Rahastoihin lähes miljardi euroa uutta pääomaa
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin helmikuussa yhteensä 982 miljoonaa euroa uusia pääomia. Rahastopääoma kasvoi myös suotuisan markkinakehityksen ansiosta. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 155 miljardia euroa.
Uusia pääomia sijoitettiin kaikkiin rahastoluokkiin. Osakerahastoihin sijoitettiin yhteensä 376 miljoonaa euroa, yhdistelmärahastoihin 87 miljoonaa euroa, pitkän koron rahastoihin 152 miljoonaa ja lyhyen koron rahastoihin yhteensä 352 miljoonaa euroa. Lisäksi vaihtoehtoisiin rahastoihin sijoitettiin yhteensä 15 miljoonaa euroa.
Helmikuussa Helsingin pörssin pääindeksin laskiessa myös Suomeen sijoittavien osakerahastojen yhteenlasketut tuotot painuivat miinusmerkkisiksi. Suomi on globaalisti katsottuna reunamarkkina ja Helsingin pörssissä on suhdanneherkkiä yhtiöitä. Suomen talousennusteita on päivitetty alaspäin, mutta lisää epävarmuutta tuovat käynnissä olevat työtaistelutoimet.
Suomen bruttokansantuotteen ennakoidaan supistuvan vuonna 2024. Työtaistelutoimien vaikutuksia yritysten tulosennusteisiin ja koko kansantalouteen vasta arvioidaan. Suomi on jäänyt talous- ja tuottavuuskehityksessä jälkeen monista verrokkimaista, kuten Ruotsista.
Samaan aikaan, kun Helsingin pörssissä alamäki jatkui, Yhdysvalloissa pääosakeindeksit nousivat isot teknologiayhtiöt edellä. Euroopassa myös Saksan seuratuin DAX-indeksi nousi kuukauden aikana.
Korkosijoittajalle alkuvuosi ei ole ollut helppo. Etenkin Yhdysvalloissa vahvat talousluvut nostivat valtion joukkovelkakirjalainojen korkotasoja. Vastaavasti Euroopassa talouskasvun ennustetaan alkavan vähitellen nopeutua loppuvuonna, mikä on heijastunut markkinoilla korkeampina valtionlainojen korkoina. Toisaalta talousennusteiden siivittämänä yrityslainojen riskimarginaalit kaventuivat.
– Helmikuussa sijoituksia hajautettiin eri riskitason rahastoluokkiin. Sijoittajia kiinnostivat korkorahastojen lisäksi myös korkeampien riskiluokkien sijoitukset. Vuoden alusta yhdistelmärahastojen yhteenlasketut nettomerkinnät ovat nyt jo lähes 190 miljoonaa euroa, kertoo johtava asiantuntija Mariia Somerla Finanssiala ry:stä (FA) tiedotteessa.
Somerlan mukaan rahastojen lisäksi rahaa virtaa nyt myös perinteisen finanssisektorin ulkopuolisiin spekulatiivisiin sijoitustuotteisiin. Näissä sijoitustuotteissa hinnanmuodostus saattaa olla sattumanvaraista ja markkinahinnat voivat nousta nopeasti, mutta myös lasku saattaa olla äkillistä.
– Sijoittajan kannattaa pitää kiinni omasta sijoitussuunnitelmastaan, jossa riskit ovat suhteutettu omaan talouteen sopivaksi. On tärkeää ymmärtää, mihin rahansa sijoittaa, muistuttaa Somerla.
Osakerahastoissa pääomia sijoitettiin Tyynenmeren alueelle ja globaalisti sijoittaviin rahastoihin yhteensä 600 miljoonaa euroa. Varoja lunastettiin kaikista muista rahastoluokista yhteensä 223 miljoonaa euroa. Pohjois-Amerikkaan sijoittava rahastoluokka menestyi parhaiten Sharpen mittarilla (Sharpe 12 kk 1,52). Mitä suurempi Sharpen luku on, sitä paremmin rahasto on tuottanut suhteessa riskiinsä.
Pitkän koron rahastoissa uusia varoja sijoitettiin pääasiassa globaalisti ja euroalueen luokiteltuihin yrityslainoihin sijoittaviin rahastoihin yhteensä 106 miljoonaa euroa. Pääomia sijoitettiin myös euroalueen valtioriskiin sijoittaviin rahastoihin yhteensä 60 miljoonaa euroa.
Varoja lunastettiin kehittyviltä markkinoilta, globaalisti valtioriskiin ja korkeariskisiin yrityslainoihin sijoittavista rahastoista yhteensä 20 miljoonaa euroa. Parhaaseen vuosituottoon ylsivät euroalueen korkeariskisiin yrityslainoihin sijoittavat rahastot 8,7 prosentin keskimääräisellä tuotolla. Sama rahastoluokka menestyi myös parhaiten Sharpen mittarilla (Sharpe 12 kk 1,84).
Tilastokeskuksen vuoden 2022 varallisuustutkimuksen mukaan noin 1,51 miljoonalla suomalaisella oli rahastosijoituksia. Sijoitusrahastovarallisuuden mediaani on 4 018 euroa. Suomeen on rekisteröity 19 rahastoyhtiötä. Kotimaisten sijoitusrahastojen lukumäärä oli yhteensä noin 550.
ESG-arvosana mittaa rahaston omistusten kykyä hallita ympäristöön, sosiaalisiin tekijöihin ja hyvään hallintotapaan liittyviä keski- ja pitkän aikavälin riskejä ja mahdollisuuksia. Rahastojen ESG-tekijöistä ei ole vielä yhtenäistä sääntelyä tai ohjeistusta. Siksi eri palveluntuottajien tarjoamat luvut voivat jonkin verran vaihdella rahastoittain, kohdeyhtiöittäin ja markkinoittain.
Suomen Sijoitustutkimus Oy:n FA:lle tuottama Rahastoraportti sisältää MSCI Inc:n analyysiin perustuvat rahastokohtaiset ESG-arvosanat ja ESG-kattavuuden. Ne kuvaavat sitä, miten rahaston sijoitukset huomioivat sosiaalisia, ympäristöllisiä sekä hallinnollisia tekijöitä. Luvut tarjoavat työkalun tarkastella vastuullisen sijoittamisen aspektia rahastoissa. ESG-arvosanojen asteikko on 0–10, jossa 10 on paras mahdollinen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)