DropClub käynnistyy ryminällä
Kotimaisen metallin suurimmat tulevaisuuden vientitoivot Stoned Statues ja Awake Again käynnistävät lauantaina 9. maaliskuuta vuoden 2024 DropClub tapahtumasarjan. Tukenaan bändeillä on turkulainen pomppumetallibändi Fat Rabbits.
DropClub on Turun Utopiassa järjestettävä raskaan musiikin alalajeihin erikoistuva tapahtumasarja, joka aloitti toimintansa viime vuonna.
– Vuoden ekana iltana halutaan tarjota yleisölle rokkia teemalla “Kotimaisen metallin tulevaisuus”. Stoned Statuesin ja Awake Againin ympärille on kasvanut hiljalleen kova hype ja on vain ajan kysymys, koska nämä bändit breikkaavat isommin myös ulkomailla. Tämä alkaa olla varmasti viimeisiä kertoja kun nämä kaksi bändiä mahtuvat samana iltana Utopian kokoisen klubin lavalle. Tilaisuus saattaa olla samanlainen, kuin että olisi vuonna 1997 päässyt todistamaan Nightwishin ja Children of Bodomin yhteiskeikkaa pikku klubilla, tapahtumatuottaja Jussi Heikkinen kertoo tiedotteessa.
Stoned Statues on kiertänyt Suomea hyvän vastaanoton saaneen Guardian-levyn jälkimainingeissa. DropClub Vol 4. käynnistää myös Awake Againin kevätkiertueen. Fat Rabbits on myös keikkaillut aktiivisesti ja lämmitellyt aiemmin lauteita muun muassa Ursus Factorylle.
– Keväällä DropClubissa tullaan näkemään kotimaista hardcore punkkia legendaarisen Ratfacen ja hc-allstars joukkue M.O.R.AN johdolla. Syksyllä sitten tummempaa metallia ja talvella hiihdetään vähän "perinteisempää tyyliä". Bändejä en vielä sen enempää viitsi paljastaa, mutta kerrottakoon, että tänä vuonna satsataan esiintyjiin vielä piirun verran enemmän kun viime vuonna, Heikkinen paljastaa loppuvuoden suunnitelmia.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)