Opintolainan korkoavustuksen tulorajat nousivat – korkoavustuksen saajien määrä kasvanut viime vuosina

Opintolainan korkoavustuksen tulorajat nousivat alkuvuodesta, joten yhä useammalla on mahdollisuus saada Kelasta avustusta opintolainan korkojen maksuun. Viime vuonna korkoavustuksen saajien määrä kasvoi merkittävästi korkojen nousun ja kasvaneiden lainamäärien takia.

Opintolainan korkoavustuksen tuloraja nousi helmikuussa 1 589 euroon kuukaudessa. Tuloraja on korkeampi, jos avustuksen hakija on alaikäisen lapsen huoltaja tai hänen luonaan asuu puolison alaikäinen lapsi. Jos lapsia on yksi, tuloraja on 1 835 euroa kuukaudessa. Jos lapsia on kaksi, tuloraja on 1 902 kuukaudessa. Jos lapsia on kolme tai useampi, tuloraja on 2 015 kuukaudessa. Muutoksen takia yhä useammalla on mahdollisuus saada avustusta opintolainan korkojen maksuun.

Opintovelallinen voi saada korkoavustusta opintolainan korkojen maksuun, jos hänen tulonsa eivät ylitä tulorajaa. Korkoavustuksen voi saada siinä vaiheessa, kun pankki on alkanut laskuttaa korkoja, eli noin vuoden kuluttua siitä, kun opintotuki on päättynyt. Jos asiakkaalle myönnetään korkoavustus, Kela maksaa valtion takaaman opintolainan korot ja pankin perimät ilmoituskulut kokonaisuudessaan. Asiakas ei joudu maksamaan niitä takaisin Kelalle.

Kela maksaa korkoavustuksen joko pankille tai asiakkaalle itselleen. Jos korkoavustus maksetaan suoraan pankille, avustusta on haettava viimeistään 5. kesäkuuta. Asiakkaalle itselleen maksettavaa korkoavustusta on haettava viimeistään 31. elokuuta. Kelan verkkosivuilla on ohjeet korkoavustuksen hakemiseen.

Kelan maksaman opintolainan korkoavustusten saajia oli viime vuonna lähes 8 000. Saajia oli noin kahdeksan kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna, jolloin noin tuhat henkilöä sai korkoavustusta. Saajien määrän kasvun taustalla on se, että opiskelijoiden ottaman lainan määrä on kasvanut samalla kun korot ovat nousseet.

– Nollakorkojen aikaan korkoavustukselle ei ollut käyttöä. Yleinen korkojen nousu on muuttanut tilannetta nopeasti, ja korkoavustus on osoittanut tarpeellisuutensa, arvioi Kelan opintotukiryhmän erikoissuunnittelija Ilpo Lahtinen tiedotteessa.

Esimerkiksi maisteritutkinnon suorittaneiden tyypillinen opintovelka on jo yli 20 000 euroa. Opintolainan korot ovat tällä hetkellä 4–4,5 prosenttia. Näin ollen maisteritutkinnon suorittanut maksaa opintolainastaan korkoa tyypillisesti 800–1 000 euroa vuosittain.

Lahtisen mukaan korkoavustus on tärkeä tukimuoto sekä pienituloisille opintovelallisille että valtion taloudelle.

– Korkoavustuksen avulla vähennetään tilanteita, joissa Kela joutuu maksamaan hoitamattoman opintolainan pankille.

Kela myöntää opintotuen tai aikuiskoulutustuen saajille opintolainatakauksen, jota vastaan pankki myöntää lainan. Jos velallinen ei maksa lainaa tai korkoja, Kela on velvollinen maksamaan lainan korkoineen pankille. Tällöin Kela perii maksamansa määrän lainansaajalta.

Kela maksoi viime vuonna hoitamattomia opintolainoja pankeille 85 miljoonan euron arvosta. Kelan perittävänä on 26 600 henkilön opintolainoja. Pankeilla on opintolainaa ottaneita asiakkaita yli puoli miljoonaa ja opintolainakanta on kuusi miljardia euroa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sinulle on postia

Posti ja Tori.fi julkaisivat pari viikkoa sitten tiedotteen kuvineen Postin jakelukeskuksesta, jonka täyttävät mitä mielikuvituksellisimmat tee se itse -kierrätyspakettien viritykset. Halki Suomen ja Euroopankin kuljetetaan nyt muovipussi- ja teippimyttyjä sekä sipsipurkeissa puseroita.

