Turun Nuoren Teatterin kevään näytelmä kysyy lapsilta miten he käyttäisivät miljoonan, jos sellaisen saisivat

Timo Parvelan suosittuihin Ella-kirjoihin perustuvassa näytelmässä Ella ja jättipotti käsitellään yhteiskunnallisia kysymyksiä lapsilähtöisellä tavalla. Näytelmä saa ajankohtaisesti ensi-iltansa 7. huhtikuuta eli samalla viikolla, kun hallituksen lapsiperheisiin ja koulutukseen kohdistuvat leikkaukset astuvat voimaan.

Esitys käsittelee rahan käyttöä lasten näkökulmasta, mutta pohtii myös lapsiperheiden taloushuolia, koulutusleikkauksia ja ruoditaanpa siinä sivussa myös ainakin yhden pienyrittäjän konkurssi. Näytelmä on hulvaton sukellus lapsen maailmaan, mutta pinnan alle kätkeytyy painavaa asiaa sekä teräviä havaintoja siitä, miten raha saa meidät ihmiset käyttäytymään. Raha puhututtaa näytelmässä niin lapsia kuin aikuisia, ja pistää miettimään mikä elämässä on todella tärkeää.

Minna-Stiina Saaristo-Vellingin dramatisoimassa ja Minka Laukniemen ohjaamassa näytelmässä jännittävä seikkailu alkaa kun Ella kavereineen löytää koulun roskiksesta lottokupongin, josta paljastuu miljoonavoitto. Kaverukset keksivät toinen toistaan parempia tapoja käyttää rahat, mutta kaiken tohinan keskellä kuponki katoaa mystisesti ja niinpä heidän onkin ensin selvitettävä kadonneen lottokupongin arvoitus. Ellan kaverilla Tuukalla on tuttuun tapaan suunnitelma: ensimmäisessä kohdassa ryhdytään toimeen, toista kohtaa kukaan ei muista, mutta kolmannessa kohdassa maailma pelastuu.

Näytelmä on kaikessa ajankohtaisuudessaan koskettava kokonaisuus, joka katselee nykymaailman hurjaa rahapolitiikkaa lapsen silmin, unohtamatta kuitenkaan leikkiä ja hullutella kaikissa väleissä missä se on mahdollista.

Näytelmän maailmaa rytmittävät Joanna “Mimmi” Savikurjen musiikit ja äänisuunittelu sekä Minka Laukniemen koreografiat. Visuaalisesta ilmeestä vastaavat lavastaja Vivian Vesterinen, valosuunnittelija Tuomas Vainionpää, puvustaja Tuula Peltoniemi, maskeeraukset ja kampaukset suunnitellut Armi Wahlroos sekä tarpeistosuunnittelija Sari Koski. Koko konaisuuden herättää henkiin 14 hengen näyttelijäkaarti.

Esityksen suositusikäraja on viisi vuotta esityksen keston vuoksi. Toinen puoliaika saattaa myös olla varsin jännittävä perheen pienimmille. Esityksen kesto on noin tunti ja 45 minuuttia sisältäen 20 minuutin väliajan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Vauvojen urkufestarit Turun tuomiokirkossa

Turun tuomiokirkossa on syksyn aikana neljä Vauvojen urkujuhlat -konserttia.

Vauvat ja taaperot voivat vaihtaa vapaalle urkumusiikin tahtiin, kun neljän konsertin festivaalisarja tutustuttaa perheen pienimmät urkujen äänimaailmoihin. Turun tuomiokirkossa on syksyn aikana neljä Vauvojen urkujuhlat -konserttia, joiden teemat vaihtelevat kuukausittain. Konsertit ovat keskiviikkoisin kello 10, ja luvassa on niin urkumusiikkia, -muskaria kuin äänikylpyäkin.

Noin puolet suomalaisista ei huomioi, mitä käyttökelpoista heittää roskiin

65 prosenttia suomalaisista on itse sitä mieltä, että omistaa liikaa tavaraa. Naisista niin ajattelee 72 prosenttia. Miehistä 58 prosenttia.

Harkon arkeologisessa näyttelyssä syvennytään esihistorialliseen keramiikkaan

Raision museo Harkossa on esillä syksyllä esihistoriallista keramiikkaa Astioita savesta – Esihistoriallista keramiikkaa Suomesta -näyttelyssä. Katriina Törmänen, Ruukut, 2025, vesiväri.

Raision museo Harkon juhlavuoden kolmantena näyttelynä avautuu Astioita savesta -näyttely, jossa tutustutaan kivi-, pronssi- ja rautakauden keramiikkaan arkeologisten löytöjen kautta.

Kysely: Nuorten yrittäjyysasenteet ennätysmyönteisiä – puolet harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä

Nuorten yrittäjyysasenteet ovat kehittyneet lupaavaan suuntaan Suomessa. Omistajanvaihdosten kannalta on myönteistä, että nuoria kiinnostaa eritoten mahdollisuus ryhtyä yrittäjäksi olemassa olevaan yritykseen. Uuden yrityksen perustaminen kiinnostaa eniten maahanmuuttajaperheiden nuoria.

Kamarikuoro Key Ensemblen 20-vuotisjuhlakonsertissa soi Rahmaninov: Vigilia

Key Ensemble.

Key Ensemble juhlii 20-vuotista taivaltaan Sergei Rahmaninovin Vigilian parissa Martinkirkossa lauantaina 13. syyskuuta kello 16. Kuoro on historiansa aikana esittänyt teosta lukemattomia kertoja ja levyttänyt sen runsas kymmenen vuotta sitten silloisen johtajansa Teemu Honkasen johdolla.

Kirjanpainajat virkistyivät loppukesän lämmössä

Heinäkuun pitkä hellejakso vilkastutti kirjanpainajia ja parveilu lisääntyi maan eteläosassa. Kevättä ja alkukesää leimanneet vaihtelevat ja epävakaiset säät hillitsivät alkukesän parveilua, joten kirjanpainajamäärien osalta kuusien kuolleisuusriski jää aiempaa vähäisemmäksi. Kuusien kuolleisuusriskiä määrittää kirjanpainajankannan koon lisäksi kuusien puolustuskyky.

Turkulaisen Ehkä-tuotannon syksyn ohjelmisto tarjoaa tanssi- ja esitystaidetta

Suvi Kemppainen ja työryhmä: From A Great Height.

Turkulaisen Ehkä-tuotannon syksyn ohjelmisto on kattaus tanssi- ja esitystaidetta – ensi-iltoja, yhteistöitä, opetustoimintaa ja festivaaleja. Ehkä-tuotannon osatuottamista kantaesityksistä kaksi koetaan Helsingissä Zodiakissa ja Kiasma-teatterissa ja yksi omalla kotinäyttämöllä Nykytaidetila Kutomolla Turussa.

Loton potti nousee kahteen miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt kierroksella 36/2025 täysosumia. Ensi viikolla potissa on kaksi miljoonaa euroa.

Raision kirjaston asukasilloissa tavataan viranhaltijoita

Eero Vainio.

Raision kaupunginjohtaja Eero Vainio on vieraana Raision kaupunginkirjaston ensimmäisessä asukasillassa torstaina 11. syyskuuta kello 17.30.

Kauppakeskusten myynti ja kävijämäärä kasvoivat vuoden toisella neljänneksellä

Kauppakeskusten kokonaismyynti kääntyi nimellisesti 1,6 prosentin kasvuun vuoden toisella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Inflaatiokorjattuna myynti kasvoi 1,2 prosenttia. Kasvu oli ripeintä huhtikuussa, mutta myös touko- ja kesäkuun kokonaismyynti ylitti vuoden 2024 vastaavien kuukausien tason.

Tekstiilitaide ilmentää tietoa Galleria Askissa

Riikka Kupsala kokeilee valmistamansa kolmiulotteisen pylvään painoa työhuoneellaan.

Turkulaisen kuvataiteilija Riikka Kupsalan tekstiiliteokset käsittelevät henkilökohtaista tietoa pukeutumisesta ja vaatteista. Teokset ovat nähtävillä Kuluttavat kuteet -näyttelyssä Galleria Askissa 12.–23. syyskuuta.

Pimeässä hohtava panssarisiimalevä loppukesän ilmiö

Viime päivinä eri puolilta rannikkoa on tullut kyselyjä sinertävästä hohdosta veden pinnassa. Kyseessä on yksisoluisen mikrolevän Alexandrium ostenfeldii aiheuttama ilmiö. Tämä myrkyllinen panssarisiimalevä hohtaa runsaana esiintyessään pimeässä sinertävänä, sillä se tuottaa bioluminesenssia. Päivänvalossa vesi voi näyttää punertavan ruskealta.

Suomen historian jännät naiset Sopukan syksyn esitysten yleisömagneetti

Suomen historian jännät naiset myi jo etukäteen loppuun kaikki kymmenen näytöstään Sopukassa.

Kaupunginteatterin vapaan kentän yhteistyöareenana toimivan Sopukka-näyttämön ohjelmistoon kuuluu tänä syksynä useita esityksiä: Suomen historian jännät naiset , Pete Poskiparran Miraakkeli ja Jore Marjarannan tähdittämä uutuusdraama Mä aion elää . Näiden lisäksi 31. joulukuuta saa ensi-iltansa musiikkiteatteriesitys Kirka – This Time It´s Personal .

Ilveskanta vahvassa kasvussa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan ilveskanta on vahvassa kasvussa. Kanta on vahvistunut kaikkialla Suomessa.

Myllyn uusi karvainen brändilähettiläs aloitti työnsä

Oranssi, karvainen Myllykkä on Kauppakeskus Myllyn uusi brändilähettiläs.

Kauppakeskus Mylly on palkannut uuden brändilähettilään, Myllykän, jonka vastuulla on kauppakeskuksen kävijöiden ja vuokralaisten yllättäminen ihmeellisillä tempauksilla.

Varautumispolku kutsuu koko perheen oppimaan arjen turvallisuustaitoja

Naantalin Kuparivuorella järjestetään lauantaina 13. syyskuuta kello 10–15 koko perheen tapahtuma, jossa harjoitellaan ja testataan arjen tärkeitä turvallisuustaitoja. Tapahtuman nimi on Varautumispolku, ja se tarjoaa monipuolista tekemistä kaikenikäisille.

Käyrätorven ja urkujen duetto päättää Liedon kesämusiikki -sarjan

Petri Komulainen ja Jan Lehtola.

Liedon kesämusiikki -sarja saa päätöksensä syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina, kun käyrätorvisti Petri Komulainen ja urkuri Jan Lehtola esittävät yhdessä värikkään duetto-ohjelman, jossa yhdistyvät konsertti- ja kirkkomusiikki.

Suomalaiset Euroopan kärkeä vanhojen puhelinten hamstraamisessa

Eurooppalaisissa kotitalouksissa uinuu unohdettu yli miljardin euron aarrekammio. Kuluttajien laatikoihin hylkäämissä kännyköissä odottaa tuhansia tonneja arvokkaita raaka-aineita, jotka voisi kierrättää hyötykäyttöön. Yksistään kobolttia on 5 000 tonnia ja kultaa 9 tonnia eurooppalaisten kaapeissa ja piirongeissa. Suomalaiset ovat Euroopan kärkeä vanhojen puhelinten hamstraamisessa.

Urheilu

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.