”Syntyiköhän tuo lapsi kirja kädessä”, päivittelivät sukulaiseni lapsuudessani kun näkivät minun lukevan missä tahansa ja milloin tahansa. Aina kun oli pienikin tilaisuus, kaivoin kirjan esiin.

Kouluiässä luin läpi klassiset Neiti Etsivät, Viisikot ja Mystery Clubit, nuorena aikuisena suosikeiksi nousivat erilaiset romantiikalla höystetyt historialliset romaanit, joissa oli mukana myös jokin jännitysmomentti. Kahmin tuttavien varastoista kassikaupalla Victoria Holtin ja Catherine Cooksonin tuotantoa ja löysin myös hieman modernimpaa romanttista jännitystä loputtomasti tarjoavat Nora Robertsin mestariteokset.

Kirjamakuni on vuosien saatossa hioutunut ja muutoksissa näkyy myös elämäntilanteiden vaihtelu. Kun arjessa on ollut paljon myllerryksiä ja kuormitusta, on tuntunut parhaimmalta tarttua johonkin kevyeen ja ajatukset sopivasti arjesta irrottavaan. Seesteisempänä aikana taas olen kaivannut kirjallisuudelta enemmän pureskeltavaa ja silloin onkin ollut helpompi tarttua syvällisempiin teksteihin.

Luen nykyään kohtuullisen paljon myös tietokirjoja ja usein kesken onkin samaan aikaan sekä fakta että fiktio. Hyvään tietokirjaan uppoutuminen on elämys ja rakastan sitä hetkeä, kun tunnen lähes fyysisesti miten jokin liikahtaa sisälläni ja ajatteluni saa aivan uusia näkökulmia tai löydän ratkaisun johonkin ongelmaan.

Nykyään tuntuu, että ajan hermoilla ollakseen pitäisi profiloitua äänikirjojen suurkuluttajaksi ja lenkkeillä, siivota ja leipoa napit korvissa. Minä olen ilmeisesti tippunut kehityksen kelkasta tässä asiassa, sillä luen edelleenkin kirjani fyysisinä niteinä. Tarvitsen kirjan käteeni, jotta pystyn uppoamaan tarinaan tai sisäistämään tietokirjan tarjoamat uudet perspektiivit.

Yksi asia lukemisessani on keskeisesti muuttunut. Kun aikaisemmin luin väkisin kirjat loppuun vaikka mielenkiinto oli lopahtanut, en nykyään yritä sinnitellä enää niiden kanssa loputtomiin. En halua enää tuhlata aikaani kirjoihin, jotka eivät oikeasti kiinnosta. Pidän rajana kolmea lukukertaa, jolloin lukeminen takkuaa ja tuntuu, että nyt ei oikein lähde. Niiden jälkeen kirja saa jäädä unohduksiin ja tartun toiseen teokseen. Saatan palata kesken jääneeseen tekstiin myöhemmin, jos hetki on oikea – tai sitten en.

Tiina Pitkänen