Joulukinkku ei maistu vielä marraskuussa

Kinkun suosio säilyy, koko on pienentynyt vähitellen. Kinkun suosio säilyy, koko on pienentynyt vähitellen. Kuva: Riitta Salmi

Jouluvalot saavat syttyä marraskuussa, joulupöytä saa vielä odottaa vuoroaan. Yli puolet hyväksyy jouluvalot marraskuun pimeyteen, mutta joka neljäs arvioi marraskuisten jouluintoilijoiden ärsyttävän muita. Jouluruoat jo marraskuussa tai ympäri vuoden hyväksyy yhteensä 15 prosenttia.

Perinneruoka ei aina ole suosikkiruokaa. 17 prosenttia tunnistaa, että joulupöytään katetaan ruokia, joista monet eivät erityisemmin pidä. 25–34-vuotiaista näin ajattelee lähes joka kolmas.

Kinkun suosio säilyy, koko on pienentynyt vähitellen. HKFoods arvioi, että tänä vuonna kinkkuja ostetaan suunnilleen saman verran kuin viime vuonna. Ostetuin on noin viiden kilon luuton juhlakinkku.

HKFoodsin tuoreen kyselyn mukaan kahdeksan prosenttia pitää marraskuuta sopivana ajankohtana aloittaa jouluruokien syöminen. Kun mukaan lasketaan ne, joiden mielestä jouluruokia voi syödä ympäri vuoden, osuus nousee 15 prosenttiin. Joka kolmas säästäisi ensimmäisen joululautasen vasta aattoon. Jouluvalot saavat jo marraskuussa laajaa kannatusta: 54 prosenttia vastaajista ja erityisesti naiset pitävät niitä tapana taittaa pimeyttä. Varhainen jouluhössötys ei silti ole jokaisen makuun: joka neljäs yhtyy väittämään, että marraskuussa joulua intoilevat ihmiset ärsyttävät muita.

– Eri sukupolvilla on selvästi omat joulupöytäaikataulunsa. 65–74-vuotiaista 45 prosenttia pitää vasta jouluaattoa sopivana jouluruokien aloitushetkenä. Nuoremmat aikuiset haluavat jouluruoat pöytään aikaisemmin, 25–34-vuotiaista aattoon odottaisi vain joka viides, kertoo HKFoodsin markkinointi- ja innovaatiojohtaja Tia Yrjölä tiedotteessa.

Suomalaisista 56 prosenttia pitää joulupöydän perinteitä uusia ruokatrendejä tärkeämpinä. Kaikki perinneruoat eivät silti ole suosikkiruokia. HKFoodsin kyselytutkimuksen vastaajista joka kuudes yhtyy väittämään, että joulupöytään katetaan vuodesta toiseen ruokia, joista monet eivät erityisemmin pidä. 25–34-vuotiaista näin ajattelee lähes joka kolmas.

Joulupöytä jatkaa usein omassa lapsuudessa luotuja perinteitä ja siksi sinne katetaan yhteisiä makumuistoja, jokaiselle jotakin. Joulu on herkuttelua ja hyvin syömistä yhteisen pöydän äärellä. Perinteitäkin voi päivittää oman seurueen näköisiksi, kertoo Yrjölä.

HKFoodsin joulututkimuksen mukaan kymmenen suosituimman jouluruoan joukko on pysynyt samana jo vuosia: joulukinkku pitää ykköspaikkaa 70 prosentin osuudella. Seuraavina ovat porkkanalaatikko (58 %), joulupuuro (53 %) ja joulutortut (53 %). Lipeäkala ja maksapatee ovat suosikkilistan häntäpäässä, tosin niilläkin on pieni uskollinen fanikuntansa.

HKFoodsin joulututkimuksen mukaan joulussa parasta ovat joulun ruokahetket – mahdollisuudet herkutella ja syödä hyvin. Sen sijaan jouluruokien valmistaminen ei ole kaikkien mielipuuhaa. Vain joka kymmenes kertoo jouluruokien valmistamisen tai joululeivonnan kuuluvan tärkeimpien joulutunnelmaa tuovien asioiden joukkoon.

