OP Turun Seutu: Nuoret sijoittivat viime vuonna ennätyksellisen aktiivisesti

Vaikka talousympäristö oli viime vuonna epävarma, turkulaiset sijoittivat aktiivisesti, selviää OP Turun Seudun asiakasdatasta. Varsinkin nuoret innostuivat sijoittamaan: 18–24-vuotiaat OP Turun Seudun asiakkaat ostivat osakkeita viime vuonna lähes 65 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna.

Sijoittamisesta on tullut osa yhä useamman suomalaisen arkea. OP Turun Seudun asiakasdata paljastaa, että erityisesti alueen nuoret sijoittajat olivat viime vuonna edellistä vuotta aktiivisempia. OP Turun Seudun 18–24-vuotiaat asiakkaat ostivat osakkeita viime vuonna peräti 65 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Eniten Turun seudun nuoret ostivat viime vuonna Nordean, Finnairin ja Fortumin osakkeita. Kasvuvauhti näyttääkin vain kiihtyvän, sillä alkuvuoden aikana osakkeita on nuorten toimesta ostettu yli 80 prosenttia enemmän kuin viime vuonna alkuvuoden aikana.

– On hienoa huomata, että nuoret ovat kiinnostuneita sijoittamisesta. Nuorten osakesijoittaminen on kuitenkin yhä hyvin sukupuolittunutta, sillä vain reilu viidennes 18–24-vuotiaista osakesijoittaja-asiakkaistamme on naisia ja loput miehiä. Tämä toivottavasti tasaantuu tulevaisuudessa, sanoo varallisuudenhoidon liiketoimintajohtaja Petri Leino tiedotteessa.

Vaikka nuorten osakekaupankäynti oli viime vuonna vilkasta, valtaosa nuorista sijoittaa kuitenkin rahastoihin. Moni sijoittaa rahastoihin säännöllisten kuukausisäästösopimusten kautta, jolloin raha menee automaattisesti valittuihin rahastoihin kerran kuukaudessa.

– 18–24-vuotiaat OP:n asiakkaat sijoittavat keskimäärin 59 euroa kuukaudessa rahastoihin kuukausisäästösopimusten kautta. OP Turun Seudun nuoria kiinnostavat eniten indeksirahastot, säästäjän rahastot sekä vastuulliset teemarahastot, jotka ovat hyviä valintoja toteuttaa pitkäaikaista säästämistä hajautusta korostaen, Leino jatkaa.

Viime vuosi oli osake- ja korkomarkkinoilla vaiherikas ja keskuspankit vaikuttivat keskeisesti markkinoiden mielialoihin. Moni pohtiikin, mihin sijoittaa tänä vuonna, kun sijoitusympäristö on yhä epävarma.

– Tänä vuonna katseet kannattanee kääntää sekä korko- että osakesijoituksiin. Yhdistelmäsalkku, jossa on sekä osakkeita että korkoja, kestää suhdannevaihteluita ja riskejä aikaisempaa paremmin, arvioi OP Varainhoidon koroista ja osakkeista vastaava sijoitusjohtaja Tommi Kokkarinen.

Kokkarinen vinkkaa, että sijoituksia on hyvä hajauttaa eri omaisuuslajien lisäksi ajallisesti ja maantieteellisesti.

– Hajauttaminen, eli sijoituskohteiden hankkiminen maantieteellisesti eri alueilta, eri omaisuuslajeista sekä myös eri ajankohtina on tärkeää riskien tasaamiseksi. Hajauttaminen onnistuu esimerkiksi rahastojen kautta, jotka sijoittavat rahasi puolestasi eri sijoituskohteisiin, lisää Kokkarinen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Juttua muokattu 18.4. klo 10.25: Poistettu väliotsikko.

Kellot talviaikaan sunnuntaina

Kesäaika päättyy ja talvi- eli normaaliaikaan palataan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kellonaikaa siirretään tunti taaksepäin sunnuntaina 26. lokakuuta aamuyöllä kello 4.

Finferries-yhtiön aluksille uusi valkoinen väritys

Finferriesin alukset saavat uuden värityksen.

