmiöt, kuten maahanmuutto. Vaikka Suomen väestörakenteessa on tapahtunut isojakin murroksia, nousee Suomi24-keskustelupalstalle usein sytykkeitä aivan eri syistä kuin tilastot antaisivat olettaa.

Vanhuus on elämänvaihe, ei kuoleman odotushuone

Vanhuus ei saa olla yksin istumista kuoleman odotushuoneessa, muistuttavat kirjoittajat.

Opettaja , sairaanhoitaja, yrittäjä, autonkuljettaja. Somessa levinnyt Minä olin kerran -kampanja muistuttaa, että jokaisella ikäihmisellä on takanaan työura, osaamista, ihmissuhteita ja kokonainen elämä. Kampanjan viesti on tärkeä: vanha ihminen ei ole aina ollut vanha.

Jere Pensikkalaa esitetään Turun kulttuurijohtajaksi

Turun kaupungin kulttuurijohtajan virkaan esitetään Turun Taiteen talon toimitusjohtajaa, kulttuurituottaja (YAMK) Jere Pensikkalaa . Kaupunginhallitus käsittelee valintaesitystä kokouksessaan 19. lokakuuta.

Kysely: Koulutus saatava johtamaan nykyistä useammin työhön

Varsinaissuomalaisista vastaajista 85 prosenttia katsoo työttömille suunnatun koulutuksen ensisijaisen rahoitusvastuun kuuluvan julkiselle sektorille.

Suomessa on samanaikaisesti suuri määrä työttömiä työnhakijoita ja yrityksiä, jotka eivät löydä tarvitsemaansa osaamista. Työuran aikaista, jatkuvaan oppimiseen tähtäävää koulutusta olisi suunnattava nykyistä vahvemmin työelämän tarpeisiin. Kauppakamarien syyskuisen kyselyn perusteella yritykset hahmottavat koulutuksen rahoitusvastuun sen mukaan, kenen tarpeeseen koulutus ensisijaisesti vastaa. Kyselyyn vastasi 72 Turun kauppakamarin jäsenyritystä Varsinais-Suomesta.

Yrttiaho: Hallitus pettämässä asumisoikeusasukkaiden kanssa tehdyt elinikäiset sopimukset

Kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Johannes Yrttiaho (vas.) jätti eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon asumisoikeusasuntojen omaisuuden suojan heikentämisestä.

Turun yössä suunnistetaan kahdeksan tuntia

Rogainingissa joukkueet suunnittelevat itse reittinsä ja keräävät rasteilta pisteitä kahdeksan tunnin aikana.

Turussa järjestetään 16.–17. lokakuuta YÖ-Rogaining, kahdeksan tunnin yösuunnistustapahtuma, jossa osallistujat etsivät rasteja pimeässä syysyössä jalan tai polkupyörällä.

Vaaratiedotelakiin lisätään uusi kanava – vaaratiedotteet jatkossa suoraan puhelimiin

Vaaratiedotteet välitetään jatkossa matkapuhelinverkon kautta myös suoraan vaara-alueen matkapuhelimiin. Hallitus antoi elokuussa eduskunnalle esityksen vaaratiedotteesta annetun lain muuttamiseksi. Lakiin tehtiin uuden kanavan käyttöönoton edellyttämät muutokset. Hallitus esitti lain vahvistamista torstaina 15. lokakuuta. Tasavallan presidentin on perjantaina tarkoitus vahvistaa laki ja määrätä se tulemaan voimaan 1. marraskuuta.

Näköislehti

Urheilu

Turun yössä suunnistetaan kahdeksan tuntia

Rogainingissa joukkueet suunnittelevat itse reittinsä ja keräävät rasteilta pisteitä kahdeksan tunnin aikana.

Turussa järjestetään 16.–17. lokakuuta YÖ-Rogaining, kahdeksan tunnin yösuunnistustapahtuma, jossa osallistujat etsivät rasteja pimeässä syysyössä jalan tai polkupyörällä.

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.