Voi aikoja, voi tapoja

Cicero.

Ajat lienevät muuttuneet. Samoin tavat. Muutama vuosikymmen sitten iso joukko ihmisiä ”pahoitti mielensä”, osa miltei raivostuikin, mainosmaailman törkeydestä, moraalittomuudesta. Olihan eräskin maalimainos sietämättömän seksivetoinen. Maalausasunsa valinneen rintavan naisen dekoltee oli liian ”antava”, vaikkei mitään kuitenkaan ylipursunut. Tai rivo miesääni suklaapatukkamainoksessa kertoi kyseenalaisesti, että ”ei tiedä tyttö, että nurkan takana olisi patukkaa tarjolla! Olisivatko copywriterit enää alemmas kyenneet vajota!

Kotimaisen kuminan, korianterin ja öljyhampun viljelymäärää ja laatua nostetaan uudessa hankkeessa

Korianteria viedään ulkomaille.

Pyhäjärvi-instituutin Kumina ja kaverit -hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen. Hanke jatkuu vuoden 2027 loppuun saakka ja sen hankealue on Uusimaa, Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.

Yrttiaho: Ammattiopetusta uhkaavat leikkaukset tulee torjua Turun budjettineuvotteluissa

Turun kaupungin ensi vuoden budjetti uhkaa leikata ammattiopetuksesta peräti 1,5 miljoonaa euroa. Muutaman vuoden aikana ammattiopetuksesta leikattaisiin peräti 4,5 miljoonaa euroa. Tavoite on muuttaa Turun ammatti-instituutin toiminta yhtiömuotoiseksi. Esitykset sisältyvät kansliapäällikön budjettiesitykseen, jonka pohjalta päättäjät nyt neuvottelevat.

Kuivuus karkottaa sokeritoukat

Sokeritoukat eivät ole vaarallisia, mutta runsas esiintymä voi kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta.

Sokeritoukat ovat yleinen riesa erityisesti kylpyhuoneissa ja muissa kosteissa tiloissa. Vaikka ne eivät ole vaarallisia, voi runsas esiintymä kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta. Usein sokeritoukista kuitenkin pääsee eroon systemaattisella siivouksella.

Työministeri vieraili Salossa ja Paimiossa

Työministeri Matias Marttinen (kok.) vieraili perjantaina 24. lokakuuta Salossa ja Paimiossa tutustumassa alueen työllisyystilanteeseen, elinvoimaan ja ajankohtaisiin kehityshankkeisiin. Vierailun aikana keskusteltiin myös Suomen kansainvälisistä yhteyksistä sekä mahdollisuuksista laajentaa alueellista junaliikennettä Varsinais-Suomeen. Lisäksi ministeri kuuli alueen yritysten huolia ja nostoja kasvun pullonkauloihin.

Myllyyn uusia ravintoloita ja etnisiä makuja

Kauppakeskus Myllyyn tuleva Moi ! Poke -ravintola avautuu Myllyntorin laidalle.

Myllyn kauppakeskuksen ruoka- ja juomatarjonta laajenee. Poke bowl -annoksista tunnettu Moi ! Poke avaa loppuvuoden aikana uuden ravintolan Myllyntorin laidalle. Finnkinon naapuriin tulee Moi ! Aasia -ruokakauppa. Ensi vuoden alussa Finnkinon päätyyn avautuu myös Fazer Café Mylly.

Veritaksen sijoitusten arvo ylitti ensimmäistä kertaa viisi miljardia euroa

– Viime vuosi oli meille ennätyksellisen kasvun vuosi ja näyttäisi siltä, että tänä vuonna pääsemme jopa piirun verran parempiin myyntilukemiin, Veritaksen vt. toimitusjohtaja Tommy Sandås kertoo tiedotteessa.

Turku Suomen kolmanneksi tunnetuin ja arvostetuin opiskelijakaupunki

Taloustutkimuksen Opiskelukaupungit 2025 -tutkimuksen mukaan Turku on nuorten aikuisten keskuudessa koko maan kolmanneksi tunnetuin, arvostetuin ja suositelluin opiskelijakaupunki. Vertailussa oli mukana 36 korkeakoulukaupunkia.

Parainen täyttää 700 vuotta vuonna 2029

Samalla kun Turku viettää 800-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2029, naapurikaupunki Parainen ei jää paljon jälkeen. Parainen täyttää 700 vuotta ja koko saaristokaupunki valmistautuu juhlaan.

Näyttely kutsuu edesmenneet tähän aikaan

Paula Saraste ja Aarni Vaarnamo, Karuizawa 1.

Pyhäinpäivän aattona avautuva näyttely Henkiin herätetyt kutsuu edesmenneet tähän aikaan taiteen välityksellä. Galleria Askissa on 31.10.–16.11. esillä Laura Iisalon , Paula Sarasteen ja Aarni Vaarnamon teoksia.

Kylpyhuoneessa tulipalo Elinantiellä

Kerrostaloasunnon kylpyhuoneessa syttyi tulipalo Elinantiellä perjantaina päivällä. Pelastuslaitos sammutti ja tuuletti asunnon. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Koko kylän retki kutsuu ylisukupolviselle seikkailulle Raisiossa

Raisiossa järjestetään luontoretki.

Raisiossa järjestetään luontoretki, joka kutsuu kaikenikäiset ja -kuntoiset liikkujat vauvasta vaariin yhteiselle seikkailulle maanantaina 3. marraskuuta kello 9.30–10.30. Retken oppaina toimivat Raision Rinkan luontoluotsit, jotka johdattavat Huhkonpuistoon luonnon äärelle. Reitin voi kulkea myös rattaiden tai vaunujen kanssa. Lähtö on Satelliitin pihasta, Sipilänkuja 2.

Turussa kirkkoon kuuluu noin 54 prosenttia väestöstä

Uudestamaasta on tullut Suomen ensimmäinen maakunta, jossa alle puolet väestöstä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tilastokeskuksen päivittämän väestötilaston mukaan Uudenmaan väkiluku oli kuluvan vuoden syyskuussa 1 797 684. Kirkko ilmoittaa uusimaalaisten seurakuntiensa jäsenmäärän olleen syyskuussa 898 098. Tarkka kirkkoon kuuluvien jäsenosuus oli täten 49,96 prosenttia.

Nainen miehen menestyksen takana

Tuula Vainikainen.

Tuula Vainikainen esittelee kirjaansa Nainen sivulauseessa – kuolemaantuomitun Oskari Tokoin puolison Hanna Tokoin elämä Raision Kirjastotalon toisessa kerroksessa tiistaina 28. lokakuuta kello 18–19.30.

Viking Line onnistui kolmannella kvartaalilla, tulos parani

Viking Linen liikevaihto oli vuoden kolmannella kvartaalilla 152,5 miljoonaa euroa (151,5 miljoonaa euroa vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,2 miljoonaa euroa (0,2). Liiketulos oli 28,7 miljoonaa euroa (29,4).

Lounais-Suomen Jätehuolto luopuu pyörällisten biojäteastioiden suojasäkeistä

Biokaasulaitoksessa suojasäkit muuttuvat käsittelyssä purukumimaiseksi massaksi, joka takertuu koneisiin ja aiheuttaa tukoksia.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) luopuu suojasäkeistä, joita on käytetty pyörillä varustetuissa umpinaisissa biojäteastioissa. Päätöksen taustalla ovat suurikokoisten säkkien biokaasulaitoksessa aiheuttamat ongelmat. Biojätteen lajittelussa tärkeintä on muistaa pakata biojäte ensisijaisesti paperiseen biojätepussiin ja huolehtia astian säännöllisestä pesusta.

Uni tukee painonhallintaa

Hyvä uni on tärkeä osa painonhallintaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan yöunen määrä, päivärytmi ja päivävireys vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka hyvin ihmiset onnistuvat pudottamaan painoa. Paras laihtumistulos saavutettiin 7–9 tunnin yöunilla.

Urheilu

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.