Finferries uudistaa visuaalisen ilmeensä – valkoiset alukset ja sinisävyinen logo heijastavat puhtautta, moderniutta ja kestävää kehitystä

Koiran aineenvaihdunta reagoi paremmin rasvaan kuin hiilihydraatteihin

Helsingin yliopiston DogRisk-tutkimusryhmän tutkimuksen mukaan runsaasti hiilihydraatteja sisältävä kuivaruokavalio ja vähähiilihydraattinen, raakaan lihaan perustuva ruokavalio vaikuttavat huomattavan eri tavoin koirien energia-aineenvaihduntaan.

Kerrostalon pihatielle ilmestyi kaksi metriä syvä onkalo Itäisellä Rantakadulla

Kerrostalon pihatiellä olevaan asfalttiin ilmestyi Itäisellä Rantakadulla lauantaina iltapäivällä halkaisijaltaan noin 30-senttinen reikä, jonka alla oli noin kaksi metriä syvä onkalo.

Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinto Turun kaupungille

Bocuse d'Or -kilpailussa valittiin Suomen edustaja BdO -kilpailuun Ranskaan.

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, ELO-säätiö, jakaa vuosittain Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnon. Tänä vuonna palkinnot jaetaan Vuoden Kokki 30-vuotta -gaalassa Helsingissä lauantaina 25. lokakuuta.

Absurdi ja psykedeelinen dekkari saa kantaesityksensä Poplarissa

Raision Teatteri tuo marraskuussa näyttämölle uuden rikosmysteerin, joka hämärtää todellisuuden ja mielikuvituksen rajat. Nämä kolme on Tomi Ahon käsikirjoittama ja ohjaama absurdi dekkari, jossa katsoja ei voi olla varma, mikä on totta ja mikä ei.

Viidennes nuorista keskeyttänyt joskus tutkintoon johtavan koulutuksen

15–34-vuotiaista nuorista 21 prosenttia on joskus keskeyttänyt tutkintoon johtavan koulutuksen. Miehistä näin on tehnyt 23 prosenttia ja naisista 19 prosenttia. Yleisimmin keskeytys johtui koulutuksen sisällöstä, mutta myös terveydelliset syyt olivat yleisiä.

Tietokirjailijapalkinto Rauno Lahtiselle

Rauno Lahtinen.

Vuoden tietokirjailijapalkinnon saivat Hannu Itkonen , Laura Juntunen , Sami Karjalainen , Rauno Lahtinen ja Eveliina Talvitie . Palkinnot jaettiin nyt 25. kertaa.

Borrelioositapauksia ennätysmäärä tänä vuonna

Borrelioositapausten määrä on noussut tänä vuonna. Punkkikausi voi jatkua jopa marraskuulle asti, joten punkkeja vastaan suojautuminen kannattaa muistaa myös syksyllä.

Konsulttiyhtiö: Liiga voi saada eron SHL:ään kiinni uudella mediasopimuksella

TPS:n liiketoiminnan kulut per piste ovat 150 000 euroa ja henkilöstökulut per piste 77 100 euroa.

Konsulttiyhtiö EY:n tuore analyysi SM-liigaseurojen taloudellisesta tilanteesta kaudelta 2024–25 osoittaa, että liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto nousi ennätykselliseen 191,7 miljoonaan euroon, missä on kasvua 11 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu ei kuitenkaan tullut jääkiekosta, vaan pääosin oheis- ja muusta liiketoiminnasta. Liigakarsinnat olivat tuottoisia liigalle ja toivat yli miljoonaa euroa lisää rahaa kiekkobisnekseen. Taloudellisessa tarkastelussa kauden tehokkaimpia olivat kauden finalistit Saipa ja Kalpa, jotka tekivät hyvän tuloksen pienellä budjetilla.

Uusi tutkimus paljastaa poikkeavuuksia aivojen dopamiini- ja opioidijärjestelmässä autismikirjon häiriössä

Tutkimuksessa selvitettiin tiettyjen dopamiinireseptorien ja opioidireseptorien toimintaa autismikirjon häiriötä sairastavilla aikuisilla miehillä. Aivojen toimintaa tutkittiin PET-kuvauksella. Tutkimukseen osallistui 16 autismikirjon häiriötä sairastavaa aikuista ja 24 verrokkihenkilöä.

Analogisia valokuvia ja kollaaseja suurikokoisilla käsinvärjätyillä kodintekstiileillä

Juliana Irene Smith, KillJoy2.

