Dynamon K40-illat houkuttavat kokeneet bilettäjät radalle
Dynamossa alkaa joulun alla, 21. joulukuuta, uusi noin kerran kuukaudessa toimiva klubi-ilta Now That’s What I Call K40, eli yli 40-vuotiaille suunnattu discoilta.
– Tuttavapiiristäni on tullut toiveita, että tällaista voisi järjestää Dynamossakin. Lisäksi tuttuni Helsingissä ja Tampereella ovat järjestäneet tämänkaltaisia iltoja onnistuneesti. Kun kyseessä on kohta 28-vuotias yökerho, tilausta tällaisille illoille voisi olla, kertoo Dynamon omistaja Jussi Lehtinen.
Now That’s What I Call K40 ei ole Lehtisen mukaan vain nostalgian varaan rakentuva konsepti, vaikka iltoihin olennaisena osana kuuluu myös 1997 perustetun Dynamon alkuvuosina yökerhossa soinut musiikki. K40-klubeilla dj-kopissa levyjä soittaa Lehtinen itse, mutta illoissa on mahdollista myös nähdä vierailevia dj:tä.
– Tunnetut biisit ja laadukas musiikki ovat illoissa isossa roolissa, mutta tarkoitus ei ole soittaa vain sitä, mitä joskus aikanaan Dynamossa. Esimerkiksi 1990-luvulla 80-luvun musiikin soittaminen oli vähän kärjistäen pannassa ja 2000-luvun alussa 1990-luvun musiikkia ei juuri soitettu, koska ne olivat niin lähihistoriaa. Nyt sekä 80-luku että 90-luku toimivat erinomaisesti, Lehtinen sanoo.
Musiikin lisäksi ainakin se on muuttunut, että illat alkavat aikaisemmin kuin 1990-luvulla tai 2000-luvun alussa. Dynamon K40-illat käynnistyvät jo kello 19. Myös nuorempi väki pääsee bilettämään, mutta alkuilta ja -yö noin kello 01:een saakka on varattu 40-vuotiaille tai vanhemmille.
Yksi muutos yöelämässä takavuosiin verrattuna on se, että nykyään biletys on keskittynyt aiempaa enemmän viikonloppuihin.
– Kyllä nykyäänkin osataan bilettää, mutta 90-luvulla yökerhomaailma oli aika erilainen. Arki-iltoinakin saattoi olla paikka tupaten täynnä.
Lehtinen toivoo, että K40-illat houkuttavat Dynamoon heterogeenisen joukon juhlimaan.
– Luulen, että näissä illoissa voi törmätä sellaisiin ihmisiin, joihin ei muissa ympyröissä ole vuosiin törmännyt.
Hieman vanhemmalle väelle suunnattuja erikoisiltoja on viime vuosina järjestetty monissa yökerhoissa. Lehtisen mukaan hieman kokeneemmille bilettäjille suunnatut illat voivat myös houkutella yökerhoihin asiakkaita, jotka eivät ole viime vuosina aktiivisesti yöelämässä viihtyneet.
– Voi olla, että joukossa on asiakkaita, jotka ovat käyneet baareissa, mutta eivät ole kokeneet viime vuosina yökerhoja omaksi paikakseen. Syynä voi myös olla esimerkiksi elämäntilanteen muuttuminen. Nyt taas on ehkä enemmän aikaa käydä yökerhoissakin, Lehtinen sanoo.
Ilkka Lappi