– Joulu on yhdessäolon aikaa. Tunnelma ja kaunis kattaus ovat osa jouluun laskeutumista. Vaikka joulukinkku paistetaan perinteisesti itse, 17 prosenttia kyselyymme vastanneista kertoi antaneensa paistovuoron ammattilaiselle ja hankkineensa pikkujoulujen tai joulun ajan aterioille valmiiksi kypsennettyä kinkkua tai kinkkuviipaleita, kertoo Yrjölä.

Joulukinkkujen ostaminen vilkastuu noin kaksi viikkoa ennen joulua. HKFoods arvioi, että tänä jouluna kinkkuja ostetaan suunnilleen yhtä paljon kuin viime vuonna, noin kuusi miljoonaa kiloa. Joulukinkkujen kokonaismyynti on kappalemääräisesti pysynyt pitkään ennallaan, mutta kinkkujen keskikoko on vuosien mittaan pienentynyt vähitellen.

– Kun kinkkuostoksia tarkastellaan kiloina, 3–5 kilon kinkkujen osuus on yli 50 prosenttia ja alle kolmen kilon kinkkujen alle 15 prosenttia. Ostetuin kinkkutyyppi on noin viiden kilon luuton juhlakinkku. Entisajan kokonaista luullista joulukinkkuakin ostetaan edelleen, mutta nykyään enää vain todella vähän, kertoo HKFoodsin lihaliiketoiminnan johtaja Mikko Järvinen.

Koon lisäksi kinkkuostoksilla painaa alkuperä. HKFoodsin joulututkimuksessa lähes yhdeksän kymmenestä pitää kinkun suomalaisuutta erittäin tai melko tärkeänä valintaperusteena.

Jouluruokien hinta mietityttää. HKFoodsin tuoreessa kyselytutkimuksessa joka kolmas nostaa sen yleisimpien jouluruokailuun liittyvien stressin aiheuttajien joukkoon. Kinkun kohdalla kukkaroa auttaa, kun ostoksilla miettii aattopöydän lisäksi seuraavien päivien aterioita. Sopivan kokoisen kinkun valinnan nostaa tärkeimpien ohjeaiheiden joukkoon 14 prosenttia ja kinkun rippeiden hyödyntämisen 13 prosenttia vastaajista.

Kinkkua kannattaa ostaa enemmän kuin pelkille joulun juhla-aterioille tarvitaan ja suunnitella sille käyttöä myös välipäiviksi. Suurempien kinkkujen kilohinta on usein pienempien kinkkujen kilohintaa edullisempi. Edullisuus näkyy myös lautasella: noin kuuden reilun kinkkuviipaleen annos voi maksaa alle euron ruokailijaa kohti. Yhdellä paistamisella saa lisäksi raaka-aineen moneen ateriaan. Aattona syödään perinteistä, välipäivinä maailman makuja: kinkusta voi valmistaa esimerkiksi aasialaishenkistä Karamellipossua tai HKFoodsin kokkien uusimman reseptin mukaista Possugyrosta. Näin isompi kinkku tulee käytettyä vielä silloin, kun laatikot ja muut jouluruoat ovat jo poistuneet ruokalistalta, sanoo HKFoodsin lihaliiketoiminnan johtaja Mikko Järvinen.

Jouluruokien jatkokäytön suunnittelulle on toinenkin peruste: 16 prosenttia vastaajista nostaa ylijäävän ruoan määrän yleisimpien jouluruokailuun liittyvän päänvaivan aiheuttajien joukkoon. Silti joulupöytään tulee tietoisesti hankittua ylimääräistä. Neljä kymmenestä tunnistaa, että ruokaa ostetaan enemmän kuin oikeasti tarvitaan. 25–34-vuotiaista näin vastaa joka toinen.

Joka kolmas arvioi onnistuneen paistamisen ja sopivan kypsyyden arvioimisen kuuluvan kinkkuasioihin, joissa tarvitaan eniten ohjeita tai ideoita. Kinkun sulatus-, paisto-, viimeistely- ja jäähdytysohjeet kannattaa kerrata hyvissä ajoin, jotta niitä ei tarvitse etsiä kinkku kainalossa aatonaattona. Ohjeet kannattaa kerrata hyvissä ajoin, erityisesti kolmen tärkeän lämpötilan osalta.

Ota kinkku reilusti ennen paistamista huoneenlämpöön. Kinkun sisälämpötilan olisi hyvä olla noin 8–10 astetta ennen uuniin laittamista. Sopiva paistolämpötila on 100–135 astetta. Kun kinkun sisälämpötila on 75 astetta, lopputulos on mehevä. Mureamman kinkun ystävä voi jatkaa paistamista 80 asteeseen. Paistamisen jälkeen kinkku jäähdytetään ja siirretään heti jäähtymisen jälkeen jääkaappiin. Pöytään leikataan kerrallaan vain aterialla tarvittava määrä, ja muu kinkku säilytetään kylmässä, muistuttaa Järvinen.

– Pieni kinkku valmistuu myös airfryerissa, jolloin koko uunia ei tarvitse lämmittää. Noin kilon kinkun kypsentämiseen kuluu noin tunti, ja uuni jää vapaaksi muille jouluruoille. Kypsyys varmistetaan käyttämällä lihalämpömittaria, ohjeistaa Järvinen.

Kinkun kuorruttaminen jakaa kinkkukansan perinteisesti kahtia: noin joka toinen kinkku saa kuorrutteen, joka toinen tarjoillaan ilman. Suosituin kuorrutus on korppujauholeivitys sinapilla tai ilman.

Keittiömestari Kape Aihinen on luonut joulukinkuille uuden kuorrutereseptin: omena-misoglaseerauksen ja rapean yrtti-pankopinnan. Omenamehusta, sokerista, valkoviinistä ja vaaleasta misotahnasta valmistettu glaseeraus levitetään kypsälle kinkulle ja viimeistellään uunissa. Ennen tarjoilua pinnalle ripotellaan kullankeltaiseksi paahdettua pankoa ja tuoreita yrttejä, kuten meiramia, timjamia ja lehtipersiljaa.

Joulu ei ole pelkästään varttuneimmille perinteiden vaalijoille. Joulu oli nuoremmille vastaajille jopa merkityksellisempi kuin vanhemmille. Kun kysyttiin joulun tärkeimmistä asioista, nuoremmat vastaajat painottivat perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa vietettyä aikaa, vanhemmat puolestaan rauhoittumista. Joulumielen nostattajissa näkyy selvä sukupolviero. Tuoreessa kyselytutkimuksessa lähes puolet 25–34-vuotiaista valitsee lumen ja talvisen sään vahvimpien joulutunnelman tuojien joukkoon. Yli 74-vuotiaista näin tekee vain noin joka seitsemäs. Myös joulukoristeet kuuluvat vahvimpiin tunnelmantekijöihin joka kolmannella 25–34-vuotiaalla, vanhimmista vastaajista noin joka seitsemännellä.

HKFoodsin teettämän Suomalaisten ajatuksia joulusta ja jouluruoasta -kyselytutkimuksen toteutti IROResearch 15.–23. syyskuuta. Kyselyyn vastasi tuhat henkilöä. Aineisto painotettiin vastaamaan suomalaista väestöä iän, sukupuolen, maakunnan ja koulutuksen mukaan.

HKFoodsin teettämä jouluruokakysely toteutettiin joulun 2025 aikana ja siihen vastasi Suomessa 800 henkilöä. Kyselyn toteutti Crowst.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Poliisi ja Liikenneturva: Syksyn pimeys edellyttää näkyvyyttä ja oikeaa tilannenopeutta

Syksyn pimeät aamut ja illat, sateet sekä märät ja lehtien peittämät tiet heikentävät liikenteen turvallisuutta. Poliisi ja Liikenneturva muistuttavat kaikkia tienkäyttäjiä huolehtimaan näkyvyydestään ja sovittamaan nopeutensa olosuhteisiin.

Pohjoismaisen kirjallisuuden ilta Naantalin pääkirjastossa

Naantalin pääkirjasto kutsuu viettämään Pohjoismaisen kirjallisuuden iltaa kirjallisuuden ja keskustelun parissa.