Juliana Irene Smithin näyttely Scaredy Cat – Boo! on esillä Valokuvakeskus Perissä 31.10.–30.11.

Ville Valkonen johtamaan velkajarru-työryhmää

Eduskuntaryhmät ovat nimenneet finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän eli niin sanotun velkajarru-työryhmän. Työryhmän puheenjohtajaksi on valittu varsinaissuomalainen kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) ja varapuheenjohtajaksi Joona Räsänen (sd.). Työ käynnistyy 4. marraskuuta.

Viemäri- ja vesijohtotyö kaventaa ajorataa Vähäheikkiläntiellä vuoden loppuun asti

Vähäheikkiläntien ja Rykmentintien risteyksessä tehdään viemäri- ja vesijohtotyötä 27.10.–31.12. Ajorata on kavennettu risteysalueella ja aiheuttaa haittaa kaikissa ajosuunnissa. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Naapurimaat kiinnostivat kesällä suomalaismatkailijoita, risteilyjen suosio kasvoi

Suomalaiset tekivät touko–elokuussa ulkomaille kaikkiaan noin 2,8 miljoonaa lomamatkaa, mikä on hieman vähemmän kuin edelliskesänä. Naapurimaat kiinnostivat suomalaismatkailijoita kesällä eniten, kun taas Etelä-Euroopan suosio laski.

Turun seutu Suomen kansainvälisin start up -ekosysteemi

Vesa Palander.

Turun seudun start up -ekosysteemi on selvässä kasvussa, selviää vuoden 2025 startup-selvityksestä. Yrittäjät kokevat toimintaympäristön aiempaa myönteisemmäksi, ja alue houkuttelee yhä enemmän kansainvälisiä osaajia. Uudet avaukset, kuten start up -hubi ja sinisen talouden ohjelmat, vauhdittavat kehitystä kohti Suomen dynaamisinta kasvualuetta.

Väitös: Suomi voi säästää miljardi euroa vuodessa suhtautumalla henkilöstön hyvinvointiin investointina

Suomen terveydenhuolto on suurten haasteiden edessä: ikääntyvä väestö, vähenevä työikäinen väestö, lisääntyvät pitkäaikaissairaudet ja kustannusten nousu kuormittavat sekä yksilöitä että kansantaloutta. Åbo Akademin uusi väitöskirja osoittaa, että ratkaisu on henkilöstön terveyden johtamisessa – ei kustannuksena, vaan investointina.

Naantalin Teatterissa ensi-illassa Yksinen-näytelmä

Topi Kanerva, Teija Söderholm ja Unna Äkäslompolo.

Naantalin Teatterin lavan valloittaa Laura Ruohosen näytelmä Yksinen , joka saa ensi-iltansa 15. marraskuuta. Teoksen ohjaa Katariina Salonen . Rooleissa nähdään Teija Söderholm , Unna Äkäslompolo ja Topi Kanerva . Yksinen on samanaikaisesti karu, kaunis ja humoristinenkin tutkielma ihmisistä, jotka joutuvat kohtaamaan itsensä ja toisensa ilman yhteyttä ulkomaailmaan.

Urheilu

Konsulttiyhtiö: Liiga voi saada eron SHL:ään kiinni uudella mediasopimuksella

TPS:n liiketoiminnan kulut per piste ovat 150 000 euroa ja henkilöstökulut per piste 77 100 euroa.

Konsulttiyhtiö EY:n tuore analyysi SM-liigaseurojen taloudellisesta tilanteesta kaudelta 2024–25 osoittaa, että liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto nousi ennätykselliseen 191,7 miljoonaan euroon, missä on kasvua 11 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu ei kuitenkaan tullut jääkiekosta, vaan pääosin oheis- ja muusta liiketoiminnasta. Liigakarsinnat olivat tuottoisia liigalle ja toivat yli miljoonaa euroa lisää rahaa kiekkobisnekseen. Taloudellisessa tarkastelussa kauden tehokkaimpia olivat kauden finalistit Saipa ja Kalpa, jotka tekivät hyvän tuloksen pienellä budjetilla.

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.

Puukkokatsomo: Salibandyn tuttu mitalinelikko

Salibandyn kansainväliseen kalenteriin on puuhattu hyvän tovin ajan puuhattu merkittävää muutosta. Tosin syy on jäänyt hieman epäselväksi.

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .