Yrttiaho: Hallitus pettämässä asumisoikeusasukkaiden kanssa tehdyt elinikäiset sopimukset
Kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Johannes Yrttiaho (vas.) jätti eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon asumisoikeusasuntojen omaisuuden suojan heikentämisestä.
Yrttiahon mukaan hallituksen esitys aso-lain muutoksesta ei ole hyväksyttävä eikä oikeasuhtainen perustuslain takaamien oikeuksien – omaisuuden suojan ja oikeuden asuntoon – näkökulmasta. Esitys mahdollistaa asumisoikeuksien purkamisen ja asukkaiden pakottamisen joko lunastamaan asunnon omaksi tai jäämään vuokralle.
Yrttiahon mukaan asumisokeusasukkaan asemaa heikennettäisiin hyvin merkittävästi. Lakimuutos voisi myös kannustaa aso-yhtiöitä realisoimaan taloja.
– Hallituksen esityksen pohjalta tai valiokunnan kuulemisissa ei tosiasiassa ole esitetty riittäviä perusteita muuttaa aiempaa kantaa vuodelta 2021, kun perustuslakivaliokunta asettui puolustamaan asumisoikeuden haltijoiden omaisuuden suojaa, Yrttiaho sanoo tiedotteessa.
Yrttiaho varoittaa, että lakiesityksessä ohuesti perustellut asumisoikeusyhtiöiden taloudelliset haasteet, jos niitä edes on, kaadetaan nyt pieni- ja keskituloisten asumisoikeusasukkaiden niskaan heidän omaisuuden suojastaan välittämättä. Lakimuutosta junailee läpi etenkin hallituspuolue Kokoomus, joka jo aikaisemmin puhalsi Valtion asuntorahaston varat valtionbudjetin tilkkeeksi.
– Muuten valiokunnan enemmistö ja puheenjohtaja kyllä asettuvat kaikessa omaisuuden suojan kannalle, kuten kokoomus aina on tehnyt. On kysyttävä, eikö sama omaisuuden suoja koskekaan pieni- ja keskituloisia ihmisiä? Jos asumisoikeusyhtiöillä todella on taloudellisia ongelmia, tulee kysyä niiden johdon ja yhtiöiden omistajien vastuun perään. Riskin tulee olla heidän, ei asumisoikeusasukkaiden, joilla ei yhtiöiden toimintaan ole minkäänlaista vaikutusvaltaa, Yrttiaho sanoo.
Yrttiahon mukaan ei ole näyttöä siitä, että aso-malli olisi väitetynlaisessa kriisissä. Lainmuutos mahdollistaisi lähinnä talojen realisoimisen ja rahojen ohjaamisen omistajayhtiöiden taskuihin.
– Tässä petetään asukkaiden kanssa tehdyt sopimukset elinikäisestä, jopa perinnöksi jätettävästä asumisoikeudesta ja asumisturvasta. Kyse on paitsi omaisuuden suojasta ja oikeudesta asuntoon myös luottamuksen suojasta. Hallituksen esitys on asukkaiden perusoikeuksien vastainen. Se rapauttaa luottamusta asumisoikeuksien pysyvyyteen. Siksi lakiesitys pitäisi hylätä, Yrttiaho sanoo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