Naantalin pääkirjastossa järjestetään torstaina 12. marraskuuta kello 17–19 Pohjola-Nordenin ääneenlukutilaisuus, jossa tarkastellaan pohjoismaista demokratiaa kirjallisuuden kautta.

Isäksi tullaan yhä vanhempana

Ensimmäistä kertaa biologiseksi isäksi tulleet olivat viime vuonna keskimäärin 32,4-vuotiaita. Isien keski-ikä on noussut selvästi viime vuosikymmenten aikana.

Vesi inspiraation lähteenä

Slillkuva videosta Matka, 2026.

Helinä Hukkataipaleen ja Merja Tanhuan näyttely on Galleria Askissa 13.–29. marraskuuta.

Seurakuntavaaleissa äänesti ennakkoon 8 417 henkilöä Turussa ja Kaarinassa

Kaikkiaan 8 417 henkilöä äänesti ennakkoon seurakuntavaaleissa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Ennakkoääniä annettiin siis hieman enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Äänestysprosentti kipusi ennen varsinaista vaalipäivää 7,15 prosenttiin. Äänioikeutettuja on Turun ja Kaarinan seurakunnissa yhteensä 117 739.

Pyhän Katariinan tien ja Kalakylän alikulkukäytävät valmistuvat jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön

Pyhän Katariinan tien ja Kalakylän alikulkukäytävät otetaan marraskuussa osaksi kävelyn ja pyöräilyn väylää. Alikulkukäytävät sijaitsevat nykyisen maantien levennysalueella. Uudet alikulut otetaan käyttöön 12. marraskuuta. Käyttöönoton myötä jalankulun ja pyöräilyn reitit saadaan siirrettyä vanhoille reiteilleen. Samalla Kurkelantien ylittävät tilapäiset suojatiet poistuvat käytöstä.

Mies pelastettiin joesta Läntisellä Rantakadulla

Mies putosi tuntemattomasta syystä Aurajokeen Läntisellä Rantakadulla sunnuntaina aamulla. Sivullinen huomasi tapahtuneen ja soitti hätäkeskukseen 112.

Joulukinkku ei maistu vielä marraskuussa

Kinkun suosio säilyy, koko on pienentynyt vähitellen.

Jouluvalot saavat syttyä marraskuussa, joulupöytä saa vielä odottaa vuoroaan. Yli puolet hyväksyy jouluvalot marraskuun pimeyteen, mutta joka neljäs arvioi marraskuisten jouluintoilijoiden ärsyttävän muita. Jouluruoat jo marraskuussa tai ympäri vuoden hyväksyy yhteensä 15 prosenttia.

Yksi loukkaantui vakavasti kerrostalopalossa Itäisellä Pitkälläkadulla

Kerrostalon ensimmäisen kerroksen asunnossa tulipalo Itäisellä Pitkäkadulla lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä. Pelastuslaitoksen savusukeltajat löysivät palavasta asunnosta yhden henkilön, joka pelastettiin asunnosta.

Liian aikainen talvisuojaus voi vahingoittaa kasveja

Syksy on värien aikaa puutarhassa.

Marraskuun saapuessa moni puutarhaharrastaja valmistautuu suojaamaan kasvejaan talven pakkasilta. Liian aikainen suojaaminen voi kuitenkin aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Puutarhaliitto muistuttaa, että erityisesti maan kosteus, lämpötilojen vaihtelut ja talvisuojausten oikea ajoitus vaikuttavat kasvien talvehtimiseen. Ensimmäiset yöpakkaset eivät vielä tarkoita, että kaikki kasvit tarvitsevat suojaa.

Loton potti kohoaa jo 12 miljoonaan euroon

Loton kierroksen 45/2026 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti nousee ensi viikolla 12 miljoonaan euroon.

Kuka huolehtii taloyhtiöiden omaisuudesta?

Asuntolaina ei pienene sillä, että kodin arvo laskee, muistuttaa kirjoittaja.

Otit 200 000 euroa asuntolainaa. Jätitkö kotisi arvosta huolehtimisen sille naapurille, joka vielä suostui?

LineDeck Marine uusi Buster-, Cross- ja Yamarin-veneiden jälleenmyyjä Turun alueella

LineDeck Marine myy myös täysin uusia Buster L-malleja.

Inhan Tehtaat Oy Ab on solminut uuden jälleenmyyntisopimuksen LineDeck Marine Oy:n kanssa. LineDeck Marine aloittaa Buster-, Cross- ja Yamarin-veneiden myynnin Turun talousalueella. Uusi venemyymälä avautuu Kaarinan Krossin alueelle helmikuussa 2027.

Saaristoasiain neuvottelukunta SANK järjestää saariston superpäivät

Saaristoasiain neuvottelukunta SANK järjestää saariston superpäivät eduskunnassa 10.–11. marraskuuta jo toista kertaa. Superpäivät antavat puheenvuoron saariston turvallisuustoimijoille, ja tapahtuman tavoitteena on nostaa esille vapaaehtoistoiminnan, paikallistuntemuksen sekä viranomaisten ja paikallisyhteisöjen tiiviin yhteistyön kaltaisia saaristoalueiden turvallisuusteemoja.

Avaimet ja merkinnät veistoksellisen ajattelun tiivistymiä

Eero Merimaan näyttely Avaimia ja merkintöjä on esillä Galleria Joellassa 12.11.–5.12.

Influenssarokote vähentää merkittävästi riskiä joutua sairaalahoitoon

Influenssarokotteen hyödyt ulottuvat influenssaan sairastumisen ehkäisyä laajemmalle. Laaja, 165 tutkimuksen meta-analyysi osoittaa, että influenssarokote vähentää vakavan taudin riskiä ja pienentää influenssaan liittyvän sairaalahoidon riskiä arviolta 42 prosenttia. Influenssa voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita ja lisätä sydän- ja verisuonitapahtumien riskiä etenkin ikääntyneiden keskuudessa, mutta tauti aiheuttaa ylikuolleisuutta jo yli 50-vuotiailla.

Faso Kan soittaa afrikkalaista perinnemusiikkia Martinsalissa

Faso Kan esiintyy Raisiossa.

Afrikkalaista perinnemusiikkia soittava yhtye Faso Kan esiintyy Martinsalissa tiistaina 10. marraskuuta kello 18 alkaen. Vuonna 2006 perustetun Faso Kanin musiikki ammentaa inspiraatiota Länsi-Afrikan rikkaasta musiikkiperinteestä. Musiikki on melodista ja vauhdikasta. Lavalla nähdään useita afrikkalaisia perinnesoittimia, kuten djembe, dundun ja balafon.

Veneilykausi päättyi – matalaväyläkanavien liikennemäärät putosivat viime vuodesta

Väyläviraston ylläpitämien matalaväyläkanavien liikennekausi päättyi 31. lokakuuta. Sulutusten määrät kanavilla putosivat keskimäärin noin 18 prosenttia vuosien 2024–25 keskiarvoon verrattuna.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen U17-maajoukkueeseen

Joel Ahen.

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen on valittu jalkapalloilun alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen, joka matkustaa ensi viikolla Albaniaan EM-karsintaturnaukseen. Suomi kohtaa 11.–17. marraskuuta Skotlannin, Ruotsin ja Albanian. Lohkon kaksi parasta maata etenee jatkokarsintoihin. Ikäluokan EM-lopputurnaus järjestetään Latviassa vuonna 2027. EM-kisoissa pelaa Latvian lisäksi seitsemän jatkokarsintojen lohkovoittajaa.

TPK ei hae pikavoittoja ulkomailta

TPK:n Sami Niittysalo tuulettaa osumaa. TPK on aloittanut kauden miesten Futsal-liigassa kaksijakoisesti.

TPK:n alkukausi miesten Futsal-liigassa on ollut ainakin tuloksellisesti kaksijakoinen. Voittojakin on tullut, mutta viime aikoina pisteet ovat olleet tiukassa. Marraskuun alun parin viikon ottelutauolle lähdettäessä TPK oli tukevasti sarjan keskikastissa.

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.